Tänään on 20.11.2017 04:01 ja nimipäiviään viettävät: Jari, Jalmari, Hjalmar ja Pontus. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle alkuvuosi

Suomi F1 -

Kuluva F1-kausi alkaa kääntymään loppusuoralle, sillä suomalaisille paljon ilonaiheita tarjonnut sesonki tulee päätökseen ensi viikolla Arabiemiraateissa. Yksi vuoden maukkaimpia noteerauksia oli sinivalkoisten kannalta Valtteri Bottaksen uran avausvoitto alkuvuodesta. Vapunaatto 2017. Valtteri Bottas ajaa F1-uransa ensimmäiseen voittoon Venäjällä, vasta kauden neljännessä kisassa. Kisa oli suomalaiselle samalla myös neljäs uuden tallin, eli Mersun leivissä. Nastolalaisesta...

AfterDawn -

Nokian brändin alla nähdään taas kaikenlaisia älylaitteita, joista uusin on älykello. Kyseessä on Nokian omistaman Withingsin alunperin kehittämä Steel HR, joka on uudelleenjulkaistu nyt Nokian nimellä. Kyseessä on pienellä pyöreällä näytöllä varustettu älykello, joka pystyy nimensä mukaisesti mittaamaan muun muassa sykkeen (heart rate). Laite on pitkälti sama laitos kuin Withingsin alkuvuodesta esitelty Steel HR, joka toimii pääasiassa liikunnan seuraamiseen, mutta...

Vantaan Sanomat -

Vuosi 2012 oli erityisen synkkä lapsiin kohdistuneiden surmatekojen vuosi. Alkuvuodesta Helsingin Laajasalossa asunut perheenisä puukotti hengiltä 1- ja 4-vuotiaat lapsensa sekä vaimonsa sekä sytytti asunnon palamaan. Oikeudessa mies kertoi sytyttäneensä palon, jotta ehtisi itse kuolla. Perhetragedian taustalla oli mustasukkaisuus. Mies todettiin syyntakeettomaksi ja hänet määrättiin hoitoon psykiatriseen sairaalaan. Samana vuonna koko Suomea järkytti 8-vuotiaan Vilja Erikan tapaus...

Länsiväylä -

Helsingin Uutiset -

Turkulainen -

Bonava rakennuttaa Kaunaisten keskustaan 43 uudisasuntoa. Asunto Oy Kauniaisten Tribuuni Bostads Ab nousee viiteen kerrokseen ja valmistuu alkuvuodesta 2019. Kohteen rakentaminen on jo alkanut. Erikoisuuksina asunnoissa on tavallista korkeampia huonekorkeuksia sekä lattiaan ulottuvia ikkunoita. Tribuuniin valmistuu asuntoja pienistä yksiöistä ylimmän kerroksen läpitalon huoneistoihin. Osassa asunnoista on kaksi parveketta ja ylimmissä kerroksissa kattoterassit. Autopaikat tulevat...

Suomi F1 -

F1 Today kirjoittaa, että Antonio Giovinazzi ei aio luovuttaa formulaunelmansa suhteen. Erilaiset huhut ovat vieneet italialaista sinne tänne, ja esimerkiksi sivustomme kirjoitti viimeeksi Giovinazzin saavan paikan mahdollisesti Williamsilta. 23-vuotias kuski on ajanut tällä kaudella vain kaksi kisaa, kun hän osallistui alkuvuodesta Australian ja Kiinan taistoihin. Italialainen pitää vähäisestä vastuusta huolimatta päänsä pystyssä. – Vuosi antoi […]

Turkulainen -

Turku-Tukholma-reitin Baltic Princess uudistuu alkuvuodesta 2018 laivan ollessa telakalla 10.1.-22.2.2018. Näiden kuuden viikon aikana laivalle tehdään suunnitelmien mukaisia teknisiä huoltotöitä sekä matkustajille näkyviä uudistuksia; laivan ravintolapalveluita sekä ostosmahdollisuuksia uudistetaan ja lisäksi lapsimatkustajille rakennetaan täysin uusi Silja Land. Baltic Princess telakoidaan Puolassa Remontowan korjaustelakalla. Galaxy korvaa Baltic Princessin sen telakoinnin ajan...

