Tänään on 25.06.2017 18:48 ja nimipäiviään viettävät: Uuno ja Uno. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle tukea


Tähdet ja avaruus -

Orionin tähdiston kaasupilvessä oleva tähti näyttää syntyneen jo olemassa olleen nuoren tähden ansiosta. Tähden ulosvirtaus törmäsi pilven tiivistymään, joka laukaisi tähden synnyn. Alunperin tällaista muodostusta kohteelle oli ehdotettu jo vuonna 2008. Nyt Mayra Osorio Andalusian astrofysikaalisesta instituutista katsoi tiiminsä kanssa kyseistä kaasusumun aluetta uudestaan. He käyttivät Yhdysvalloissa sijaitsevaa suurta VLA-radioteleskooppia. Eri aallonpituuksilla tehdyt...

Turkulainen -

Kiinteistösäätiö lahjoitti 225000 euroa kohdennettuna kauppatieteelliselle koulutusalalle ja 45000 euroa kohdennettuna oikeustieteelliselle koulutusalalle. Turkulaisen Kiinteistösäätiön tarkoituksena on edistää ja tukea rakennussuunnitteluun, asumiseen, asuinympäristöön, kiinteistönhoitoon ja -hallintoon sekä kiinteistökannan säilyttämiseen liittyvää toimintaa. Tarkoitustaan säätiö toteuttaa muun muassa jakamalla apurahoja sekä tukemalla asumisen ja kiinteistöalan...

Aalto-yliopisto -

Opiskelijoiden rakentama nanosatelliitti lähti matkaan intialaisen PSLV-raketin kyydissä. Varhain juhannusaattoaamuna Aalto-yliopiston TUAS-talossa hurrattiin ja huokaistiin helpotuksesta: yli vuoden lähtövalmiina odottaneen Aalto-1:n laukaisu intialaisesta Satish Dhawan avaruuskeskuksesta sujui suunnitelmien mukaan. ”Raketti Intiasta lähti aikataulussa, ja Aalto-1 irrotettiin omalle radalle kello 7.22 suunnitelmien mukaisesti. Vuosien työn tulos on nyt kiertoradalla. Toivottavasti...

Perussuomalaiset -

– Säätiön tarkoituksen muuttamiseen on aina suhtauduttava kriittisesti ja tiukasti, huomauttaa patentti- ja rekisterihallituksen tiimiesimies Jouko Koitto. Perussuomalaisten tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Vistbackan mukaan säätiöllä ei ole kiinnostusta tukea enää jatkossa perussuomalaisia. Vistbacka ilmaisi asian Uutissuomalaisen haastattelussa. Suivaantui Huhtasaaren puheesta Vistbackan mukaan syynä on perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaaren...

AfterDawn -

Suuret yleisötapahtumat ovat tyypillisiä tilanteita, joissa mobiiliverkot ovat helisemässä ja tilanne muuttuu datamäärien osalta vuosi vuodelta pahemmaksi. Oman lukunsa muodostavat kesän festarit, joiden ongelmavyyhti koostuu monesta tekijästä. Festareilla on suuri joukko - usein kymmeniä tuhansia ihmisiä - pakkautuneena pienehkölle alueelle, jota palvelee tavallisessa tilanteessa vain yksi tai muutamia tukiasemia. Samaan aikaan ihmisten tavat käyttää puhelinta festareilla ovat...

Suomen Yrittäjät -

– Oulun korkeakouluopiskelijoiden yritysyhdistyksen OuluES:n neljättä vuotta pyörittämää Kesäyrittäjä -projektia laajennettiin Iihin ja samalla kehitettiin toimintamalleja palvelemaan Oulun kaupunkialueen syrjäisempien alueiden nuoria, Iin Mircropolis Oy:n projektipäällikkö Hanna Lahti kertoo. Alkukesän kukkamyynnin tienestit 1000 euroa Yksi hankkeen kesäyrittäjistä on 16-vuotias Kalle Klasila . Hän perusti Tmi Urakallen jo ennen Kesäyrittäjä-hankkeeseen mukaan...

