Tänään on 21.09.2019 19:16 ja nimipäiviään viettävät: Mervi, Gunborg ja Gunlg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle aviopuoliso

Turkulainen -

SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen on jälleen saanut uuden velkomustuomion. Kymäläinen on saanut tänä vuonna yhteensä jo kymmenen yksipuolista velkomustuomiota, Iltalehti kertoo. Iltalehden mukaan nyt kyseessä on 30 339 euron suuruinen kulutusluotto. Etelä-Karjalan käräjäoikeuden mukaan Kymäläinen ja hänen aviopuolisonsa tuomittiin 10. heinäkuuta maksamaan kulutusluottoja myöntävälle Bank Norwegianille yhteensä 31 133 euroa, Iltalehti kertoo jutussaan. ...

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Länsiväylä -

Helsingin Uutiset -

Suomen Yrittäjät -

Kotihoitoalalla työskentelevän Susannan mies sai viime syksynä yllättävän suosituksen sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestöltä Tehyltä. Järjestöstä suositeltiin, että tämän kannattaa hakea ansiosidonnaista päivärahaa. – Mieheni työskenteli jo silloin toiminimeni alla jakaen työtuloa kanssani. Puolisoni oli tuolloin jäänyt pois muista töistä. Kun saimme Tehyn työttömyyskassasta kyseisen suosituksen, päätimme hakea sillä ajatuksella, että ei siinä mitään...

Kuntsari -

Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki on kolmen vuoden kuluessa ohjannut kaksi näytelmää Paimion kesäteatterille. Molemmissa draaman lähtökohtana on vahvan naisen ja alistuvan miehen asetelma. Yhteistä kesän 2016 Niskavuoren Hetalle ja viime perjantaina ensi-iltansa saaneelle Liian paksu perhoseksi -toteutukselle on myös se, että molemmat ovat laatutyötä. Perusteatteria sanan maukkaimmassa merkityksessä. Niskavuoren Hetassa alistajana on aviopuoliso. […]

Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan 27.9.2018 tapahtuneesta epäillystä henkirikoksesta. Uhri oli vuonna 1991 syntynyt nainen. Epäilty, vuonna 1987 syntynyt mies, on hänen aviopuolisonsa. Epäilty rikos tapahtui yksityisasunnossa Helsingin Mellunkylässä. – Rikoksesta epäilty poistui teon jälkeen Suomesta, mutta palasi takaisin noin puolentoista kuukauden kuluttua. Poliisi oli häneen yhteydessä koko sen ajan, jonka hän oli ulkomailla. […]

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Poliisi epäilee, että vuonna 1987 syntynyt mies murhasi vuonna 1991 syntyneen naisen Helsingin Mellunkylässä syyskuussa 2018. Uhri oli epäillyn aviopuoliso. Epäilty rikos tapahtui yksityisasunnossa. – Rikoksesta epäilty poistui teon jälkeen Suomesta, mutta palasi takaisin noin puolentoista kuukauden kuluttua. Poliisi oli häneen yhteydessä koko sen ajan, jonka hän oli ulkomailla. Kun mies palasi Suomeen, Helsingin käräjäoikeus vangitsi hänet taposta epäiltynä. Esitutkinnan...

YLE -

Aristoteles Onassis oli aikansa kuuluisin laivanvarustaja Kreikassa, Jackie Kennedyn aviopuoliso ja yksi maailman rikkaimmista ihmisistä. Hän nousi pohjalta ja onnistui haalimaan omaisuutta ja valtaa, mutta löysikö hän koskaan onnen?

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 Seuraava »