Tänään on 20.01.2018 00:55 ja nimipäiviään viettävät: Henna, Henni, Henriikka, Sebastian ja Fabian. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle sipilä

Helsingin Uutiset -

Kotien metallisista vesihanoista ja -johdoista liukenee juoma- ja talousveteen useita metalleja. Aalto-yliopiston tutkijan Meri Sipilän mukaan juomiseen ja ruuanlaittoon käytettävä vesi kannattaa juoksuttaa etenkin, jos se on seissyt putkissa useita tunteja tai jos vesikalusteet ovat alle vuoden ikäiset. Vesijohtovesden haitalliset aineet puhuttavat nyt Suomessa. Viime joulukuussa valmistuneessa suomalaistutkimuksessa varoitettiin muovisista pex-putkista irtoavista kemikaaleista. Meri...

Länsiväylä -

Kotien metallisista vesihanoista ja -johdoista liukenee juoma- ja talousveteen useita metalleja. Aalto-yliopiston tutkijan Meri Sipilän mukaan juomiseen ja ruuanlaittoon käytettävä vesi kannattaa juoksuttaa etenkin, jos se on seissyt putkissa useita tunteja tai jos vesikalusteet ovat alle vuoden ikäiset. Vesijohtoveden haitalliset aineet puhuttavat nyt Suomessa. Viime joulukuussa valmistuneessa suomalaistutkimuksessa varoitettiin...

Turkulainen -

Vantaan Sanomat -

Aalto-yliopisto -

Juoksuttaminen kannattaa varsinkin, jos vesi on seissyt useita tunteja tai jos vesikalusteet ovat alle vuoden ikäiset. Kiinteistöjen vesijohdoista ja hanoista voi liueta veteen merkittäviä määriä nikkeliä, lyijyä ja kuparia. Tämä käy ilmi Aalto-yliopistosta valmistuneen Meri Sipilän diplomityöstä, jota varten tutkittiin hanavedestä otettuja vesinäytteitä 30 kiinteistöstä eri puolella Suomea. Tutkimus paljasti, että hanaveden metallipitoisuudet olivat sitä korkeammat, mitä...

Vantaan Sanomat -

Yrittäjät ovat närkästyneet pääministeri Juha Sipilän (kesk.) lausuntoihin Ylen viime sunnuntaina lähettämän Pääministerin haastattelutunnin tiimoilta.  Lähetyksessä Sipilä sanoi, että "mä pidän meitä suomalaisia, yrityksiä ja työnantajia lampaina, jos emme löydä 200 000 ihmiselle joka toinen viikko kolmen tunnin työjaksoa". Heinolalainen toimitusjohtaja Kristiina Ketomäki kertoo ajatuksistaan Etelä-Suomen Sanomissa . Ketomäki on Pertunmaan Kuortissa muoviosia...

Perussuomalaiset -

Suomalaisten tyytyväisyys hallitukseen on laskenut koko 2000-luvun, ja nyt Juha Sipilän ministeristö saa arvosanan 5-, Vantaan Sanomat uutisoi. Vielä neljä vuotta sitten Jyrki Kataisen käytännöllisesti katsottuna toimintakyvytön kuuden puolueen hallitus sai arvosanan 6- samalla asteikolla 0-10. Tulokset perustuvat kahden vuoden välein julkaistavaan eurooppalaiseen sosiaalitutkimukseen. Tyytyväisimpiä Suomen hallitukseen ovat maahanmuuttajat. Tyytymättömimpiä ovat puolestaan...

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 118 119 Seuraava »