Tänään on 21.09.2019 15:05 ja nimipäiviään viettävät: Mervi, Gunborg ja Gunlg. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle hrachovina


Pallomeri -

CHL-kausi 2019-2020 alkaa 29. elokuuta ja ennakoimme jokaisen alkulohkon näkymät. G-lohkossa pelaavat Ambri-Piotta, Banska Bystrica, Färjestad ja München. HC Ambri-Piotta, Sveitsi Ambri-Piottalla olisi voinut olla maalivahtiongelma, kun ykkösveskari Benjamin Conz toipuu lonkkaleikkauksesta vielä parin kuukauden ajan, mutta seuralla ei selvästikään liikaa kassavajetta ole, sillä markkinoilta naarattiin marraskuun puoliväliin kestävän sopimuksen tehnyt Tapparan mestarivahti Dominik...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Tapparassa urallaan kaksi Suomen mestaruutta voittanut Dominik Hrachovina on löytänyt itselleen uuden seuran. 24-vuotias tshekkimaalivahti siirtyy urallaan ensimmäistä kertaa Sveitsin pääsarjaan NLA:han, sillä hän on solminut marraskuun maaottelutaukoon saakka kestävän sopimuksen HC Ambri-Piottan kanssa. Sopimuksessa on myös optio loppukaudesta. Hrachovina kiekkoili kuluneella kaudella KHL:ssä Barys Astanan riveissä, mutta loukkaantuminen häiritsi kautta, eikä hän lopulta...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Tapparan entinen tähtimaalivahti Dominik Hrachovina on tällä hetkellä ilman seuraa, mutta asia on korjaantumassa mahdollisesti lähiaikoina. Tshekkiläinen iSport.cz uutisoi verkkosivuillaan, että Hrachovina olisi matkalla NLA:ssa pelaavan HC Ambri-Piottan riveihin. Sveitsiläisseura on menettänyt maalivahtinsa pitkällä sairauslomalle, ja korvaajaksi on kaavailtu entistä Tappara-vahtia. Kuluneella kaudella Hrachovina edusti KHL:ssä Barys Astanaa, mutta loukkaantumiset...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

KHL-seura Barys Astana on tehnyt maalivahtiosastolleen mielenkiintoisia muutoksia. Joukkueen ykkösmaalivahtina jatkaa lähtökohtaisesti Henrik Karlsson, jonka kirittäjänä toimii jatkossa Eddie Pasquele. Samalla uutinen tarkoittaa sitä, että Liigasta tuttu Dominik Hrachovina saa lähteä. Tshekkimaalivahdin sopimus purettiin maanantaina. 24-vuotias Hrachovina ehti pelaamaan Barysissa vain yhden kauden ajan. Kulunutta kautta varjosti loukkaantuminen, eikä hän esiintynyt kuin 22...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

KHL:stä on tippunut suomalaisittain hyvin mielenkiintoisia uutisia. Tshekkisivusto Hokej.cz uutisoi nimittäin verkkosivuillaan, että maalivahti Dominik Hrachovina olisi vapautumassa siirtomarkkinoille. 24-vuotias maalivahti siirtyi viime syksynä KHL-seura Barys Astanan riveihin, mutta sopimusta ollaan purkamassa vuoden etuajassa. Hrachovina toimi kuluneella kaudella Barysin kakkosmaalivahtina. Tshekkimaalivahti esiintyi 22 ottelussa torjuntaprosentilla 91,4. Ensi kaudeksi hänelle ei...


Uutisvirta.fi

Jatkoaika -

Jokerit lähti tavoittelemaan perjantai-illan ottelussa yhdeksättä peräkkäistä kotivoittoaan ja samalla joukkueen KHL-ajan seuraennätystä. Vastaan luistellut Barys Astana ja näiden maalilla ilmiömäisesti pelannut Dominik Hrachovina mitätöivät kuitenkin helsinkiläisten haaveet viemällä pisteet pitkän kaavan kautta.


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

KHL:ään siirtyneellä Dominik Hrachovinalla on ollut erittäin hankala alkukausi. Tapparasta tuttu maalivahti matkasi täksi kaudeksi kazakstanilaisseura Barys Astanan riveihin, jossa hänen odotettiin kilpailevan peliajasta yhdessä ykkösvahti Henrik Karlssonin kanssa. Alkukausi on ollut kuitenkin odotettua haasteellisempi. Hrachovina ei ole pelannut tällä kaudella ainuttakaan ottelua kokonaan, vaikka hänet ollaan nähty tolppien välissä kolmessa ottelussa. Miehen torjuntaprosentti...


Uutisvirta.fi