Tänään on 19.09.2019 01:48 ja nimipäiviään viettävät: Reija ja Torborg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle gaming


YLE -

Jotta Laurilla olisi edes jotain mahdollisuuksia onnistua kuukauden haasteestaan kunnialla, matkasimme Tampereelle Ahlmanin eSports kouluun. Valmentajakseen Lauri sai hREDS:n Toni Luhtapuron, ja oppitunnilla käytiin läpi Dust II:n jokainen kolkka, ostot, kranaatit ja tähtääminen.


Uutisvirta.fi

YLE -

Miisa ja Lauri joutuvat kinaamaan siitä, kumpi on parempi peli - League of Legends vai DotA2. Paras peli päätetään paras viidestä -periaatteella. Jätä kommentteihin omat perustelusi siitä, kumpi peli on parempi!


Uutisvirta.fi

YLE -

Miisa ja Jesse käyvät Lantrekien kulisseissa, ja selvittävät mitä kaikkea lanien järjestäminen oikeastaan vaatii. Listalle mahtuu tunkkausta, kilometrittäin kaapelia, paratiisisaarella loikoilua ja järkyttävän pitkiä työpäiviä. Tsekkaa videolta mitä kaikkea bäkkärillä oikeastaan tapahtuu!


Uutisvirta.fi

YLE -

Google julkaisi oman pelien striimauspalvelun nimeltään Google Stadia. Videolla käydään läpi että mitä tämä tarkoittaa esimerkiksi Playstation- ja XBOX -konsoleille.


Uutisvirta.fi

YLE -

Kioski Gamingin ikioma "keilahtanut" ex-pro Lauri haastoi Assembly Winterin kävijöitä järjettömiin dueleihin. Mario Kartissa kaahattiin ja 1-2-2-1-1-2-2 Switchissä lypsettiin lehmiä. Tsekkaa videolta kumpi voitti!


Uutisvirta.fi

YLE -

Voiko vanha koira oppia uusia temppuja? Entinen League of Legendsin maailmanmestari Lauri aloittaa kuukauden haasteen, jossa hän kokeilee kuinka paljon 30 päivässä pystyy kehittymään CS:GO:ssa. Sarja on neliosainen, ja uusi jakso tulee joka torstai.


Uutisvirta.fi

YLE -

Assyjen bäkkärillä Miisan piinapenkkiin joutui CS:GO-selostaja Tomi "t0mbbaa" Pitkänen. Milloin Tomi on viimeksi itkenyt, ja mitä jäisi sanomatta, jos kuolo korjaisi tänään? Tsekkaa vastaukset näihin videolta, ja ehdota ketä Miisan pitäisi haastatella seuraavaksi! "Liian henkilökohtaista" on e-urheilun maailmaan sijoittuva haastattelusarja, jossa tutustutaan henkilöihin työminän takana. Haastattelijana toimii Kioski Gamingin ikioma Miisa Nuorgam.


Uutisvirta.fi

YLE -

Pelasin 24h aikana Riot Gamesin Teamfight Tacticsia niin paljon kuin vaan suinkin jaksoin (saatoin nukkua muutaman tunnin). Eli vähän niinku minilanit, yksin. Oli mul pizzaa. Saatoin löytää kans ton vuorokauden aikana voittavan strategian (eli kopioin vaan muilta), ja esittelen sen teille tällä videolla. Lupaan vähintään 100% voittochancen näillä taktiikoilla. Terkuin Lauri.


Uutisvirta.fi

YLE -

Viimeisellä viikolla nousu kohti huippua tapahtuu kuin Rockylla konsanaan. Riittääkö kuukausi sittenkään Global Eliteen, vai joutuuko tähtipelaajamme Lauri tyytymään alhaisempaan rankkiin? Pääseekö Lauri juhlimaan CS:GO-koulusta valmistumista kesänurmelle? Tsekkaa videolta, miten kuukauden haaste loppuu!


Uutisvirta.fi

YLE -

Kioski Gamingin toimittajat joutuivat kiperien kysymysten tykitykseen. Kuka nukahtaa ensimmäisenä laneilla? Kuka ei käy suihkussa? Entä kuka saa turpaansa baarissa? Tsekkaa video, ja jätä omat kysymyksesi kommenttikenttään!


Uutisvirta.fi

YLE -

Te ehdotitte, ja mä tein kymmenen kreisiä CS:GO -haastetta! Kysyin teiltä ehdotuksia aiemmin ja tässä ois nyt lopputulos? Miten mä teiän mielestä onnistuin? Ehdottakaa alas uusia haasteita niin katotaan tekisinkö niitä myöhemmin kesällä.


Uutisvirta.fi

YLE -

Jesse pelasi uutta Kingdom Hearts 3 peliä kuusi tuntia ja antaa omat kuusi vinkkiä pelin aloitukseen.


Uutisvirta.fi

YLE -

Pelasin 24h aikana Riot Gamesin Teamfight Tacticsia niin paljon kuin vaan suinkin jaksoin (saatoin nukkua muutaman tunnin). Eli vähän niinku minilanit, yksin. Oli mul pizzaa. Saatoin löytää kans ton vuorokauden aikana voittavan strategian (eli kopioin vaan muilta), ja esittelen sen teille tällä videolla. Lupaan vähintään 100% voittochancen näillä taktiikoilla. Terkuin Lauri.


Uutisvirta.fi

YLE -

Assyjen bäkkärillä Miisan piinapenkkiin joutui CS:GO-selostaja Tomi "t0mbbaa" Pitkänen. Milloin Tomi on viimeksi itkenyt, ja mitä jäisi sanomatta, jos kuolo korjaisi tänään? Tsekkaa vastaukset näihin videolta, ja ehdota ketä Miisan pitäisi haastatella seuraavaksi! "Liian henkilökohtaista" on e-urheilun maailmaan sijoittuva haastattelusarja, jossa tutustutaan henkilöihin työminän takana. Haastattelijana toimii Kioski Gamingin ikioma Miisa Nuorgam.


