Tänään on 20.09.2017 10:37 ja nimipäiviään viettävät: Varpu, Vaula ja Erna. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle lomaraha


Demarinuoret -

Sipilän hallitus kokoontuu jälleen vuosittaiseen budjettiriiheen 30.-31.8. Aikaisempina vuosina budjettien sukupuolivaikutuksia ei ole arvioitu ennen päätöksentekoa ja arviointi vaikuttaa nytkin loistavan poissaolollaan. Kokonaiskuva hallituksen toimien sukupuolivaikutuksista puuttuu täysin. Sukupuolivaikutusten etukäteisen arvioinnin pitäisi olla kiinteä osa normaalia lainvalmistelua ja sen puute kertoo lainvalmistelun heikosta tasosta tai poliittisen tahdon puutteesta. “Hyvänä...

Helsingin Uutiset -

Suurella työllä aikaan saatuun kilpailukyky- eli kiky-sopimukseen liittyvästä lomarahojen leikkauksesta ei ole iloa kunnille. Pikemminkin päinvastoin, sillä samalla kunnat menettävät valtiolta saamaansa rahaa. Kikyn mukaisesti kuntien ja valtion palveluksessa olevien lomarahoja leikattiin kuluvana vuonna 30 prosentilla. Vastaava kuristus toteutetaan myös ensi vuonna. Aamuposti-lehden tekemän soittokierroksen mukaan lomarahoista säästyneet eurot uppoavat yleiseen taloudenpitoon...