Tänään on 23.11.2017 20:28 ja nimipäiviään viettävät: Ismo, Yngve ja Yngvar. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle turkkila


Suomen Pankki -

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin tehdyt nettosijoitukset ovat vuonna 2017 olleet positiivisia lähes kaikkina kuukausina. Rahastopääoman arvo on kasvanut tammikuusta syyskuuhun noin 10 mrd. euroa. Rahastot ovat kasvaneet vuoden alusta uusien sijoitusten myötä runsaat 6 mrd. euroa ja hinta- ja valuuttakurssimuutosten myötä vajaat 4 mrd. euroa. Alkuvuodesta poiketen syyskuussa 2017 rahastoista sen sijaan kotiutettiin sijoituksia 0,4 mrd. euroa enemmän kuin niihin sijoitettiin...

Sportti -

Jäätanssijat Cecilia Törn – Jussiville Partanen onnistuivat lauantaina vapaatanssissaan Cup of Nicen kansainvälisessä kilpailussa ja saivat siitä kauden parhaat pisteensä 86,44. Sijoituskin parani epäonnisen lyhyttanssin jälkeisen 11. tilalta lopputuloksissa kahdeksanneksi. Pisteitä kertyi yhteensä 138,89.   - Vapaatanssi sujui paljon paremmin kuin lyhyttanssi eikä siihen tullut teknisiä virheitä. Sanoisin, että kauden paras vapaatanssi tähän mennessä, summasi Partanen...

Perussuomalaiset -

Suomeen on perusteilla Mustread.fi-mediatalo, joka suorasukaisesti kertoo tuovansa päättäjäviestinnän ”pois kulisseista”. Palvelun kerrotaan olevan yhdistelmä natiivimainontaa sekä journalismia. Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa lobbauskoneesta. KOMMENTTI | Ajatus tuntui ensi alkuun omituiselta. Uusi uutistalo Suomen tuskissaan kituville markkinoille? Eihän tuossa ole mitään järkeä. Ylen massiivinen lähes-monopoli luo maan mediaekosysteemin ylle niin...

Sportti -

Suomalaiset jäätanssijat Cecilia Törn ja Jussiville Partanen nousivat hienosti viidenneksi Lombardia Trophyssa Italiassa. Parin pisteet olivat 132,92. Pari lähti lauantain vapaatanssiin kilpailun kahdeksannelta sijalta. Vauhdikas mutta samalla hallittu vapaatanssi nosti heidät lauantaina kolme sijaa ylöspäin. - Vapaassa saimme selkeästi enemmän annettua itsestämme kuin lyhyessä. Myös valmentajamme Maurizio Margaglio kiitti siitä, että olimme vapaatanssissamme niin läsnä, pari...

Sportti -

Kansainvälinen Finlandia Trophy tuo maailman kärkiluistelijat olympiakauden aloitukseen Espooseen 6.-8. lokakuuta. Espoo Metro Areenassa käytävässä kilpailussa on mukana 109 luistelijaa 27 maasta. Kun mukana on lisäksi kuusi muodostelmaluistelujoukkuetta, nousee kilpailijoiden lukumäärä 229:än. Tämän vuoden Trophyssa on mukana myös ennätysmäärä arvokilpailumitalisteja. Naisten sarjan kärkinimet ovat Italian Carolina Kostner, Kanadan Gabrielle Daleman ja Venäjän Elizaveta...

Amusa Kulttuuritori -

TIETOKIRJA.FI-tapahtumassa on yli sata esiintyjää. Kahden päivän aikana lavalle nousevat esimerkiksi Li Andersson, Elina Grundström, Jaakko Heinimäki, Pirjo Hiidenmaa, Heikki Hiilamo, Koko Hubara, Karo Hämäläinen, Juha Itkonen, Teemu Keskisarja, Tuomas Kyrö, Tiina Raevaara, Juho Saari, Erkki Tuomioja, Matias Turkkila ja Katariina Vuori. Kuva: Tietokirja.fi ”Tietokirjallisuuden voimaa kuvaa, että esiintyjäjoukko on vaihtunut edelliskerrasta vuodesta 2015 lähes kokonaan...

Perussuomalaiset -

KOMMENTTI | Yli 20-vuotias, ääri-ideologioita päässään hautonut Turun puukottaja on viettänyt vuoden suomalaisessa yläkoulussa, samassa rakennuksessa seiskaluokkalaisten kanssa. Tajuavatko Suomen flegmaattiset päättäjät, kuinka järjettömille riskeille he altistavat yläasteikäisiä lapsia? Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa terroristien tavoitteista. Tiedätkö, miten Syyrian sota sai alkunsa? Tarina on mielenkiintoinen, sillä se paljastaa ihmisluonnosta paljon. Helmikuu...




Iltamakasiini -

Asia Rengahenk  on julkaissut jälleen alastonkuvan itsestään Instagramissa. Sarja on hänen mukaansa viimeinen taiteellista alastonkuvasarjaa, jota hän on jakanut sosiaalisessa mediassa. – Tämä on viimeinen kuva, viimeistelemme taiteellisten alastonkuvien jakamista täällä, hän kirjoittaa kuvansa yhteydessä. Samalla hän kehottaa ottamaan yhteyttä, mikäli sinulla on hyvä taiteellinen alastonkuvaprojekti meneillään. Asia Rengahenk on taiteilija ja alastonmalli. Turkista...

Sportti -

Taitoluistelijat kilpailevat viimeisistä tarjolla olevista olympiapaikoista 27.-30. syyskuuta Nebelhorn Trophyssa, Saksan Oberstdorfissa. Suomen Taitoluisteluliiton liittohallitus on vahvistanut Suomen joukkueen. Naisissa Suomea edustaa Viveca Lindfors, miehissä Valtter Virtanen. Jäätanssiin osallistuvat Cecilia Törn ja Jussiville Partanen, varalla ovat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis. Taitoluisteluliitto kertoo tiedotteessaan, että luistelijat nimettiin kilpailuun elokuussa...

Amusa Kulttuuritori -

Tapahtuman teemana on ”Ajassa”. Esityksissä pohditaan mm. tämän päivän huono-osaisuutta, poliittista keskustelukulttuuria, informaatiosotaa sekä Yhdysvaltain nykytilannetta. Keskustelujen aiheina ovat mm. siivoustrendi, sananvapaus, johtaminen ja sotahistoria. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi, tänä vuonna kuudetta kertaa. Teemu Keskisarja. Kuva: yle.fi Mukana on yli sata esiintyjää eri aloilta. Kahden päivän aikana lavalle nousevat Keskisarjan lisäksi esimerkiksi Li...

Suomen Pankki -

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin tehtiin vuoden 2017 alkupuoliskolla uusia sijoituksia nettomääräisesti yhteensä 5,4 mrd. euroa. Jos rahastojen keskinäisiä merkintöjä ja lunastuksia ei oteta huomioon, olivat suomalaisrahastoihin vuoden alkupuolella tehdyt nettosijoitukset suurimmat 2010-luvulla. Sijoitusten määrää selittävät eniten ulkomaiset sijoittajat, jotka kasvattivat sijoituksiaan suomalaisrahastoissa tammi-kesäkuussa 3,2 mrd. euroa. Tästä noin 80 % tuli...

Naurunappula -

Katso kuva tästä! Naurunappula tarjoaa hauskimmat kuvat, videot ja linkit - joka päivä jotain uutta.




« Edellinen 1 2 3 Seuraava »