Muropaketti -

Ubisoftin toimintapeli For Honor tarjoaa tällä viikolla ilmaisen kokeilujakson. Pelissä käynnistyy pian jo neljäs kausi uuden päivityksen myötä. Alkuvuodesta ilmestynyt ja sittemmin pelaajakadosta kärsinyt For Honor saa ilmaisen… The post For Honoriin houkutellaan pelaajia ilmaisella viikonlopulla, joka tuo bonuksia vanhoille pelaajille appeared first on Muropaketti.com .

Turkulainen -

K-Rauta Orikedon entisiin tiloihin Turun Vanhalle Tampereentielle avataan keväällä 2018 Onninen Mega Express -myymälä, kun tilat vapautuvat nykyisiltä vuokralaisilta K-maataloudelta ja Konekeskolta. Samaan aikaan Turun K-Rauta Skanssin yhteyteen rakennetaan Onninen Express -myymälä. Onninen Express -liiketoiminnasta vastaa Onninen ja K-Rauta-kauppiaana Skanssissa toimii Juha Huunonen. K-Rauta uudistetaan loppuvuoden 2017 ja alkuvuoden 2018 aikana. Onninen Express -myymälät ovat LVI...

Suomi F1 -

Planetf1.comin mukaan saksalainen Sport Bild on kirjoittanut, että Sebastian Vettel on päättänyt olla osallistumatta ensi vuoden tammikuun Race of Champions -tapahtumaan, jotta hän voisi omistaa enemmän aikaa formulakauteen valmistautumiselle. Saudi-Arabiassa järjestettävä tapahtuma jää saksalaiselta nyt väliin, sillä Ferrarin palauttaminen kohti formulamaailman kärkeä on luonnollisesti pääprioriteetti. – Tavoitteeni on edelleen tuoda Ferrari takaisin huipulle. Mielestäni...

Suomen Pankki -

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin tehdyt nettosijoitukset ovat vuonna 2017 olleet positiivisia lähes kaikkina kuukausina. Rahastopääoman arvo on kasvanut tammikuusta syyskuuhun noin 10 mrd. euroa. Rahastot ovat kasvaneet vuoden alusta uusien sijoitusten myötä runsaat 6 mrd. euroa ja hinta- ja valuuttakurssimuutosten myötä vajaat 4 mrd. euroa. Alkuvuodesta poiketen syyskuussa 2017 rahastoista sen sijaan kotiutettiin sijoituksia 0,4 mrd. euroa enemmän kuin niihin sijoitettiin...

Sportti -

Jalkapallon Veikkausliigaan ensi kaudeksi noussut TPS jatkaa pelaamistaan Kupittaan Veritas Stadionilla myös kaudella 2018. TPS on myös solminut jo useita uusia pelaajasopimuksia tulevalle kaudelle. TPS:n viime kauden miehistöstä jo kaksitoista (12) pelaajaa jatkaa varmuudella raitapaidoissa myös kaudella 2018. TPS on solminut lisäksi vielä uusia akatemiasopimuksia. - Olemme sopimustemme osalta erittäin hyvin aikataulussa. Meillä on jo nyt tarvittava määrä pelaajasopimuksia...

Nokian Renkaat -

Nokian Renkaat Oyj Osavuosikatsaus tammi – syyskuu 2017, 1.11.2017 klo 8.00 Tämä tiedote on tiivistelmä Nokian Renkaiden tammi – syyskuun 2017 osa vuosikatsauksesta. Osavuosikatsaus on kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä sekä saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa www.nokianrenkaat.fi/yritys/sijoittajat/ . Heinä –syyskuu 2017 Liikevaihto kasvoi 14,5 % ja oli 363,1 MEUR (7 –9/ 2016: 317,2). Valuuttakurssit heikensivät liikevaihtoa 0,2 MEUR 7 –9 /2016...

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 36 37 Seuraava »