Tänään on 25.08.2019 19:44 ja nimipäiviään viettävät: Loviisa, Lovisa ja Louise. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle hame


Rikosuutiset -

Hämeen poliisilla oli varsin kiireinen vuorokausi. Poliisilla oli vuorokauden aikana tehtäviä yhteensä 350 kappaletta. Rattijuopot ja eriasteiset pahoinpitelyt yleisellä paikoilla ja asunnoissa työllistivät partioita. Rattijuoppokatsaus: Lahti. Partio tapasi hieman ennen puoltayötä Nastolassa 24-vuotiaan miehen ns. polttamassa kumia autollaan linja-autopysäkillä. Kuljettaja vaikutti päihtyneeltä ja hänelle tehty puhalluskokeen tulos ylitti selvästi törkeä rattijuopumuksen...


Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Forssa. Poliisi tutkii Forssan Turuntiellä sijaitsevassa asunnossa tapahtunutta tapon yritystä. Poliisille tieto tapauksesta tuli hätäkeskuksen kautta torstaina vähän ennen puoltayötä. Tapahtumapaikalta vietiin sairaalahoitoon 1990-luvun alussa syntynyt mies. Epäilty tekijä oli poistunut paikalta ennen poliisin paikalle tuloa, mutta miehen henkilöllisyys on poliisin tiedossa.


Uutisvirta.fi



Turkulainen -

Valaistustyö haittaa liikennettä Hämeentiellä välillä Nummenpuistokatu-Tammitie koko lokakuun ajan. Työaika kohteessa on ma-pe kello 6–18. Ajokaista on kavennettu ja työkoneita liikenteen seassa.  ...


Uutisvirta.fi

Oikeuslaitos -

EU:n maaseuturahasto – Hanketuki – Kunta – Arvonlisävero - Tukikelpoisuus Diaarinumero: 01644/17/7405 Taltionumero: 18/0471/1 Antopäivä: 28.9.2018 Päätöslyhennelmä ELY-keskus on myöntänyt X:n kaupungille enintään 132 209,19 euron tuen yleishyödylliseen investointihankkeeseen, joka perustuu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014 - 2020. Päätöksen mukaan tuesta on siirron saajana Y:n kaupungin osuus 70 950 euroa. Hankkeessa toteutetaan opastusjärjestelmä, ja...


Uutisvirta.fi