Tänään on 25.03.2019 14:52 ja nimipäiviään viettävät: Aija, Gunvor ja Gunnevi. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle jonne


Helsinki -

Työnhakijat ovat asiakaskuulemisissa esittäneet Helsingin kaupungille ja TE-toimistolle toiveen paikasta, jonne voisi tulla vapaamuotoisesti kysymään neuvoja työhön ja koulutukseen. Nyt toiveeseen on vastattu ja uusi neuvontapiste Työllisyyden palvelutori on avoinna Pasilan TE-toimiston aulassa.


Uutisvirta.fi

YLE -

Kausi 1, osa 1/3. Toimittajaksi valmistunut Karin Ström ei halua juuttua perinteiseen naisen rooliin ja päätyä kotirouvaksi. Hän haluaa kirjoittaa politiikasta ja etsii sitkeäsi työpaikkaa. Ainoa myöntävä vastaus tulee paikallislehdestä Ystadista. Karin jättää tukholmalaisen taiteilijakollektiivin ja lähtee Ystadiin, jonne seuraa myös taiteilijaystävätär Lottie.


Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Kalajoen keskustaan tuli maanantaina vähän ennen puolta yötä hälytys huoltoasemalle, jonne oli ilmoituksen mukaan tehty murto. Poliisipartio totesi paikalla hälytyksen oikeaksi sekä sen, että huoltoasemalta oli viety vähäinen määrä omaisuutta. Partio löysi omien selvitystensä perusteella noin puolentoista tunnin jälkeen yksityisasunnosta kaksi tuntomerkkeihin sopivaa nuorta miestä iältään 15 ja 20 vuotiaat. Koska tuntomerkkien lisäksi löytyi muutenkin vahvoja...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Mestiksen runkosarja huipentui perjantaina, ja ainakaan Heinolassa ei koettu mitään suurta urheilujuhlaa. Sarjakarsintoihin joutuvat Peliitat ja KOOVEE kohtasivat rumasti sanottuna täysin merkityksettömässä pelissä. Ottelun ja samalla joukkueiden runkosarjakaudet kruunasi uskomaton pupellus. KOOVEEn Jonne Riekko sähläsi pikkumustan omaan rysään, vaikka hän yritti avata peliä maalivahti Tomi Ristelin selän takaa. Kiekko kuitenkin osui veskariin, josta se painui […]


Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Mestiksessä nähtiin ehkäpä kauden omituisin oma maali, kun KOOVEEn Jonne Riekko painoi oman veskarinsa kautta kiekon sisään. Mestiksen runkosarjan viimeinen kierros pelattiin valmiiksi perjantaina eikä erikoisilta tapahtumilta vältytty. Mielenkiintoisin tilanne nähtiin Peliitat-KOOVEE-pelissä, jossa vierasjoukkueen Jonne Riekko oli vahvasti osallisen isäntien kolmannessa maalissa. Nimittäin maalin taakse kiekon kanssa pysäköinyt Riekko painoi syötön suoraan omaa veskariaan...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

TPS:n taitelijaluonne Jonne Virtanen otti sosiaalisessa mediassa kantaa edustamansa joukkueen runkosarjaurakkaan varsin huvittavin sanakääntein. Voisi kuvitella, että hyökkääjä viittasi seuraavilla sanoilla journalistisen median ja muiden kiekon seuraajien läpi kauden velloneisiin näkemyksiin ja ajatuksiin. – Runkosarjan neljäs… Ihan hyvin joukkueelta, mikä on täynnä palkkasotureita ja p-skoja pakkeja, pelaa väärällä pelikirjalla, ja jossa ei ole yhtään johtajuutta, […]


Uutisvirta.fi



Oikeuslaitos -

Pesänselvittäjät - EU:n perintöasetus - tuomioistuimen toimivalta - asuinpaikka Diaarinumero: S 17/2460 Ratkaisunumero: 41 Antopäivä: HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 30.10.2017 Diaarinumero : H 17/22194 Antopäivä : 30.10.2017 Ratkaisunumero : 53017 Hakija A Asiaan osallinen B Kuultava Varatuomari P Asia Pesänselvittäjän määrääminen Vireille 02.05.2017 SELOSTUS ASIASTA Hakemukset A on 2.5.2017 pyytänyt, että varatuomari P määrätään pesänselvittäjäksi 8.1.2017...


