Tänään on 17.12.2017 06:17 ja nimipäiviään viettävät: Raakel ja Rakel. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Sportti: Juho Valtanen pisti Räikköstä ja Bottasta paremmaksi

Julkaistu: · Päivitetty:

Suomalaiskuljettaja Juho Valtanen on voittanut kartingin MM-pronssia. Ulvilalainen 21-vuotias Valtanen kilpaili viikonloppuna lajin MM-kisoissa Englannissa. Viiden ajetun alkuerän jälkeen Valtasen tulos oikeutti finaalin kolmanteen lähtöruutuun ja finaalilähdön hurja taistelu toi Suomeen lopulta historian viidennen kartingin MM-podiumsijoituksen. - Tuntuu aivan sairaan hyvältä. Voittoa toki lähdettiin hakemaan, mutta tämä oli nyt maksimisuoritus. Kaikki onnistui hienosti ja vauhti oli hyvä, Valtanen kommentoi tuoreeltaan Moottoriurheilu.tv:n mukaan. Saavutus on merkittävä asia, sillä parempaan on pystynyt ainoastaan Aaro Vainio MM-hopeallaan vuonna 2009. MM-pronssia on aikaisemmin tuonut Suomeen Risto Virtanen (1993), Kimmo Liimatainen (1995) sekä Heikki Kovalainen (2000). – Tosi kova on työ tehty tämän eteen. Itse olen urheillut paljon ja tehnyt fyysistä treeniä. Pääkoppa pitää myös olla hyvässä kunnossa, kaikki pitää olla. Tulevaisuuden suunnitelmista nuorukainen oli vielä vaitonainen. – Jatkosta on tässä vaiheessa paha sanoa mitään, mutta kyllä tämä saavutus auttaa varmasti paljon tulevaisuudessa, toteaa Valtanen. – Suuret kiitokset Kohtala Sports -tiimille upeasta työstä sekä perheelle ja sponsoreille kaikesta tuesta. Ilman heitä tämä ei olisi ollut mahdollista. Myös kilpailun toinen suomalaiskuski Paavo Tonteri oli erittäin hyvässä vauhdissa ja siitä tuloksena oli neljäs sija. 17-vuotiaan Tonterin saavutus on historiallinen, sillä hän on ensimmäinen suomalainen, joka on peräkkäisinä vuosina ajanut kartingin MM-kilpailuissa neljänneksi. Teksti: Moottoriurheilu.tv / Taneli Niinimäki

Avainsanat: aaro ajaa auttaa bottas englanti ensimmäinen finaali fyysinen hakea hieno historiallinen historia hurja hyvä itse jatko juho karting kiitos kilpailu kimmo kisat kolmas kova laji liimatainen lähtöruutu merkittävä moottoriurheilu neljäs niinimäki nuorukainen paavo paha pronssi räikkönen saavutus sairas sanoa sija sports suomalainen suomalaiskuljettaja suomalaiskuski suomi suunnitelma suuret taistelu taneli tehty teksti tiimi tonteri treeni tulevaisuus tulos tv työ vainio valtanen vauhti viisi viikonloppu virtanen voittaa vuotias