Tänään on 21.09.2019 15:10 ja nimipäiviään viettävät: Mervi, Gunborg ja Gunlg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle asuntol

Helsingin Uutiset -

Asuntolainoja nostettiin heinäkuussa runsaasti verrattuna aikaisempiin vuosiin. Suomen Pankki kertoo asiasta tiedotteessaan. Uusia asuntolainoja nostettiin 1,7 miljardin euron edestä, mikä on 200 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Viimeksi asuntolainoja nostettiin heinäkuussa tätä enemmän vuosina 2007–2008, jolloin asuntolainanostot olivat suurimmillaan, Suomen Pankki kertoo tiedotteessaan. Heinäkuussa nostettujen uusien asuntolainojen keskimääräinen...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Kotitaloudet hakivat toisella vuosineljänneksellä aikaisempaa vähemmän lainaa, selviää Finanssiala ry:n touko–kesäkuun vaihteessa tekemästä pankkibarometrista. – Erityisesti kotitalouksien sijoitustoimintaa ja sijoitusasuntojen hankintaa varten otettujen lainojen kysynnän arvioidaan edelleen heikentyvän. Edelleen kotitaloudet haluavat kuitenkin remontoida ja peruskorjata kotejaan, kertoo Finanssiala ry:n asiantuntija Mariia Somerla . Myös oman asunnon hankintaan otetaan...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Vantaan Sanomat -

Turkulainen -

Suomen Pankki -

Suomalaisten luottolaitosten myöntämien euromääräisten asuntolainojen kanta ylitti 98 mrd. maaliskuussa 2019. Asuntolainakannan kasvuvauhti hidastui vuoden 2018 lopulla ja oli joulukuussa sama kuin vuoden 2015 alussa (1,7 %). Vuoden 2019 alusta kasvuvauhti ei ole enää hidastunut. Asuntolainakanta kasvoi 1,9 prosentin vuosivauhtia maaliskuussa 2019. Uusien nostettujen asuntolainojen korko laski alkuvuoden 2019 aikana. Vuonna 2018 uusien asuntolainojen keskikorko oli toukokuusta...

Uutisvirta.fi

Suomen Pankki -

Asuntolainakannan kasvuvauhti on hidastunut kesäkuun 2018 jälkeen, ja marraskuussa se oli 1,8 %. Kesäkuuhun verrattuna asuntolainakannan kasvuvauhti on hidastunut 0,3 prosenttiyksikköä. Asuntolainakannan kasvuvauhdin hidastumiseen ovat vaikuttaneet erityisesti aiempiin vuosiin nähden suuremmat asuntolainojen lyhennykset. Viimeksi asuntolainakanta on kasvanut yhtä hitaasti huhtikuussa 2015. Uusien asuntolainojen keskimääräiset takaisinmaksuajat ovat viime vuosina Suomessa pidentyneet...

Uutisvirta.fi