Tänään on 21.01.2018 18:21 ja nimipäiviään viettävät: Aune, Oona, Netta, Auni, Agnes ja Agneta. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle auttaa

Työsuojeluhallinto -

Valvontahavaintojen perusteella elokuva-alan suurimmat työsuojeluhaasteet liittyvät työajan seurantaan ja työterveyshuoltoon. Alan vahvuuksiin taas kuuluu hyvä työturvallisuuden ja psykososiaalisen kuormituksen hallinta. Etelä-Suomessa tehtiin vuonna 2017 työsuojelutarkastus yhteensä 78 elokuva-alan työpaikkaan. Valvonta kohdistui yrityksiin, jotka keskittyvät elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien tuotantoon, jälkituotantoon tai levitykseen, sekä äänistudioihin ja...

Aalto-yliopisto -

Liikenteen sähköistyminen lisää litium-akkujen kysyntää. Strategisella yhteistyöllä ja kiertotalousosaamisella Suomi voi nousta akkuteollisuuden kärkimaaksi. Suomi on jo nyt Euroopan johtavia akkumetallien- ja kemikaalien toimittajia. Kansallisten toimijoiden – virkamiesten, teollisuuden, tutkimuslaitosten ja yliopistojen – on aktivoiduttava osallistumaan EU:n akkuteknologian tavoitteiden asetteluun ja kehityshankkeisiin, jotta teollisuuden tarvitsemien materiaalien jalostusarvosta...

Aalto-yliopisto -

Aalto-yliopisto Junior on avoinna kaikille uteliaille, pienille ja isoille. Niille, jotka haluavat etsiä, ihmetellä ja kokeilla. Maailma ympärillämme muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Aalto-yliopisto haluaa kehittää lasten ja nuorten taitoja oppia uutta ja jäsentää maailmaa. Aalto-yliopisto Junior kokoaa yhteen Aallon tieteen, taiteen, yrittäjyyden, johtamisen, matematiikan ja teknologian osaamisen ja tarjoaa niihin perustuvaa toimintaa lapsille ja nuorille niin kouluissa kuin...

Muropaketti -

PlayerUnknown’s Battlegroundsin huijausohjelmien tehtailu ei ole pikkujuttu, ainakin jos Kiinan poliisilta kysytään. Pelin kiinalainen julkaisija on auttanut Kiinan poliisia pidättämään 120 huijaus… The post PlayerUnknown’s Battlegroundsin kiinalainen julkaisija auttoi Kiinan poliisia pidättämään 120 pelin huijausohjelmien tekijää appeared first on Muropaketti.com .

Ilmatieteen laitos -

Väitöstöissä kehitetty uusia menetelmiä lumipeitteen ja routaantumisen seurantaan arktisella alueella 16.1.2018 9:57 Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden Kimmo Rautiaisen ja Miia Salmisen tuoreet väitökset parantavat lumipeitteen ja maan routaantumisen muutosten seurantaa pohjoisella pallonpuoliskolla. Väitöskirjatöissä on kehitetty uusia menetelmiä, joilla arktisen alueen voimakkaiden muutosten seuranta onnistuu entistä luotettavammin maapalloa kiertävistä satelliiteista. Kuva...

Länsiväylä -

Joonas Donskoi auttoi San Jose Sharksin voittoon toisessa peräkkäisessä ottelussa jääkiekon NHL:ssa maanantaina. San Jose kukisti Los Angeles Kingsin vieraissa 4–1. Donskoi (0+2) syötti San Josen ensimmäisen ja kolmannen maalin. Suomalaislaituri oli kerännyt tehot 2+1 Sharksin edellisessä ottelussa lauantaina. San Jose meni 1–0 -johtoon jo ennen viiden minuutin kohtaa. Donskoi antoi hienon tarjoilun Chris Tierneylle, joka sai laittaa kiekon tyhjänä ammottaneeseen verkkoon. ...

Turkulainen -

Vantaan Sanomat -

Helsingin Uutiset -

Sportti -

Joonas Donskoi auttoi San Jose Sharksin voittoon toisessa peräkkäisessä ottelussa jääkiekon NHL-liigassa maanantaina. San Jose kukisti Los Angeles Kingsin vieraissa 4-1. Donskoi (0+2) syötti San Josen ensimmäisen ja kolmannen maalin. Suomalaislaituri oli kerännyt tehot 2+1 Sharksin edellisessä ottelussa lauantaina. San Jose meni 1-0 -johtoon jo ennen viiden minuutin kohtaa. Donskoi antoi hienon tarjoilun Chris Tierneylle, joka sai laittaa kiekon tyhjänä ammottaneeseen verkkoon...

YLE -

Dream Academy Norden on suomalaisille, ruotsalaisille ja norjalaisille lukiolaisille suunnattu positiivista kieltenopetusta tukeva musiikkihanke. Tuottaja Jimmy Westerlund ja muusikko Fredrik Furu tapaavat pohjoismaisia nuoria ja auttavat heitä ylittämään kielimuurit, tutustumaan toisiinsa ja luomaan yhdessä rajat ylittävää popmusiikkia. Nitro Film, 2017.

Suomen Yrittäjät -

Yritys oppii ja menestyy -palvelun (YOM) kartoituksessa käydään yrittäjän kanssa yrityksen lähitulevaisuuden osaamistarpeita läpi. Hiljainen haku voi olla yrittäjälle hyvä vaihtoehto Piilotyöpaikkoja on osaamiskartoituskäynneillä löytynyt useita kymmeniä. 40 työpaikkaan työntekijää on lähdetty rekrytoimaan heti ja tämän lisäksi työpaikkoja, joiden täyttämiseen on tarve seuraavan 1-5 vuoden sisällä, on löytynyt yli 60. – Selkeä syy piilotyöpaikkojen löytymiseen...

Rakentaja -

Talovertailu.fi auttaa sinua oman unelman toteuttamisessa ja sopivimman talopaketin löytämisessä. Palvelussa voi helposti verrata eri talomalleja, talojen toimitussisältöjä ja niiden hintoja, pohjapiirustuksia.

Rakentaja -

Messuilta löydät apua rakennus- tai remontointihankkeeseesi. Asiantuntevat näytteilleasettajat osaavat auttaa suunnittelussa, materiaalivalinnoissa ja työvaiheissa.

Ilmatieteen laitos -

Neljä kymmenestä kaatunut liukastumalla 15.1.2018 10:21 Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta on liukastunut tämän tai viime talven aikana. Valtaosa nimesi liukastumisen syyksi liukkaan alustan, mutta osasyinä tunnistettiin myös puutteet omassa varautumisessa. Pysy pystyssä -kampanja muistuttaa, että keskittymällä kävelyyn ja huolehtimalla asianmukaisista kengistä voi jokainen ehkäistä kaatumisia. Kuva: Timo Pyhälahti Neljä kymmenestä (38 %)...

YLE -

Kausi 19, 37/64. Seuraavana vuorossa. Uusi lääkäriharjoittelija haluaa tehdä vaikutuksen ensimmäisenä päivänään. Potilas auttaa Domia näkemään ystävyyden uudessa valossa. Päivä jää pysyvästi kaikkien mieleen. T: BBC.