Tänään on 24.08.2019 04:22 ja nimipäiviään viettävät: Perttu, Berdel, Bertil ja Berta. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle erja

Lauttakylä -

Sataopiston päätoiminen henkilöstö: rehtori Virpi Havia (vas.), taide- ja taitoaineiden opettajat Heli Vehkaperä-Palo ja Elina Törmä, kieltenopettaja Erja Moilanen, palvelusihteeri Sirpa Tatti ja koulutussuunnittelija Jenni Silvanto. –Kyllä me kansalaisopistotoimijat olemme aina tienneet, että opistosta on ihmisille muutakin hyötyä kuin se varsinainen osaaminen, mitä hän kursseilta saa, Sataopiston rehtori Virpi Havia sanoo. Hän tarkoittaa esimerkiksi hyvinvointi- ja...

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Turun keskustan työmaat jakavat keskustan yrittäjiä kahteen kastiin: voittajiin ja häviäjiin. Osa yrittäjistä kertoo saaneensa lisää asiakkaita. Osa taas kertoo menettäneensä asiakkaita. Kaksi työmaiden keskellä toimivaa yrittäjää kertoi Turkulaiselle tilanteestaan. Forum Korttelissa toimivan leipomo Grynin yrittäjän Tuija Juusolan mukaan asiakkaita on riittänyt työmaista huolimatta. Forum Korttelin ulkopuolella toimivan R-kioskin kauppias Erja Suominen puolestaan kertoo...

Uutisvirta.fi

Suomen Yrittäjät -

Yrittäjäsanomien lista uusista yrityksistä pitää sisällään maanantain ja tiistaiaamupäivän aikana rekisteröidyt uudet yritykset. Alkuviikon aikana on ehditty perustaa jo 262 yritystä. Heinäkuun alussa yrityksiä on perustettu aikaisempaa kiivaampaan tahtiin. Voit lukea asiasta täältä . Viikon muut uudet yritykset voi tarkastaa Patentti- ja rekisterihallituksen  Virre -palvelusta. Kotipaikka Yritys Kokemäki Mika Kimmo Kristian Witikkala Akaa Annikka Manninen Alavus Alavuden...

Pekka Sarjomaan (vas.) ja Heimo Visurin arvion mukaan As Oy Huittisten Rantahovissa nähdään ensimmäinen sähköauto ja sen latauspiste kolmen vuoden sisällä. –Sähköautojen hinnat vaihtelevat noin 35–120 000 euron välillä. Isännöitsijä Paula Koskinen arvioi. Huittislaisissa taloyhtiöissä heräillään hitaasti sähköautoilun yleistymiseen. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että sähköautojen latauspisteistä keskustellaan, vaikkei niitä konkreettisesti rakennetakaan...

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Ikäihmisiin kohdistuu tiettyjä rikostyyppejä muuta väestöä enemmän. Yksi tällainen rikostyyppi on petokset. Hankesuunnittelija Erja Ronkainen Mummonmarkan vartijat -hankkeesta luennoi aiheesta Turun pääkirjastossa torstaina. Hänen mukaansa viimeisen kymmenen vuoden aikana ikäihmisiin kohdistuneiden petosrikosten määrä on moninkertaistunut. – Ja iso osa kaikista tapauksista ei edes päädy koskaan rikoskäsittelyyn, Ronkainen muistuttaa. Ikäihmisiin kohdistuvat petos- ja...

Uutisvirta.fi

Jyväskylä -

Jalankulkijat ja pyöräilijät pääsevät perjantaista 14.6. alkaen Vapaudenkadulta Alvar Aallon kadun suuntaan uuden Ruusupuiston alikulkukäytävän kautta. Myös Haarakadun suuntainen jalkakäytävä Vapaudenkadun ja Seminaarinkadun välillä on tuolloin käytettävissä. – Suuria korkeuseroja sisältävää työmaan aikaista reittiä Seminaarinmäen kautta ei tarvitse enää käyttää. Ruusupuiston alikulkukäytävä valmistui noin puoli vuotta suunniteltua aikaisemmin, kertoo...

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Aurinko porottaa täydeltä taivaalta, kun Erja Pitkänen noukkii roskia Raision venesatamassa. Pitkänen siivoaa Raision puistoja ja viheralueita vapaaehtoisena puistokummina. Vapaaehtoistyöstä tulee hyvä mieli, mutta siinä saa myös paljon aurinkoa. Pitkänen kertookin käyttävänsä suojakerroin 30:n aurinkovoidetta, jos on ulkona pidempään. – Nykyään tästä asiasta on enemmän tietoa. Meillä suojataan myös lapset ja lapsenlapset, hän kertoo. Suojautuminen on järkevää...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Ylemmistä amk-opinnäytetöistä tehtiin tammikuussa 27 selvityspyyntöä. Nyt ammattikorkeakoulut ovat tahoillaan perehtyneet selvityspyyntöihin, eivätkä tulokset ole mairittelevia. Asiasta kertoo Yle. Selvityspyynnöt tehnyt entinen amk-yliopettaja, tohtori Erja Moore löysi epäilyttäviä opinnäytetöitä tekemällään satunnaishaulla. Ylen mukaan niistä peräti 11 kohdistui Joensuuhun Karelia-ammattikorkeakouluun. ...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Vantaan Sanomat -

« Edellinen 1 2 3 4 Seuraava »