Tänään on 22.04.2018 15:17 ja nimipäiväänsä viettää: Alina. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle assistant


AfterDawn -

Maailman suurimpiin älypuhelinvalmistajiin kuuluvista yhtiöstä Huaweilta ja Samsungilta on jo tälle vuodelle nähty uudet huippulaitteet, mutta tulossa on tietysti vielä paljon, paljon mielenkiintoisia älypuhelimia. Yksi näistä on pian julkistettava LG:n huippupuhelin, joka kantaa nimeä G7 ThinQ. Kyseisen laitteen julkaisu on toukokuun 2. päivä New Yorkissa, joten tässä vaiheessa tiedot ovat pitkälti huhujen ja muutaman vuodon (kuten oheinen kuva) varassa. Nyt CNET on kuitenkin...

AfterDawn -

Googlen on päivittänyt tekoälyllä toimivaa virtuaaliavustajaansa uudella ominaisuudella, joka helpottaa yksityishenkilöiden välisiä maksuja. Avustaja tuo maksut niin Google Home -alustalle kuin mobiililaitteillekin. Hakujätti kertoo virallisessa blogissaan , että se on mahdollistanut Google Assistantin avustuksella tehtävät maksut. Raha liikkuu helposti käyttäjältä toiselle, ainakin jos käytössä on Google Pay. Tosin Google vakuuttaa, että rahaa voi siirtää myös...

Muropaketti -

Amazonin Alexa ja Google Assistant tai jokin niiden kaltainen tekoäly löytyy tulevaisuudessa entistä useammasta laitteessa. Ecobeen Switch+ on valokatkaisin, jonka kanssa voi jutella suoraan. Markkinoilla on jo vaikka miten paljon älyvaloja j… The post Switch+ on valokatkaisija, joka juttelee appeared first on Muropaketti.com .

AfterDawn -

Google on pitkään promovideoissaan muistuttanut iPhone-käyttäjiä oman kuvapalvelunsa ylivertaisuudesta. Pixel-puhelinten mainosvideoilla huomioidaan, että laitteesta ei lopu kuvatessa koskaan tila, sillä Google Photos eli Kuvat tarjoaa loputtomasti tallennustilaa pilvessä. Tämän lisäksi Google Kuvat tarjoaa myös muita ominaisuuksia, joilla iPhone-käyttäjiä pyritään houkuttelemaan Googlen palveluiden ääreen. Yksi näistä on hakujätin valtaisan hyvää koneoppimis- ja...

Muropaketti -

Ubisoftin kehittämä Commit Assistant -tekoäly auttaa pelien kehittäjiä ehkäisemään bugien syntymistä. Tulevaisuudessa tekoälyn apu saattaa leikata pelien kehityskustannuksia merkittävästi. Ubisoft on esitellyt M… The post Ubisoft ehkäisee bugien syntymistä uudella tekoälyllä – saattaa leikata kehityskustannuksia merkittävästi appeared first on Muropaketti.com .

AfterDawn -

Google on tänä vuonna tuomassa oman älykkään avustajansa uusiin maihin ja uusille kielialueille. Yhtiö kasvattaa kielivalikoimaa yli kolminkertaiseksi ja maiden määrän liki nelinkertaiseksi. Twitterissä Elger van der Wel‏in jakama kartta osoittaa, että tämän vuoden lopulla Google Assistant vaikuttaakin olevan saatavilla valtaosassa maailmaa. Kartan sinisestä osasta löytyy kuitenkin heti yksi valkoinen kohta, joka harmittaa koti-Suomessa. Google ei ole ilmeisesti vielä nähnyt...

AfterDawn -

Apple on saanut vihdoin julkaistua jo viime kesänä ensimmäistä kertaa esitellyn älykaiuttimensa. Myöhästynyt ja vasta aivan hiljattain myyntiin saapunut Apple HomePod on nyt kaupoissa ja monet testaajat ovatkin jo iskeneet kyntensä markkinoiden kuumimpaan älykotilaitteeseen. Näin on tehnyt myös Loup Ventures , joka on tehnyt astetta tieteellisemmän testin älykaiuttimista ja niissä käytetyistä avustajista. Monet testaajat ovatkin jo huomanneet Applen laitteen puutteet, mutta...

Muropaketti -

Perjantaina päättyneen CES 2018 -messutapahtuman suuriin nimiin kuuluvat entistä vahvemmin Amazon Alexa ja Google Assistant. Jälkimmäinen on nyt löytänyt tiensä LG:n älykaiuttimeen ja monitoimikeittimeen. LG:n esittelemä WK9 on yhteistyössä M… The post Google Assistant tulee ihan joka paikkaan, usko jo appeared first on Muropaketti.com .

Muropaketti -

Googlen ääniapuri on tutuin Suomessa joistakin Android-puhelimista ja Yhdysvalloissa Google Home -älykaiuttimista. Pian se leviää kodissa kaikkialle, siitä kertovat uudet CES-julkistukset. Äänentoistolaitteista tunnettu JBL,  joka kuuluu Sams… The post Google Assistant tunkeutuu kuulokkeisiin ja palovaroittimiin appeared first on Muropaketti.com .

Muropaketti -

Google on ilmoittanut tuovansa Assistant-sovelluksen tableteille ja vanhemmille Android-käyttöjärjestelmille. Nettijätti kertoi asiasta virallisessa blogissaan. Sen mukaan Assistantin saa käyttöön tableteissa Androidin 7.0- ja 6.0- versioissa… The post Google Assistant vyöryy uusiin laitteisiin appeared first on Muropaketti.com .

