Tänään on 23.01.2018 03:32 ja nimipäiviään viettävät: Enni, Eine, Eini, Ingegerd ja Ingela. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle mikkeli

SuomiKiekko -

Liigassa toiseksi viimeisellä sijalla oleva Mikkelin Jukurit ja puolustaja Henri Auvinen tiedottivat sopimuksensa purkamisesta aamulla. Eikä aikaakaan, kun Auvisen uusi seura ilmoitti jo tämän siirrosta riveihinsä. Ruotsin Hockeyallsvenskanissa eli toiseksi ylimmällä sarjatasolla pelaava MODO Hockey julkisti puolen päivän maissa tehneensä Auvisen kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen. Vaikka MODO pelaa Allsvenskanissa, se on yksi Ruotsin kiistattomista suurseuroista. […]

Maa- ja metsätalousministeriö -

Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt 1,1 miljoonan euron avustuksen Mikkelin kaupungille uudenlaisen vesiteknologian kehittämiseen ja vedenkäsittelyn osaamisen vahvistamiseen....

Suomen Yrittäjät -

Mikkelin kaupungin yrityspalkinto jaettiin lauantaina Rakennusliike Ola Oy:lle. Yrittäjä Olli Heinikainen tutustui yrittäjyyteen jo lapsuusvuosina isän toimiessa tori- ja antikvariaattikauppiaana. Pojan ensimmäinen kesätyöpaikka oli mansikanmyyjänä. – Koulunkäynti oli aika nihkeää vielä lukiossakin, mutta tekussa huomasin olevani omalla alalla ja kiinnostuksen myötä opinnot alkoivat maistua jopa stipendin arvoisesti. Ja kyllä ensimmäinen työpaikkakin irtosi paljolti...

Lista julkaistaan torstaisin. Listauksessa ovat mukana AAA-luokkaan edellisen viikon torstaista kuluvan viikon keskiviikkoon mennessä listalle päässeet yritykset. Tiedot toimittaa Bisnode. Luokitus perustuu Bisnoden kehittämään automaattiseen luottoluokitusjärjestelmään. Se on jatkuvasti päivittyvä järjestelmä, joka yrityksen toimintaa, taustaa, taloutta ja maksutapaa koskevaa informaatiota järjestelmällisesti keräämällä ja analysoimalla arvioi yrityksen luottokelpoisuutta ja...

Yrittäjät.fi:n lista uusista yrityksistä pitää sisällään maanantain ja tiistain aikana rekisteröidyt uudet yritykset. Alkuviikon aikana on ehditty perustaa jo 364 yritystä. Viikon muut uudet yritykset voi tarkastaa Patentti- ja rekisterihallituksen  Virre -palvelusta.   Kotipaikka Yritys Enontekiö Lapland Arctic Chalets Oy Espoo V.Kristal Oy Espoo Haltos Oy Espoo Espoon Grilli Espoo Droptine Creative Group Oy Espoo DB Consultancy Espoo Nihtisillan Autopesu Oy Espoo Japifin Oy...

Aalto-yliopisto -

Suositun IDBM-ohjelman opit halutaan myös ulkomaiden huippuyliopistoissa opiskelevien ulottuville. Aalto-yliopiston IDBM (International Design Business Management) -maisteriohjelmassa paneudutaan muotoiluun niin menetelmän, ajatusmallin kuin kilpailuedun näkökulmasta. Ohjelman kursseilla keskitytään sekä tuotteeseen, palvelu- ja bisnesmuotoiluun että teknologiaan ja innovaatioiden johtamiseen. IDBM on kaikkien Aallon korkeakoulujen yhteinen ohjelma, jonka koordinaatiosta vastaa...

Jatkoaika -

Jukurit sai hyökkäykseensä maanantaina tutun vahvistuksen, kun joukkueessa kaudella 2012-13 kiekkoillut Mika Partanen liittyi lainasopimuksella ryhmään. HIFK:ssa viime kaudet kiekkoilleen Partasen alkukausi ei ole ollut helpoin ja hyökkääjä saapuukin Mikkeliin täynnä pelihaluja.

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 102 103 Seuraava »