Tänään on 17.06.2019 04:48 ja nimipäiviään viettävät: Urho, Biger ja Börje. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle jäädä


Helsingin Uutiset -

21-vuotias Julia Lönnberg on nähty viime vuosina kisaamassa Miss Helsinki -finaalissa ja parhaillaan hän on 21 parhaan joukossa toivomassa pääsyä Miss Suomi -finaaliin. Hän on poseerannut alusvaatekuvissa ja tehnyt muotinäytöksiä satojen ihmisten katsellessa. Ja vielä muutama vuosi sitten hän ei oikein uskonut sitä itsekään. – Olen aina ollut todella, todella ujo. Jopa niin ujo, että junassa en halunnut nousta seisomaan ennen kuin oli ihan pakko jäädä pois. Välttelin...


Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Minne pienen koiran voi jättää loman ajaksi, jos sille ei löydy luotettavaa hoitajaa omasta perhe- tai ystäväpiiristä? Mieli tekisi lomalle, mutta kaksijalkaisen ystävän hoito arveluttaa, ja siksi koko lomamatka saattaa jäädä tekemättä. Hotelliemäntä Deanna Valtonen ottaa kaapista esiin Siirin matkakassin ja nukkuma-alustan ja hyvästelee tutun hoidokkinsa, jota isäntäväki on tullut hakemaan Pariisin lomansa jälkeen Järvenpään Alankotien koirahotellista. – Kaikki meni...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Florida Panthersin konkarimaalivahti Roberto Luongon ura on kulkemassa vääjäämättä kohti auringonlaskua. 40-vuotias kanadalainen torjui kiekot päätyneellä kaudella 43 ottelussa vaatimattomalla torjuntaprosentilla 89,9 jääden ensimmäistä kertaa pitkällä urallaan NHL:n runkosarjassa alle 90 prosentin. Luongolla on sopimustaan vielä kolme kautta jäljellä, mutta ratkaisua uran jatkumisesta ei ole vielä tehty. Sportsnetin sisäpiiritoimittaja Elliotte Friedman kertoi tuoreessa 31...


Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Pyhäjärvi. Emolahdentiellä Pyhäjärvellä sattui liikenneonnettomuus perjantaina klo 16, jonka yhteydessä henkilöautoa kuljettanut 46-vuotias nainen menehtyi. Henkilöauto oli tullut Pyhäjärven suunnalta Emolahdentietä pitkin ja ajautunut suoralla oikealle puolen ojaan, jossa pyörinyt ympäri jääden pyörilleen. Tapahtumapaikka on noin kolme kilometriä tien nro 27 ja Emolahdentien risteyksestä kohti VT4:ä. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Poliisi tutkii asiaa...


Uutisvirta.fi

YLE -

Osa 6/10. Nuoret ovat harjoitelleet neljä kuukautta ahkerasti kotona ja oppineet selviytymään arktisissa oloissa Huippuvuorilla. Nyt tehdään vielä viimeiset testit ennen kuin nuoret päästetään lähtemään Huippuvuorilta kohti pohjoisnapaa. Ovatko kaikki valmiita hiihtämään päiväkausia painavaa pulkkaa perässään vetäen? Se selviää tänään. Johanneksella on ongelmia, ja hän on vaarassa jäädä pois tutkimusretkeltä. Norjalainen realitysarja neljästä tavallisesta...


Uutisvirta.fi

YLE -

Osa 6/10. Nuoret ovat harjoitelleet neljä kuukautta ahkerasti kotona ja oppineet selviytymään arktisissa oloissa Huippuvuorilla. Nyt tehdään vielä viimeiset testit ennen kuin nuoret päästetään lähtemään Huippuvuorilta kohti pohjoisnapaa. Ovatko kaikki valmiita hiihtämään päiväkausia painavaa pulkkaa perässään vetäen? Se selviää tänään. Johanneksella on ongelmia, ja hän on vaarassa jäädä pois tutkimusretkeltä. Norjalainen realitysarja neljästä tavallisesta...


Uutisvirta.fi

Iltamakasiini -

24-vuotias Julia Lönnberg on nähty viime vuosina kisaamassa Miss Helsinki -finaalissa ja parhaillaan hän on 21 parhaan joukossa toivomassa pääsyä Miss Suomi -finaaliin. Hän on poseerannut alusvaatekuvissa ja tehnyt muotinäytöksiä satojen ihmisten katsellessa. Ja vielä muutama vuosi sitten hän ei oikein uskonut sitä itsekään. – Olen aina ollut todella, todella ujo. Jopa niin ujo, että junassa en halunnu nousta seisomaan ennen kuin oli ihan pakko jäädä pois. Välttelin...


Uutisvirta.fi

Netin hauskimmat -

Somesta löytää kaikenlaisia kuvia, ja nyt kyseessä on tavaroita, jotka ovat täytetty pavuilla! Miksi kukaan täyttäisi kellon tai vaikka uimalasit pavuilla? Se saattaa jäädä ikuiseksi mysteeriksi, mutta tämänkaltaisia kuvia näet tässä kuvasarjassa! Kengät, ase, napa ja jopa lompakko on täytetty pavuilla…miksi?! Tiedätkö sinä? Nämä päähänpistokset ovat luultavasti syntyneet todellisessa tylsyydessä! Katso erikoinen kuvasarja!   The post Saatko näistä kuvista kylmiä...


Uutisvirta.fi






« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 45 46 Seuraava »