AfterDawn -

Aiemmin syksyllä julkaistu Android 8.0 Oreo on saanut rinnalleen uuden kevyemmän Go-version. Laitevalmistajien saataville tuotu Oreo Go Edition eroaa varsinaisesta Android-käyttöjärjestelmästä lähinnä kevyempien laitteistovaatimusten kautta. Käyttöjärjestelmän nimen mukaisesti se sisältää oletussovelluksistakin kevyet Go-versiot. Mukana on esimerkiksi Google Go, Google Maps Go, Gmail Go, YouTube Go, Google Assistant Go, Files Go, Gboard, Chrome ja Play. Esimerkiksi YouTube Go...

AfterDawn -

Google toi Home-älykaiuttimen markkinoille viime vuoden alkukesästä ja tarvoitteena oli vain ja ainoastaan kilpailla Amazonin Alexa-avustajalla varustettuja älykaiuttimia vastaan. Sittemmin useat muutkin yhtiöt ovat kertoneet älykaiuttimistaan, joista tietysti vähäpätöisin ei ole Apple. Kilpailu tiukkenee, Amazonilla Echo-tuotteita on tarjolla jo puolisen tusinaa, ja uusia ominaisuuksia niihin lisätään tasaisen tappavaa tahtia. Niinpä Googlekin kehittää kovaa vauhtia uusien...

Aalto-yliopisto -

Kandi- ja maisteritason kursseja palkittiin dekaanin kahveilla 23.11.2017. Kandi- ja maisteritason kursseista julkaistiin TOP10-lista, joihin valikoituvat opiskelijapalautteen perusteella kymmenen parasta kandi- tai maisteritason kurssia. TOP10-listalta valittiin molemmista kolme kurssia, joiden opettajat palkittiin rahallisesti. Opettajien palkitseminen perustui kursseista saatuun opiskelijapalautteeseen ja Opetuksen laatutoimikunnan (OpLaa) tekemään erilliseen arvioon. Kurssipalautteesta...

Tekniikka&Talous -

Älypuhelinten ja tablettilaitteiden Android-alustaa kehittävä Google tuo uusia kuvantunnistukseen perustuvia tekoälyominaisuuksia. Google Lens -palvelu tulee ensin Googlen brändin Pixel- ja Pixel 2  -puhelimiin puheohjauksella toimivaan Google Assistant -sovellukseen.

Muropaketti -

Google on julkistanut tuovansa yli 50 erilaista peliä Google Home -laitteille ja puhelinten Google Assistant -ääniapurille. Pelkän äänen varassa toimivia pelejä on tarjolla erilaisia, esimerkiksi klassinen tuolileikki, tietokilpailuja, tanssi… The post Google haluaa perheiden pelaavan äänipelejä appeared first on Muropaketti.com .

Muropaketti -

Google Assistantin voi tulevaisuudessa aktivoida todennäköisesti myös sanoin ”Hey Google” aiemman ”Ok Googlen” lisäksi. Googlen kehittämän Google Assistant -virtuaaliassistentin voi nykyisin aktivoida äänikomennoilla a… The post Google Assistant aktivoitunee tulevaisuudessa myös uudella kutsuhuudolla appeared first on Muropaketti.com .




AfterDawn -

Google on panostanut tekoälyosaamiseen valtavasti viimevuosina. Tämän viikon lehdistötilaisuudessa esiteltiin mm. uusi tekoälykamera sekä kaksi uutta älykaiutinta Home-laitteiden sarjaan. Vaikka uudet laitteet tuovat hieman uudenlaisia ominaisuuksia, niin esimerkiksi kaikkien kolmen Home-laitteen ominaisuudet riippuvat enemmän ohjelmistosta kuin itse laitteistosta. Google Assistant -ääniavustajalla varustetut älykaiuttimet, sekä tietysti muut Assistantilla varustetut laitteet...

AfterDawn -

Yksi Googlen kenties vähemmän huomiota herättänyt tuotelanseeraus tänään järjestetyssä lehdistötilaisuudessa olivat uudet Pixel Buds -kuulokkeet. Langattomat kuulokkeet olivat selvästi vastaus mm. Applen AirPods-kuulokkeille ja niissä onkin korjattu yksi kenties ongelmallisin pulma Applen tuotteessa. Pixel Budsit on nimittäin yhdistetty piuhalla toisiinsa, joten ne eivät huku yhtä helposti pudotessa korvasta. Tämä ei kuitenkaan ollut Googlen myyntivaltti numero yksi. Sen sijaan...

AfterDawn -

Droid-Life-sivustolla päästiin käsiksi lokakuun 4. päivänä julkaistavien Pixel 2 -älypuhelimien lehdistökuviin . Samana päivänä Google aikoo esitellä San Franciscossa myös uuden kaiutintuotteen, Google Home Minin. Kuten nimestä voi jo päätellä, kyseessä on Google Homen pienoisversio. Toiminnallisuudet ovat pitkälti samat kuin kalliimmassa Google Homessa, mutta tekniikka on karsitumpaa ja ulkonäköönkään ei ole panostettu samalla tavalla kuin esikuvassa. Google Home ja...

Sportti -

Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantino on tyytyväinen videotarkistuksiin. Video Assistant Refereeing -termillä tunnettu systeemi on käytössä Venäjällä parhaillaan pelattavassa Confederations Cupissa. - Olen erittäin tyytyväinen VARiin toistaiseksi. Olemme nähneet miten videotarkistukset ovat auttaneet erotuomareita tekemään oikeita ratkaisuja. Tästä VARissa on kyse. VARin testaaminen Confederations Cupissa auttaa meitä parantamaan menetelmää ja...