Tänään on 16.12.2017 09:03 ja nimipäiviään viettävät: Auli, Aulikki, Aada, Ada ja Adele. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle eduskunta

Helsingin Uutiset -

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kritisoi eduskunnan päätöstä nostaa vähittäismyyntiin sallitun alkoholin prosenttiraja 5,5 prosenttiin nykyisestä 4,7 prosentista. Kurttilan mukaan päätös on vastuuton. – Päätös kertoo maan hallituksen ja eduskunnan enemmistön tahdon. Se on vastoin lapsen etua. Maa, jonka parlamentin päättäjien enemmistö rikkoo räikeästi lapsen etua, lisää perheiden kärsimyksiä ja sälyttää tästä aiheutuvat kasvavat kulut kansalaisille, on...

Suomen Yrittäjät -

Eduskunnan suuri valiokunta päätyi tukemaan eduskunnan täysistunnon äänestyspäätöstä, mikä merkitsee nelosoluiden tuloa ruokakauppojen hyllyille. Samalla myös niin sanotut limuviinat tulevat myyntiin ruokakauppoihin. – On hyvä juttu, että lainsäädäntö meni tältä osin eteenpäin. Alkoholilaissa mennään nyt oikeaan, sääntelyn purkamisen suuntaan, Suomen Yrittäjien kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin kommentoi. Grekin pitää hyvänä myös sitä, että byrokratia...

Länsiväylä -

Eduskunnan äänestys uudesta alkoholilaista muodostui juuri niin tiukaksi kuin ennakkoon arvioitiin. Kansanedustajat saivat äänestää omantuntonsa mukaan, ja loppumetreillä etenkin SDP:ssä vihreissä käännyttiin oluen vahvuusprosentin korotusta vastaan. Vastakkain suuren salin äänestyksessä oli Sari Sarkomaan (kok.) ja Mikko Kärnän (kesk.) tekemä ehdotus 5,5 tilavuusprosentista sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan aiempi ehdotus 4,7 prosentista. Tämä äänestys päättyi...

Vantaan Sanomat -

Ylioppilaslehti -

Suomen kantaa Euroopan unionin budjettikehysneuvotteluihin muovaillaan parhaillaan eduskunnassa. Valiokunnat käsittelevät valtioneuvoston eli Suomen hallituksen linjauksia, jotka lähtevät siitä, ”ettei Britannian eron aiheuttamaa aukkoa unionin budjetissa täytetä”. Suomi ajaa siis leikkauksia EU-budjettiin. Ne toteutettaisiin esimerkiksi siten, että alueellisien koheesiorahoituksen taso madaltuisi. Tällä saattaa olla kuitenkin ikäviä vaikutuksia myös suomalaisen...

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 150 151 Seuraava »