Tänään on 17.06.2019 07:06 ja nimipäiviään viettävät: Urho, Biger ja Börje. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle ennätys

SuomiKiekko -

New York Rangersiä kolmen kauden ajan edustanut 26-vuotias laitahyökkääjä Jimmy Vesey on Buffalo Sabresin kiikarissa, kertoo NHL-sisäpiiritoimittaja Elliotte Friedman. Harvardin yliopistosta muutaman huipputehokkaan kauden jälkeen suurella kohulla NHL-kaukaloihin saapunut ja Rangersin seurakseen aikoinaan valinnut Vesey ei ole onnistunut tuomaan yliopistosarjasta nähtyä tehokkuuttaan maailman kovimpaan kiekkoliigaan. Miehen piste-ennätys on päättyneellä kaudella syntynyt, melko...

Uutisvirta.fi

Perussuomalaiset -

Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio aloitti eduskunnan hallitusohjelmakeskustelussa keskiviikkona pitämänsä puheenvuoron toteamalla, että hallituksen muodostamisen ensisijaisena lähtökohtana tulisi olla suurimpien puolueiden yhteistyö. – Ennätyksellisen tiukkaa vaalitulosta ei maltettu kunnioittaa. Täysin poikkeuksellisesti sekä eduskunnan toiseksi että kolmanneksi suurin puolue sysättiin syrjään jo hallitustunnustelujen päättyessä. Kansanvallan näkökulmasta olisi...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Estejuoksija Topi Raitanen paransi ennätystään Paavo Nurmi Gamesissa Turussa tiistaina. Raitanen nousi 3000 metrin esteiden Suomen kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi. Kilpailussa kolmanneksi sijoittunut Raitanen pysäytti kellot aikaan 8.21,47. Hän rikkoi samalla Dohan MM-kisojen tulosrajan sekä Tokion olympiarajan. – Se oli yksi tämän kauden tavoitteista, tehdä Tokion suora raja. Oli hyvä vauhdinjako ja minulle sopiva nousujohteinen juoksu, Raitanen kertoi SUL:n verkkosivuilla...

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Länsiväylä -

Iltamakasiini -

Lauri Tähkän Palavaa Vettä -kappale saavutti viime viikolla 14 viikon yhtäjaksoisen ajan radioiden soittolistojen ykköstilan, syrjäyttäen näin Jenni Vartiaisen vuonna 2010 takoman ennätyksen, kun jättihitti Missä muruseni on oli soittolistojen suosikki 13 peräkkäisen viikon verran. Kuultuaan ennätyssaavutuksesta Lauri Tähkä hehkuttaa tunnelmiaan uskomattoman upeiksi. – Tuntuu mielettömän hyvältä, että Palavaa vettä menestyy näin ennätyksellisellä tavalla. En voi olla...

Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Paavo Nurmi Games kisataan Turussa tiistai-iltana. Suomen yleisurheilukesän priimus marssittaa yleisön eteen peräti 48 arvokisamitalistia. Ehkäpä suurin ja kirkkain nimi kaikista on kuitenkin Justin Gatlin, joka nähdään miesten 100 metrin kisassa. Mikään läpihuutojuttu kyseinen pyrähdys ei kuitenkaan tule hallitsevalle maailmanmestarille olemaan, sillä Turkuun on saatu kisaamaan myös Mike Rodgers, jonka ennätys on peräti 9.85. Naisten ... The post Paavo Nurmi Games: Tässä...

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 56 57 Seuraava »