Suomen Yrittäjät -

– Oulun korkeakouluopiskelijoiden yritysyhdistyksen OuluES:n neljättä vuotta pyörittämää Kesäyrittäjä -projektia laajennettiin Iihin ja samalla kehitettiin toimintamalleja palvelemaan Oulun kaupunkialueen syrjäisempien alueiden nuoria, Iin Mircropolis Oy:n projektipäällikkö Hanna Lahti kertoo. Alkukesän kukkamyynnin tienestit 1000 euroa Yksi hankkeen kesäyrittäjistä on 16-vuotias Kalle Klasila . Hän perusti Tmi Urakallen jo ennen Kesäyrittäjä-hankkeeseen mukaan...

YLE -

Kausi 3, osa 85. Hannes hakee tukea Karinilta. Pertti kertoo Eevalle kaiken ja saa anteeksi. Mutta kun Eeva tekee tunnustuksen Pertille, anteeksi ei annetakaan. (1997)

Aalto-yliopisto -

Säätiö haluaa lahjoituksillaan tukea Kauppakorkeakoulun korkeatasoista koulutusta. Vuorineuvos Marcus Wallenbergin säätiö on lahjoittanut kaikkiaan 720 000 euroa Aalto-yliopiston kauppatieteelliselle koulutusalalle. “Haluamme lahjoituksellamme tukea Aalto-yliopiston kauppatieteellistä koulutusalaa. Huomioimme lahjoituspäätöstä tehdessämme esimerkiksi kansainvälisesti suuntautuneen johtamisalan koulutuksen erittäin korkean tason”, sanoo Vuorineuvos Marcus Wallenbergin...




Elisa -

Äskettäin New Yorkissa lanseerattu OnePlus 5 saapuu Elisan valikoimiin nopealla aikataululla. Ennakkomyynti on avattu Elisan verkkosivuilla, mutta kaikkein nopeimmin OnePlus5:n saa Suomessa käsiinsä Elisan neljästä pop-up-pisteestä Helsingistä, Tampereelta, Turusta tai Oulusta. Uuden OnePlus-lippulaivan, OnePlus 5:n, ennakkomyynti on nyt alkanut elisa.fi:ssä. Ennakkoon tilatut laitteet toimitetaan ennakkotilaajille 27. kesäkuuta, jolloin alkaa myös laitteen myymälämyynti. Kaikkein...

Oikeusministeriö -

Erilaisia rangaistusjärjestelmän osia otetaan oikeusministeriössä syksyn aikana tarkasteluun, kertoi oikeusministeri Antti Häkkänen kansalaisten oikeustajua selvittäneen tutkimuksen julkistamistilaisuudessa Helsingissä tänään 21.6. - Arvioitavaksi tulevat hallitusohjelman mukaisesti erityisesti väkivaltarikosten ja vakavimpien lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistukset, Häkkänen totesi. Ministeriössä laadittavassa muistiossa tarkastellaan tutkimuksen ja muiden tietojen...

Oikeusministeriö -

Kansalaisten käsitykset sopivasta rangaistustasosta vaihtelevat huomattavasti, kertoo Helsingin yliopiston oikeusministeriön toimeksiannosta tekemä tutkimus. Tutkimuksessa sekä kansalaisia että tuomareita pyydettiin antamaan rangaistus samoihin heille esitettyihin rikostapauksiin. Kun annettuja rangaistuksia vertaillaan, huomataan, että kansalaisten antamissa rangaistuksissa on huomattavaa hajontaa. Esimerkiksi sukupuoliyhteydestä lapsen kanssa osa tutkimukseen osallistuneista...

Valtiovarainministeriö -

Suomen talous kasvaa tänä vuonna 2,4 prosenttia, ennustaa valtiovarainministeriö taloudellisessa katsauksessaan. Teollisuuden kääntyminen reippaaseen kasvuun tukee myös tuottavuuden nopeaa...




« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 122 123 Seuraava »