Uutisvirta.fi

YLE -

Jotta Laurilla olisi edes jotain mahdollisuuksia onnistua kuukauden haasteestaan kunnialla, matkasimme Tampereelle Ahlmanin eSports kouluun. Valmentajakseen Lauri sai hREDS:n Toni Luhtapuron, ja oppitunnilla käytiin läpi Dust II:n jokainen kolkka, ostot, kranaatit ja tähtääminen.


Uutisvirta.fi

YLE -

Eduskuntavaalit lähestyvät ja laitoimme suurimmat eduskuntapuolueet kamppailemaan toisiaan vastaan Super Smash Ultimatessa. Valitsimme hahmot puolueiden supervoimien ja posin kautta (koska Nintendo). Brawl -rosterissa oli vain pelin ensimmäiset kahdeksan hahmoa (Yoshi, Donkey Kong, Fox, Link, Samus, Pikachu, Kirby ja Mario). CPU:t taistelivat toisiaan vastaan tasolla 9. Kartta valittiin koska se muistutti eduskuntataloa. Tulos on täysin sattumanvarainen ja on ainut otto. Hahmot valitsi...


Uutisvirta.fi

YLE -

Kolmannella viikolla Toni Luhtapuron opit pääsevät testiin. Alkaako heduja löytymään ja miten käy, kun Lauri heitetään syvään päätyyn FACEIT-premadessa? Löytyykö sisäinen Dragonslayer vai lannistuuko sankarimme viime metreillä! Ensi viikolla kuukauden mittainen haaste huipentuu viimeiseen jaksoon!


Uutisvirta.fi



YLE -

Me päästiin tsekkaamaan Espoossa sijaitseva suomalainen pelifirma Remedy ja syksyllä julkaistava actionpeli Control. Meille näytettiin miten peliin esimerkiksi tehdään äänet ja tutustuttiin Suomen suurimpaan motion capture studioon. Saatiin haastatteluun Remedyn communications director Thomas Puha, juteltiin Thomaksen kanssa pelaamisesta ja Remedyn asemasta pelimarkkinoilla.


Uutisvirta.fi

YLE -

Miisa sai mikroautoradalle vieraakseen Red Bullilla ajavan Sim Racingin Euroopan mestarin Joni "Töpä" Törmälän. Onko simukuskin elämä yhtä glamouria formuloiden tapaan, ja millaista on e-urheilukuskin arki? Tsekkaa video, ja jätä kommentti kenet haluaisit nähdä seuraavassa haastiksessa ja missä!


Uutisvirta.fi

YLE -

Miisa sai ampumaradalle vieraakseen HAVU Gamingin Olli "sLowi" Pitkäsen. Halusimme testata osuuko CS:GO -ammatilainen oikeilla aseilla? Lisäksi testiin pääsivät Counter-Strikesta tutut aseet. Tsekkaa videolta myös sLowin ajatukset siitä, kuka on Suomen ärsyttävin pelaaja, ja onko virkavallan kanssa tehty lähempää tuttavuutta.


Uutisvirta.fi

YLE -

Jesse pelasi uutta Kingdom Hearts 3 peliä kuusi tuntia ja antaa omat kuusi vinkkiä pelin aloitukseen.


Uutisvirta.fi

YLE -

Lantrekeilla laitettiin tubettajat Jusu, Jan-Eemil Ekman ja pi4ch tunnistamaan blendattuja laniruokia. Miltä maistui blenderin läpikäyneenä roiskeläppä, lihapiirakka tai kolmioleipä? Mitä muuta meidän olisi pitänyt blendata? Jätä kommentti omasta ehdotuksesta!


Uutisvirta.fi

YLE -

Te ehdotitte, ja mä tein kymmenen kreisiä CS:GO -haastetta! Kysyin teiltä ehdotuksia aiemmin ja tässä ois nyt lopputulos? Miten mä teiän mielestä onnistuin? Ehdottakaa alas uusia haasteita niin katotaan tekisinkö niitä myöhemmin kesällä.


Uutisvirta.fi

YLE -

Eduskuntavaalit lähestyvät ja laitoimme suurimmat eduskuntapuolueet kamppailemaan toisiaan vastaan Super Smash Ultimatessa. Valitsimme hahmot puolueiden supervoimien ja posin kautta (koska Nintendo). Brawl -rosterissa oli vain pelin ensimmäiset kahdeksan hahmoa (Yoshi, Donkey Kong, Fox, Link, Samus, Pikachu, Kirby ja Mario). CPU:t taistelivat toisiaan vastaan tasolla 9. Kartta valittiin koska se muistutti eduskuntataloa. Tulos on täysin sattumanvarainen ja on ainut otto. Hahmot valitsi...


Uutisvirta.fi

YLE -

Miisa listaa omasta mielestään CS:GO:n parhaat tributet ja easter eggit. Tsekkaa videolta mitä kaikkea outoa Counter-Striken karttoihin on piilotettu. Jäikö listalta uupumaan jotain? Kirjota oma suosikkisi kommentteihin!


Uutisvirta.fi

YLE -

Entinen League of Legends -ammattilainen Lauri sai streamivieraakseen Suomen kovimman Roni The Gamerin. Parin matsin aikana ehdittiin puhua Ronin kuumottavimmasta fanikokemuksesta ja Laurin noloimmista virheistä lavalla.


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Seuraava »