Tänään on 20.08.2018 17:23 ja nimipäiviään viettävät: Sami, Samuli, Samu, Samuel ja Sam. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI
AfterDawn:

Apple liittyy pian taisteluun älykaiuttimien herruudesta

Julkaistu: · Päivitetty:

Tällä hetkellä älykaiuttimien kärkikastissa on oikeastaan vain kaksi kovan luokan kilpailijaa, Amazon ja Google. Molemmilla yhtiöillä on omat tuotesarjansa, joita yhdistää äänikomennoilla toimiva tekoälyavustaja. Markkinoille on kuitenkin pian saapumassa se odotetettu kolmas älykaiutin, jonka on määrä laittaa pakkaa hieman sekaisin. Ensi kertaa jo viime kesän WWDC-konferenssissa esitelty Applen HomePod on vihdoin saapumassa markkinoilla, raportoi BGR . Näin ainakin, jos Yhdysvaltain televiranomaisen (FCC) hyväksyntä kertoo aikataulusta mitään. FCC:n tutkimukset keskittyvät lähinnä langattomiin yhteyksiin, eikä raportista paljastu mitään mullistavaa laitteesta. Tosin eipä älykaiuttimesta tässä vaiheessa varmaankaan mitään kummallista odotetakaan, jonka lisäksi pitkälti kaikki tarpeellinen kerrottiin Applen toimesta jo yli seitsemän kuukautta sitten . HomePod on Amazon Echon ja Google Homen tapaan varustettu ääniavustajalla, joka on Applen tapauksessa tietysti Siri. Apple on panostanut laitteessaan erityisesti äänentoistoon, jota Google hieman peesasi syksyn Google Home Max -julkaisussaan. Hintaa HomePodilla on 349 dollaria, jos Apple ei ole hiljattain päättänyt toisin, joka on huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Amazonin näytöllä varustettu Echo Show'n 229 dollaria. Amazonilla on Echon sisarlaitteita kauppa pullollaan, mutta erityisesti äänentoistolle tarkoitettua Echoa ei ole tosin ainakaan vielä julkaistu. Laite kilpaileekin kenties pikemminkin 399 dollarin Google Home Maxin kanssa, jota yhtiö väittää huipputason kaiuttimeksi. Alunperin Applella oli tarkoitus julkaista laite jo viime vuoden puolella, kenties sopivasti joulumyyntiin, mutta huhujen mukaan laitteen softapuolella on ollut ongelmia, joka on johtanut viivästyksiin. Nyt julkaistu FCC:n hyväksyntä kuitenkin viittaisi siihen, että laite tuodaan markkinoille aivan lähiaikoina. Pysyvä linkki uutiseen | Käyttäjäkommentit

Avainsanat: yhtiö usa wwdc väittää tutkimus tuoda toimi taistelu syksy siri show sekaisin seitsemän raportti pakata näyttö määrä max markkinat liokka linkki laittaa laite konferenssi kolmas kilpailija kesä kauppa julkaistu julkaista hyväksyntä huipputaso huhu homepod home hinta google dollari apple amazon aikataulu


Uutisvirta.fi