Tänään on 26.04.2018 22:27 ja nimipäiviään viettävät: Terttu, Teresa, Teresia ja Terese. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle kärpät

Jatkoaika -

Oulun Kärpät on jääkiekon Suomen mestari 2018! Mestaruus on Kärpille sen historian kahdeksas.

SuomiKiekko -

Liiga-seurojen useat avainpelaajat suuntaavat ensi kaudeksi KHL:ään, uutisoi Iltalehti. Lehden saamien tietojen mukaan hyökkääjät Jukka Peltola, Julius Junttila ja Charles Bertrand siirtyvät ensi kaudeksi Sibir Novosibirskiin. Peltola matkaa Venäjälle Tapparasta ja Junttila sekä Bertrand Kärpistä. KHL-seura Neftehimik Nizhnekamsk vahvistuu puolestaan niin ikään kolmella suomalaishyökkääjällä, sillä Iltalehden tietojen mukaan JYP-hyökkääjät Juuso...

Jatkoaika -

Aleksi Mäkelä oli liki kaksi kuukautta sivussa Kärppien kokoonpanosta, mutta sai vastuuta pudotuspeleissä Jani Hakanpään jäätyä sivuun tositoimista. Puolustaja kiitti, ja niittasi mestaruusmaalin Tapparan Dominik Hrachovinan selän taakse.

SuomiKiekko -

Huikean kauden Kärppien puolustuksessa pelannut Jani Hakanpää joutui ikävään rooliin pudotuspelien aikana, kun vamma pakotti hänet katsomoon. Puolustajalta ei herunut kehuja olotiloille, jotka ratkaisuhetkien seuraaminen etäältä aiheutti. – En voi sitä kenellekään suositella, Hakanpää aloitti Ruudun haastattelussa – Niin paljon jännitti ja sydän hakkasi varmaan enemmän kuin jäällä. Kämmenet hikosi. Onneksi tämä on nyt ohi, ettei tarvitse siellä enää […]

SuomiKiekko -

Jussi Rynnäksen piti olla Kärppien ykköshevonen, joka hinaa joukkueen mestariksi. Hänen paikkansa otti kuitenkin kesken pudotuspelien Veini Vehviläinen, joka laittoi pudotuspeleissä pöytään huikeita esityksiä. Tapahtumarikas kausi laittoi kultavahdinkin sanattomaksi. – Ei tätä oikein usko, että tämä on oikeasti tapahtunut. Tässä menee varmaan vähän aikaa, että tajuaa, Vehviläinen sanoi Ruudun haastattelussa. Vehviläisen kevät sisälsi raskaan hetken, kun hänen...

Länsiväylä -

Oulun Kärpät on jääkiekon Suomen mestari vuosimallia 2018. Kärpät kaatoi Tapparan kuudennessa Liigan finaalissa 1–0 ja varmisti mestaruuden otteluvoitoin 4–2. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta ottelun loppuhetkillä. Ottelua oli pelattu 55.32, kun Jari Sailio tarjoili ja puolustaja Aleksi Mäkelä laukoi kiekon yläpesään. Tuo maali riitti. Tappara haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Tapparan kiri ei onnistunut. Suomen mestaruus on Kärppien seurahistorian kahdeksas. Kärpät...

Turkulainen -

Vantaan Sanomat -

Helsingin Uutiset -

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 67 68 Seuraava »