Tänään on 19.11.2017 03:18 ja nimipäiviään viettävät: Liisa, Elisa, Eliisa, Eliisi, Elisabet, Elise, Lisa, Lisen, Lisbet ja Bettina. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle kansanedustaja


Helsingin Uutiset -

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen arvioi, että Suomen työvoimareservi on noin 40 000 suomalaista, vaikka koko maassa on yli 270 000 työtöntä työnhakijaa, kirjoittaa Helsingin Sanomat . Vartiaisen mukaan Suomen talouden kasvun merkittävä rajoite on työvoimapula. Se, että osa työttömistä työnhakijoista ei työllisty koskaan, johtuu muun muassa osaamisen puutteista, kannustinongelmista ja siitä, että ihmiset asuvat työllistymisen kannalta väärissä paikoissa,...

Turkulainen -

Loimaalainen kansanedustaja ja keskustan talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja  Olavi Ala-Nissilä toteaa, että työmarkkinoilla on päästy sopimisessa liikkeelle. Hän kuitenkin muistuttaa, että tulomaltin täytyy nyt pitää myös hyvätuloisimmilla johtajilla, jotta päästäisiin Suomen mallin mukaiseen ratkaisuun. Suomen malli tarkoittaa, että vientisektorilla määritellään palkankorotusten taso eikä julkinen sektori ylitä sitä. Ala-Nissilä muistuttaa, että Suomessa oli...

Turkulainen -

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, turkulainen kansanedustaja Ville Tavio on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen maatalousyrittäjyyden harjoittamisen helpottamisesta. Tavio haluaa hallituksen huomioivan suomalaisten maatalousyrittäjien ahdingon ja Suomen maatalouden kansalliset ominaispiirteet, kun Euroopan unionin maatalouspolitiikasta jälleen neuvotellaan seuraavan kerran. EU-komissio on tänä vuonna valmistellut maatalouspolitiikkaan uudistusta, vaikka...

Uusi Suomi -

Kotimaa Seksuaalirikokset Kansanedustaja Pia Kauman (kok.) mielestä tiettyjen rikosten rangaistuksia tulisi tiukentaa niin sanotun kansan oikeustajun mukaisesti. Oikeusministeriön tutkimuksessa selvisi, että kansalaiset antaisivat tuomareita ankarampia rangaistuksia muun muassa rattijuopoille, seksuaalirikollisille ja lähisuhteessa väkivaltaan syyllistyville.

YLE -

Millainen on Zimbabwen tulevaisuus? Zimbabwessa on päättymässä maata lähes 40 vuotta johtaneen Robert Mugaben valtakausi. Keskiviikkona armeija otti maassa vallan ja laittoi presidentin kotiarestiin. Puhelimessa Zimbabwen naapurimaassa Sambiassa tilannetta seuraava suurlähettiläs Timo Olkkonen ja studiossa Ulkoministeriön Sambia, Zimbabwe ja Malawi -tiimin vetäjä Harri Sallinen. Ulkomaisista verkkokaupoista ostettujen tuotteiden turvallisuus Eurooppalaiset kuluttajat shoppailevat...

YLE -

Millainen on Zimbabwen tulevaisuus? Zimbabwessa on päättymässä maata lähes 40 vuotta johtaneen Robert Mugaben valtakausi. Keskiviikkona armeija otti maassa vallan ja laittoi presidentin kotiarestiin. Puhelimessa Zimbabwen naapurimaassa Sambiassa tilannetta seuraava suurlähettiläs Timo Olkkonen ja studiossa Ulkoministeriön Sambia, Zimbabwe ja Malawi -tiimin vetäjä Harri Sallinen. Ulkomaisista verkkokaupoista ostettujen tuotteiden turvallisuus Eurooppalaiset kuluttajat shoppailevat...

Turkulainen -

Voimistelu on jäänyt harjoitteluolosuhteissa ja medianäkyvyydessä miesvaltaisten lajien jalkoihin. Tilanteeseen pitäisi saada muutos. Tätä mieltä on turkulainen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok.), joka on ehdolla Voimisteluliiton puheenjohtajaksi. Voimisteluliitto on Suomen suurimpia lajiliittoja ja Suomen suurin tyttöjen ja naisten liikuttaja. Jäseniä on 135 000. Sirénin mielestä Voimisteluliiton pitäisi saada kokoonsa nähden enemmän yhteiskunnallista vaikuttavuutta...

Turkulainen -

Turkulainen kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) avasi perjantaina pop up -kouluruokalan Turun Hansa-korttelissa. Eloranta muistutti, että maksuton kouluruokailu on yksi suomalaisen koulun, oppimisen, osaamisen ja hyvinvoinnin menestystekijöistä. – Maksuttoman kouluruokailun tuominen kouluihin on esimerkki siitä, miten Suomessa on haluttu huonoinakin aikoina panostaa koululaisiin, kouluihin ja opiskeluun, sillä ilmainen kouluruoka tuli kouluihin vuonna 1943, keskellä jatkosotaa ja...




Vasemmisto -

Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig on tehnyt kirjallisen kysymyksen sisäministeri Paula Risikolle kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden käännyttämisestä kesken työlupaprosessin. Modig perää toimia sen varmistamiseksi, että eri oleskelulupatyyppejä koskeva tieto kulkisi viranomaisten välillä eikä pakkopalautuksia kesken työlupaprosessin ryhdyttäisi panemaan täytäntöön. – Työllä itsensä elättävän, yhteiskuntaan kiinnittyneen ja hyvin...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 200 201 Seuraava »