Uutisvirta.fi

Lauttakylä -

Painiurheilu oli Lujassa aktiivista 1970-luvulla. Kirkkain tähti oli Pertti Savolainen. Lokakuun kymmenentenä päivänä 1970 käyttöön vihitty urheilutalo Huhkolinna on siirtynyt muistojen joukkoon. Rakennus on jo lähes kokonaan purettu. Viereen noussut Tahto Areena vihittiin käyttöön 10. helmikuuta 2019. Huhkolinnan paikalle valmistuu parkkipaikka juhannukseen mennessä. –Vaikea kuvitella, missä tilanteessa huittislainen urheiluelämä olisi ollut tai olisi nyt, jos Huhkolinnaa ei...


Uutisvirta.fi

Iltamakasiini -

Todellisuus ei läheskään aina vastaa fantasiaa. Tämän sai kokea Men's Health -lehden kirjoittaja Carina, joka kertoo artikkelissaan elämänsä ensimmäisistä orgioista. Nainen oli päättänyt kokeilla tapahtumaa hänen tapailemansa miehen tehtyä oharit. Ystävänsä kanssa Carina suuntasi Manhattanilla sijaitsevaan tilaan, jossa oli tarkoitus järjestää tilaisuus, jonne sai tulla vain katselemaan, eikä ketään pakotettaisi heti osallistumaan. Kirjoittaja kertoo, että odotukset...


Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo suorittavansa parhaillaan nopeus- ja suojatievalvontaa koulujen lähistöllä Vantaalla. Aiemmin tällä viikolla poliisi teki vastaavan operaation Espoossa, jolloin tunnissa jäi kiinni satakunta ylinopeutta ajavaa. Poliisi vastaa valvontaoperaatioilla vanhempien toiveeseen liikennevalvonnasta koulujen lähellä. Valvontaa toteutetaan tehostetusti 11.–17. maaliskuuta.


Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo suorittavansa parhaillaan nopeus- ja suojatievalvontaa koulujen lähistöllä Vantaalla. Aiemmin tällä viikolla poliisi teki vastaavan operaation Espoossa, jolloin tunnissa jäi kiinni satakunta ylinopeutta ajavaa. Poliisi vastaa valvontaoperaatioilla vanhempien toiveeseen liikennevalvonnasta koulujen lähellä. Valvontaa toteutetaan tehostetusti 11.–17. maaliskuuta.


Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo suorittavansa parhaillaan nopeus- ja suojatievalvontaa koulujen lähistöllä Vantaalla. Aiemmin tällä viikolla poliisi teki vastaavan operaation Espoossa, jolloin tunnissa jäi kiinni satakunta ylinopeutta ajavaa. Poliisi vastaa valvontaoperaatioilla vanhempien toiveeseen liikennevalvonnasta koulujen lähellä. Valvontaa toteutetaan tehostetusti 11.–17. maaliskuuta.


Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Suoratoistopalvelu Netflix saattaa olla tulevina vuosina pahassa pulassa. Teknologialehti Tivi  kertoo kuinka koventuva kilpailu on johtanut siihen, että aiemmin Netflixiin lisensioituja sarjoja vedetään nyt pois yritysten omiin suoratoistopalveluihin. Tästä esimerkkinä on muun muassa tulevaisuudessa avaava Disneyn oma suoratoistopalvelu, jonne päätyy jatkossa kaikki Marvel- ja Star Wars -sisältö ...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

TPS-hyökkääjä Jonne Virtanen viettää tänään keskiviikkona syntymäpäiviään. 31 vuotta täyttänyt liigakonkari päätti juhlapäivän kunniaksi tuoda turkulaisseuran pukukoppiin valtavan kokoisen kakun, joka oli muotoiltu peniksen näköiseksi. – Nyt kun sitä munaa on kaivattu meijän porukan toimintaan, niin mä päätin synttäreiden kunniaksi tuoda sitä oikein kunnolla koppiin!! Virtanen kirjoitti Instagram-tilillään kuvan kera. TPS-hyökkääjä halusi tuoda pukukoppiin...


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 22 23 Seuraava »