Tänään on 19.10.2017 04:57 ja nimipäiviään viettävät: Uljas ja Viking. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle telia

AfterDawn -

Viidennen sukupolven matkapuhelinverkot saattavat tuntua vielä kaukaiselta tulevaisuudelta, sillä kaikki eivät ole vielä ehtineet siirtyä edes 4G-aikaan. Operaattorit valmistautuvat kuitenkin täyttä häkää 5G-verkkojen rakentamiseen. Esimerkiksi Telia on saanut Viestintävirastolta radioluvan 5G-verkon testaamiseen. Luvan mukaan Telia saa testata verkkoteknologiaa 3,5 GHz:n, 26 GHz:n ja 28 GHz:n taajuusalueille eri puolilla pääkaupunkiseutua, muiden muassa Vallilassa ja Töölössä...

Teknavi -

Viestintävirasto on myöntänyt Telialle radioluvan 5G-tekniikan testaamiseen. Luvat on myönnetty 3,5, 26 ja 28 gigahertsin taajuusalueille. Luvat ovat voimassa muutamilla alueilla pääkaupunkiseudulla Helsingissä, Espoosssa ... Lue lisää

Länsiväylä -

Telia on saanut korjattua laajan, matkapuhelinverkossa ilmenneen vikatilanteen . Ongelmia esiintyi tänään kahteen eri otteeseen. Vikatilanne vikatilanne, joka aiheutti häiriöitä puheluiden muodostamisessa ja mykkiä puheluita. Vika on nyt korjattu, mutta sen juurisyyn selvittäminen on käynnissä.

Turkulainen -

Vantaan Sanomat -

Helsingin Uutiset -

Elisa -

Häiriö alkanut: 6.10.2017 klo 10:38 Arvioitu korjausaika: 6.10.2017 klo 11:15 Telian verkossa oli häiriötilanne, joka vaikutti puheluiden muodostumiseen mobiili- ja lankapuhelinverkossa. Vika korjattu. Pahoittelemme häiriön aiheuttamaa haittaa. https://www.telia.fi/asiakastuki/hairiotiedote?id=sabre_1507276424898

Vantaan Sanomat -

Teleoperaattori Telian Matkapuhelinverkossa on laaja vikatilanne. Telian mukaan vika aiheuttaa häiriöitä puheluiden muodostamisessa. Puhelut voivat yhdistyä myös mykkinä. Viankorjaus on Telian mukaan parhaillaan käynnissä.   ...

Telia ja Helsingin kaupunki ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on kehittää uusia 5G-matkapuhelinverkkoteknologiaa hyödyntäviä oppisisältöjä koulujen käyttöön. Yhteistyötä kuvaillaan ensimmäiseksi laatuaan koko maailmassa. Käytännössä 5G:tä aiotaan hyödyntää pedagogisissa käyttötarkoituksissa virtuaalitodellisuuteen ja laajennettuun todellisuuteen liittyvien sovelluskohteiden langattomassa tiedonsiirrossa. Ajatuksena on edistää ilmiöpohjaista oppimista...

Helsinki -

Helsingin kaupunki ja Telia kehittävät 5G-pedagogiikkaa ensimmäisenä maailmassa. Tavoitteena on nostaa Helsinki maailman kärkipaikalle uusien viestintäteknologioiden hyödyntämisessä opetuksessa.

AfterDawn -

Syyskuu oli puhelinjulkaisuiden osalta mielenkiintoista aikaa, sillä kauppojen hyllyille ilmestyi uusia laitteita niin HMD Globalilta, Applelta kuin Samsungiltakin. Suomalaisissa kuluttajissa uutuudet eivät kuitenkaan näytä herättäneen mielenkiintoa. Poissaolollaan loistaa erityisesti Applen iPhone 8, josta löytyy yksi ainoa merkintä Suomen kolmen suurimman operaattorin listoilta. Syyskuun lopulla myyntiin tullut puhelin sijoittui yritysasiakaslistalla sijalle kahdeksan. Sen sijaan...

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »