Tänään on 26.04.2018 22:27 ja nimipäiviään viettävät: Terttu, Teresa, Teresia ja Terese. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Aalto-yliopisto: Aalto-yliopiston toiminta kehittyi suotuisasti vuonna 2017

Julkaistu: · Päivitetty:

Innovaatioekosysteemi sai laajaa kansainvälistä tunnustusta. Aalto-yliopisto jatkoi vuonna 2017 tutkimusprofiilinsa uudistamista. Eniten viittauksia saavien, vertaisarvioitujen top 10% -julkaisujen määrä kasvoi 18 prosentilla ja yliopiston saama erittäin kilpailtu tutkimusrahoitus kolmella prosentilla. Arvostettu QS World University Rankings arvioi Aalto-yliopiston olevan taiteen ja muotoilun alalla 9. sijalla maailmassa (13. vuonna 2016). Kampuksella kehittyvä innovaatioekosysteemi sai laajaa kansainvälistä tunnustusta.  Vuosi 2017 oli Aalto-yliopiston kahdeksas toimintavuosi. Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi yliopiston toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen 20.3.2018. Yliopiston pro forma -tuloslaskelman mukainen operatiivisen toiminnan ylijäämä oli 4 miljoonaa euroa (vuonna 2016 alijäämä oli 5 miljoonaa euroa). Pro forma -tuloslaskelman mukaiset operatiivisen toiminnan tuotot olivat 345 (353) miljoonaa euroa, josta 229 (237) miljoonaa euroa oli opetus- ja kulttuuriministeriöltä suoraan saatua rahoitusta. Operatiivisen toiminnan kulut olivat 341 (358) miljoonaa euroa, josta henkilöstökulujen osuus oli 64 (63) prosenttia ja tilakulujen osuus 14 (18) prosenttia. Sijoitustoiminnan ylijäämä oli 90 (22) miljoonaa euroa. Ylijäämä koostui pääasiassa allokaatiomuutoksista ja sijoitusrahastojen vaihdosta syntyneestä ylijäämästä. Pitkään sijoitussalkussa olleiden sijoitusrahastojen myynnistä saadut varat on uudelleensijoitettu vastaaviin kustannustehokkaampiin rahastoihin. Aalto-yliopistosta ja sen tytäryhtiöistä koostuvan Aalto-yliopistokonsernin nettoylijäämä oli 93 (25) miljoonaa euroa. Konsernin taseen loppusumma oli vuoden lopussa 1 712 (1 607) miljoonaa euroa. Aalto-yliopiston toimintakertomus ja tilinpäätös 2017  (pdf) Aalto-yliopiston avainlukuja 2017 Vastuullisuusraportit

Avainsanat: yliopisto ylijäämä world vuosi varat university tuotto toimintakertomus toiminta tilinpäätös taide syntyä prosentti pro osuus opetus sijoitustoiminta sijoitusrahasto qs pääasia konserni kasvaa kansainvälinen kampus julkaisu hallitus forma määrä myynnissä muotoilu maailma kulu ala aalto 2016 alijäämä