Tänään on 21.09.2017 11:50 ja nimipäiviään viettävät: Mervi, Gunborg ja Gunlg. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle jää

Suomen Yrittäjät -

Väsyttääkö taas? Keskittyminen on vaikeaa, eikä edes aamukahvi piristä riittävästi työpäivän käynnistämisessä? – Tiedämme, että pitäisi nukkua, mutta uni jää muiden asioiden jalkoihin. Meillä on usein liikaa ristiin vetäviä tarpeita. Univajeella on kuitenkin paljon vaikutusta elimistöömme ja sitä kautta myös työhyvinvointiin, Sleep Team Helsinki -unitutkimusryhmässä väitellyt Vilma Lammi sanoo. Valtaosa tarvitsee öisin unta 7-8 tuntia. Silti monet pihistelevät...

Länsiväylä -

Nobinan bussinkuljettajat ovat aloittaneet päivän mittauksen työnseisauksen varhain torstaiaamuna. Valtaosa yhtiön ajamista bussivuoroista jää ajamatta, mutta linjoilla saattaa ajaa yksittäisiä vuoroja. Hankaluuksia matkustamiseen on odetettavissa kaikkialla HSL-alueella, mutta etenkin Itä-Vantaalla, Itä-Helsingissä, Leppävaaran ympäristössä sekä Espoon keskusksessa.  HSL suosittelee varaamaan matkoihin riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan...

Helsingin Uutiset -

Vantaan Sanomat -

Uusi Suomi -

Kotimaa Iso kasa bussivuoroja jää ajamatta Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla tänään torstaina Nobinan työnseisauksen vuoksi. HSL:n sivuilla näkyy torstaina aamulla 192 vuoroa, joita koskee häiriöilmoitus. Valtaosa perumisista johtuu lakosta. HSL on suosittanut asiakkaita varautumaan tilanteeseen vaihtoehtoisin kulkuvälinein.

Vasemmisto -

Vasemmistoliitto pitää tervetulleena, että hallitus on alkanut valmistella perhevapaauudistusta. Hallitus on kuitenkin asettanut lähtökohdaksi, että perhevapaauudistus pitää toteuttaa julkisen talouden raamien puitteissa. Jos uudistus toteutetaan lähes kustannusneutraalina, se jää kosmeettiseksi eikä ratkaise työmarkkinoiden ja perheiden tasa-arvo-ongelmia. The post Tasa-arvoa lisätään isyysvapailla ja äitien työmarkkina-asemaa parantamalla appeared first on Vasemmisto .

Sportti -

Jääkiekkoliiga KHL:ssä pelaava Jokerit porskuttaa viiden ottelun voittoputkessa ja saa torstaina vastaansa kivikovan Moskovan TsSKA:n. Voittoputken venyttäminen vaatii huippuottelun. Jokereiden viime lauantain kotiavaus Dinamo Riikaa vastaan päättyi isäntien niukkaan 3–2-voittoon. Jokerit johti ottelua jo 3–0, mutta lepsu kolmas erä päästi vieraat vielä mukaan peliin. Torstaina jäälle on lupa odottaa astetta raikkaampi kotijoukkue, sillä Jokerit on saanut harjoitella jo lähes...

Turkulainen -

Heijastinta käyttävä ihminen näkyy pimeässä jopa seitsemän kertaa paremmin kuin ilman heijastinta oleva. Tähän liittyen Itä-Uudenmaan poliisilaitos ja Trafi haastavat kaikki testaamaan heijastimien näkyvyyttä. Testi tapahtuu sosiaalisessa mediassa. Oman heijastinkuvan voi jakaa somessa hashtagillä eli aihetunnisteella #oleloistava liikenteessä. Hyvät vinkit kannattaa laittaa kiertämään. Somessa voi kertoa, missä tilanteessa käyttää heijastinta tai missä tilanteessa...

Iltamakasiini -

Turun Sanomat -

Kun nurmikko jää talvehtimaan elinvoimaisena ja vihreänä, se kestää parhaiten tulevan talven koettelemukset. Monia kyllästyttää nurmikon leikkaaminen jo tässä vaiheessa … Artikkeli Näin hoidat nurmikkoa syksyllä julkaistiin ensimmäisen kerran TS Koti .

Muropaketti -

Alicia Vikanderin tähdittämästä Tomb Raider -elokuvasta on julkaistu ensimmäinen traileri. Nähtäväksi jää, vakuuttaako traileri Tomb Raiderin ystävät paremmin kuin eilinen juliste, joka on kerännyt kehujen sijaan lähinnä irvailua. Tuoreimpien… The post Uuden Tomb Raider -elokuvan ensimmäinen traileri on nyt julkaistu appeared first on Muropaketti.com .

Ellit -

Tänään on ajatusten lukemisen päivä ja siksi on viisasta pysytellä puhtaassa totuudessa kaiken sanomisensa kanssa. Valheesta jää kiinni todell…

Aalto-yliopisto -

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Dash nostaa muotoiluajattelun ja poikkitieteellisyyden hackathonin parrasvaloihin. Toista vuotta muotoilua opiskeleva Iida Palosuo on Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun eli ARTS:in edustajana vielä melko harvinainen näky Otaniemen Startup Saunalla, missä majailee myös opiskelijavetoinen yrittäjyysyhteisö Aalto Entrepreneurship Society. ”On ollut mahtavaa saada niin innostunut ja lämmin vastaanotto. Artsilaisten osaamiselle on...

Sportti -

JYP vakuuttaa jääkiekon Liigassa. Jyväskyläläisryhmä kaatoi tiistaina Lukon, toisen hyvin aloittaneen joukkueen, kotihallissaan selvin 4-1-lukemin. Lukko oli ottelussa alakynnessä, ja joukkueen mielenkiintoisimmaksi tempaukseksi jäikin maalivahdin vaihto kolmannessa erässä. Veräjälle luisteli Sebastian Ylönen, aikoinaan Ranskan maajoukkueessa suoriutuneen Petri Ylösen poika. Oulun Kärpät voi puolestaan kehua sarjan parhaalla voittoputkella. Kärpät haki KalPalta pisteet...

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 201 202 Seuraava »