Tänään on 23.11.2017 09:36 ja nimipäiviään viettävät: Ismo, Yngve ja Yngvar. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle akatemiaprofessori


Turkulainen -

Vuoden 2017 A.I. Virtanen -palkinto on myönnetty Turun yliopiston akatemiaprofessori Johanna Ivaskalle tunnustuksena uraauurtavasta ja ansiokkaasta solujen tarttumisominaisuuksia selvittävästä tutkimuksesta. Akatemiaprofessori Ivaska on yksi menestyneimmistä suomalaisista tutkijoista. Hän tutkii syövän etäpesäkkeiden syntyyn liittyviä muutoksia soluissa, etenkin solujen tarttumisominaisuuksissa. Tutkimuksessaan hän käyttää uusia innovatiivisia menetelmiä ja yhdistelee näitä...

Aalto-yliopisto -

Tammikuussa 2018 aloittavan Tekoälyn tutkimuskeskuksen tavoitteena on tehdä Suomesta johtava maa tekoälyn tutkimuksessa ja tutkimustiedon hyödyntämisessä. Helsingin yliopiston ja Aallon tutkijat ovat ratkoneet menestyksellä esimerkiksi sitä, miten tekoäly ymmärtäisi paremmin ihmisten käyttäytymistä. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto perustavat Tekoälyn tutkimuskeskuksen (Finnish Center for Artificial Intelligence, FCAI). Keskuksen perustamisesta...

Aalto-yliopisto -

Dosentti Mikko Möttösen työryhmä on saanut lähes miljoonan euron rahoituksen kvanttitietokoneen rakentamiseen. Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö ovat myöntäneet Aalto-yliopiston dosentin Mikko Möttösen vetämälle työryhmälle yhteensä 950 000 euron rahoituksen. Työryhmä haki rahoitusta säätiöiden yhteisen Tulevaisuuden tekijät -rahoitusohjelman kautta, jossa säätiöt etsivät uusia, rohkeita tutkimusavauksia.   Möttösen työryhmä...

Aalto-yliopisto -

Suomella on kaikki edellytykset olla tekoälyn soveltajien etujoukossa. AI Goes Industry houkutteli salin täyteen tekoälystä kiinnostuneita. Aallon Otaniemen kampuksen TUAS-talolla jouduttiin sateisena tiistaiaamuna tekemään salimuutoksia, jotta kaikille AI Goes Industry -digiaamiaisen osallistujille saatiin järjestettyä istumapaikka. ”Meillä on täällä edustajia noin 70 yrityksestä”, iloitsi Aallon historian suosituimman digiaamiaisen avannut akatemiaprofessori Samuel Kaski...

Aalto-yliopisto -

Ohjausryhmän tavoitteena on nostaa Suomi tekoälyn soveltamisessa maailman huipulle. Tekoäly on noussut digitalisaation keskiöön, ja elinkeinoministeri Mika Lintilän juuri asettaman ohjausryhmän tavoitteena on nostaa Suomi tekoälyn soveltamisessa maailman huipulle. Ohjausryhmässä on jäseniä sekä tutkimus-, yritys- että julkiselta sektorilta, ja mukana on myös professori Samuel Kaski Aalto-yliopiston tietotekniikan laitokselta. Tavoitteen saavuttaminen vaatii yritysten, tutkimus...