Tänään on 17.11.2018 07:42 ja nimipäiviään viettävät: Eino, Einari, Einar ja Enar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle jehova

Metropoli -

Ella Saarenpää-Kervinen iloitsi suuresti voitettuaan Instagram-kilpailusta itselleen ripsihuollon. Ilo jäi valitettavasti kuitenkin lyhytaikaiseksi. Ella olisi halunnut saada ripset kuntoon tehdäkseen mieheensä vaikutuksen ensi yönä alkavalla häämatkalla. Hän oli järjestänyt lapsille hoitajan ja varannut aikaa hoitoa varten. Juuri kun hän oli lähdössä hoitoon, hän sai kylmäävän viestin. – Hei Ella! Kuulin sellaisen uutisen, että olet entinen […]

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Reserviläisliitto kannattaa Jehovan todistajat asepalveluksesta vapauttavan lain kumoamista. Samalla liitto kuitenkin korostaa siviilipalveluksen kehittämistä sisältönsä osalta niin, että mahdollisimman moni Jehovan todistaja katsoo voivansa palveluksen jatkossa suorittaa eikä totaalikieltäytyjien määrä kasva merkittävästi nykyisestä. – Kumoaminen on tarpeen yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuvan puolustusjärjestelmämme turvaamiseksi, muistuttaa Reserviläisliitto...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Vantaan Sanomat -

Helsingin Uutiset -

Hallitus esittää Jehovan todistajien vapautuslain kumoamista. Tämä tarkoittaa, että Jehovan todistajat eivät enää saisi vapautusta varusmies- ja siviilipalveluksen suorittamisesta. Hallitus perustelee esitystään sillä, että lain kumoamisen myötä kaikkia uskonnollisia ja muita vakaumuksia kohdeltaisiin asevelvollisuuslaissa yhdenvertaisesti. – Vapautuslaki asettaa yhden uskonnollisen vakaumuksen parempaan asemaan muihin vakaumuksiin nähden. Lain onkin useassa yhteydessä...

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava »