Tänään on 19.06.2019 12:55 ja nimipäiviään viettävät: Siiri, Sigrid ja Siri. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle ajanlasku

TM -

Alkuluvut, eli luvut, jotka ovat jaollisia vain itsellään ja ykkösellä, ovat askarruttaneet matemaatikoita jo yli 2000 vuoden ajan. Nyt kreikkalaisen matemaatikko Erastotheneen vuonna 240 eaa. kehittämä keino alkulukujen löytämiseksi on saanut päivityksen 2000-luvulle, kertoo New Scientist. Alkuluvut ovat ikään kuin kaikkien muiden lukujen rakennuspalikoita: kertomalla alkulukuja keskenään saadaan kaikki muut luvut. Ennen ajanlaskun alkua Erastotheneen […] The post Muinaiset...

Uutisvirta.fi

TM -

Tutkijat ovat pitkään ajatelleet, että Karibian varhaisilta asumuspaikoilta löytyneet etanan- ja simpukankuoret ovat todisteita ankeiden aikojen ruokavaliosta, jolloin muuta ei ollut saatavilla. Nyt Floridan yliopiston tutkijat väittävät, että kuoret olisivatkin todisteita siitä, että lapset auttoivat laajasti vanhempiaan ruoankeruussa 400 vuotta ajanlaskun alun jälkeen. Aiheesta on ilmestynyt artikkeli lehdessä Journal of Anthropological Archaeology. Tutkimuksesta on tiedottanut...

Uutisvirta.fi

TM -

Vesipiipuilla eli bongeilla on takanaan pitkä historia. Vuonna 2015 arkeologit löysivät Venäjältä kultaisia bongeja 400-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Heimopäälliköt olivat vetäneet niistä keuhkonsa täyteen kannabiksen ja oopiumin savua. Todelliseen kansansuosioon bongit nousivat 1500-luvulla Kiinassa, jossa vesipiippujen kerrotaan nousseen suosituimmaksi menetelmäksi tupakan nauttimiseen. Viimeksi kuluneiden satojen vuosien – ja erityisesti muutaman vuosikymmenen – aikana...

Uutisvirta.fi

Metropoli -

Ehkäisymenetelmillä on kiinnostava historia, ja ihmiset tuntuvat olleen valmiita laittamaan sukupuolielimiinsä mitä vain estääkseen raskauden. Tässä on viisi hullua ehkäisymenetelmää, joiden ihmiset aikanaan todella uskoivat toimivan. 1. Egyptiläinen menetelmä Noin 1800 vuotta ennen ajanlaskun alkua egyptiläiset kokeilivat ehkäisymenetelmänä krokotiilin ulostetta ja hunajaa. Aineiden sekoituksesta tehtiin pessaarin kaltainen este, joka laitettiin vaginaan tarkoituksena estää...

Uutisvirta.fi

TM -

Vesuvius-tulivuoren purkaus elokuussa vuonna 79 ajanlaskun ajan jälkeen johti järkyttävään joukkotuhoon tulivuoren lähistöllä Pompeijin ja Herkulaneumin kaupungeissa. Syyskuussa julkaistu uusi tutkimus antaa lisävalaistusta siihen, miten järkyttävillä tavoilla ihmiset joutuivat ehkä kohtaamaan loppunsa. PLOS One -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kerrotaan, että purkauksesta seurannut äärimmäinen kuumuus näyttää joidenkin ihmisten tapauksessa johtaneen siihen, että...

Uutisvirta.fi

TM -

Kansainvälinen stratigrafian komissio (ICS) päivitti heinäkuussa geologisen ajanlaskun aikataulukkoa. Nyt tiedemiehet kiistelevät kiivaasti siitä, elämmekö todella uudella geologisella aikakaudella vaiko emme. Päivityksen myötä holoseenikausi jaetaan nyt kolmeen erilliseen aikakauteen, jotka varhaisimmasta tuoreimpaan ovat seuraavat: grönlantilainen kausi (Greenlandian, 11700–8200 vuotta sitten), pohjoisgrippiaaninen kausi (Northgrippian, 8300–4200 vuotta sitten) ja...

Uutisvirta.fi

YLE -

Pikkukylän asukkaat vastustavat ponnekkaasti evoluution tuomaa muutosta. Nykyaikaa parodioiva piirrossarja sijoittuu aikaan 40 000 vuotta eaa., ennen ajanlaskun alkua.

Kansainvälinen stratigrafian komissio (International Commission on Stratigraphy, ICS) on päivittänyt virallisen geologisen ajanlaskun aikataulukkoa. Päivitykset koskevat erityisesti kambrikauden (542–490 miljoonaa vuotta sitten) ja nykyisen geologisen kauden – kvartäärikauden vaiheita. Uudet holoseenikauden vaiheet ovat tuoreimman aikataulukon mukaan järjestyksessä varhaisimmasta tuoreimpaan seuraavat: grönlantilainen kausi (Greenlandian, 11700–8200 vuotta sitten)...

Uutisvirta.fi

YLE -

Pikkukylän asukkaat vastustavat ponnekkaasti evoluution tuomaa muutosta. Nykyaikaa parodioiva piirrossarja sijoittuu aikaan 40 000 vuotta eaa., ennen ajanlaskun alkua.

Uutisvirta.fi

YLE -

Pikkukylän asukkaat vastustavat ponnekkaasti evoluution tuomaa muutosta. Nykyaikaa parodioiva piirrossarja sijoittuu aikaan 40 000 vuotta eaa., ennen ajanlaskun alkua.

Uutisvirta.fi

YLE -

Pikkukylän asukkaat vastustavat ponnekkaasti evoluution tuomaa muutosta. Nykyaikaa parodioiva piirrossarja sijoittuu aikaan 40 000 vuotta eaa., ennen ajanlaskun alkua.

Uutisvirta.fi

YLE -

Pikkukylän asukkaat vastustavat ponnekkaasti evoluution tuomaa muutosta. Nykyaikaa parodioiva piirrossarja sijoittuu aikaan 40 000 vuotta eaa., ennen ajanlaskun alkua.

Uutisvirta.fi

YLE -

Pikkukylän asukkaat vastustavat ponnekkaasti evoluution tuomaa muutosta. Nykyaikaa parodioiva piirrossarja sijoittuu aikaan 40 000 vuotta eaa., ennen ajanlaskun alkua.

Uutisvirta.fi

YLE -

Pikkukylän asukkaat vastustavat ponnekkaasti evoluution tuomaa muutosta. Nykyaikaa parodioiva piirrossarja sijoittuu aikaan 40 000 vuotta eaa., ennen ajanlaskun alkua.

Uutisvirta.fi

YLE -

Pikkukylän asukkaat vastustavat ponnekkaasti evoluution tuomaa muutosta. Nykyaikaa parodioiva piirrossarja sijoittuu aikaan 40 000 vuotta eaa., ennen ajanlaskun alkua.

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 Seuraava »