Tänään on 23.10.2019 09:36 ja nimipäiviään viettävät: Severi, Severin ja Sren. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle britti

Perussuomalaiset -

Ison-Britannian hallitus on julkaissut EU-eronsa lakiesityksen. Kansanedustajat ovat vaatineet nähdä esityksen ennen kuin he ottavat kantaa EU:n kanssa neuvoteltuun erosopimukseen. Sopimuksen läpimeno on mahdollista. Pääministeri Boris Johnson voi saada taakseen riittävän kannatuksen sopimukselleen. Hän haluaa lakiesityksen äänestettäväksi tiistaina. Sopimus neuvoteltiin uudelleen Brexitin ympärillä vellova ikuiselta tuntuva vitkuttelu on väsyttänyt niin EU-maat kuin eroa...

Uutisvirta.fi

Perussuomalaiset -

Suurin mielipidekysely sitten brexit-kansanäänestyksen kertoo, että 54 prosenttia briteistä haluaa kunnioittaa kansanäänestyksen tulosta. Projisoituna brexit-äänet voittaisivat nyt, jos aiheesta järjestetään toinen kansanäänestys. Kyselystä uutisoi muun muassa The Sun. Brittikansanedustaja Michael Fabricant sanoo, että kyselyn tuloksissa näkyy brittien turhautuminen toistuviin viivästyksiin ja EU:n suhtautuminen brexitiin. – Kansa haluaa aktualisoida brexitin. Niin haluan...

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Me kaikki haluamme olla hyväksyttyjä sellaisena kuin olemme. Ja tietysti myös onnellisia. Niin haluaa myös Shirley Valentine, britti Willy Russellin kirjoittaman näytelmän nimihenkilö. – Eikö olekin hassua, että jos on jonkun sellaisen seurassa joka tykkää susta, hyväksyy sut, sitä alkaa ikään kuin kasvaa uudestaan. Liikkuu oikeaan suuntaan, puhuu oikeita asioita oikealla hetkellä. Ei silloin ole 18- tai 42- tai 64-vuotias, silloin on vaan hengissä! sanoo Shirley. Shirley...

Uutisvirta.fi

YLE -

Osa 3/3. Gangesin suistoalue. Sarjan viimeisessä jaksossa brittiseikkailija Sue Perkinsin ensimmäinen etappi on Patnan ikivanha kaupunki, joka oli aikoinaan britti-imperiumin tuottoisan oopiumi-kaupan keskus. Patnasta matka jatkuu Gangesia seuraillen Kolkataan ja tiikerien jäljille.

Suomi toivoo 5G-verkkouhkien torjumiseen yhteiseurooppalaista ratkaisua. Sadoilta suomalaisyrityksiltä puuttuu vielä tullitunnukset Brexitin jälkeiseen kauppaan brittien kanssa. Puolassa mielipidetiedustelujen mukaan Laki ja oikeus -puolue on voittamassa parlamenttivaalit selvästi. Kurdiviranomaisten mukaan lähes 800 ISIS-taistelijoiden perheenjäsentä on paennut Syyriassa Ain Issan leiriltä. Ranskassa kaupungistuminen on pysähtynyt ensimmäistä kertaa sitten 1940-luvun lopun.

Muropaketti -

The Telegraph raportoi yllättävältäkin kuulostavasta tutkimuksesta. Sen perusteella matkapuhelimen perustoiminto on jäämässä vähälle käytölle. Ofcomin tekemässä Brittitutkimuksessa huomattiin, että neljännes matkapuhelimien käyttäjistä soitta…

Uutisvirta.fi

Netin hauskimmat -

Maailmassa on parantamisen varaa, ja nyt muutamaan ongelmaan on keksitty nerokas ratkaisu! Ei enää ahdasta autoa lastenrattaiden takia, eikä pelkkää vettä lounaan kanssa! Ovatko nämä sinun arjen pelastus? Katso kuvat!   Brittien supermarketeissa voit nyt ostaa lasin viiniä lounaan rinnalle The post Näitä on odotettu! – Mahtavat keksinnöt ratkaisevat monta ongelmaa! appeared first on Netin Hauskimmat .

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 33 34 Seuraava »