Tänään on 20.06.2018 22:16 ja nimipäiviään viettävät: Into, Inga ja Ingalill. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle kävely

Länsiväylä -

Poliisi epäilee miehen tulleen ryöstetyksi Espoon keskuksessa perjantaina 15. kesäkuuta kello 3.00–3.36 välisenä aikana. Poliisin mukaan mies oli kävellyt Kirkkokadun kevyenliikenteenväylää pitkin Espoon keskuksen suuntaan, kun uimahallin kohdalla oli tullut vastaan kaksi hänelle entuudestaan tuntematonta miestä. Toinen heistä oli kysynyt häneltä tulta. Tämän jälkeen toinen miehistä alkoi pidellä miestä kiinni ja molemmat heistä alkoivat tutkia hänen taskujaan. Miehet...

Uutisvirta.fi

Kuntsari -

Vuonna 1973 syntynyt nainen ajoi autolla suojatiellä kulkeneen jalankulkijan päälle  Hovirinnantiellä Kaarinassa tiistaina 11.6. iltapäivällä neljän aikaan. Kuljettaja oli poistumassa autolla Hovirinnan K- Supermarketin pihasta, mutta ei huomannut suojatiellä olevaa jalankulkijaa. Suojatiellä kävellyt, 1930-luvulla syntynyt nainen sai vammoja polveen ja kyynärpäähän, ja hänet vietiin Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.  Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon...

Uutisvirta.fi

Netin hauskimmat -

Voisiko näitä olla 10 vuoden päästä kaikkialla? Kaupungeissa on hyvin monia liikkujia, kuten pyöräilijöitä, autoja ja kävelijöitä. Usein heille on omat väylänsä, kuten pyörätiet, kävelytiet sekä tietenkin myös autotiet. Näiden on tarkoitus muun muassa tehdä liikkumisesta kaupunkiympäristössä sujuvaa sekä turvallista. Hyvin moni on varmasti nähnyt kaupungeissa ihmisiä, jotka kävelevät eteenpäin, mutta he eivät katso eteenpäin, […] The post Kävely- ja...

Uutisvirta.fi

Iltamakasiini -

Haluatko elää pidempään? Kävele nopeammin. Keskimääräinen kävelytahti alentaa kuoleman riskiä 20 prosenttia verrattuna hitaaseen kävelyyn. Nopea kävely pienentää riskiä jopa 24 prosenttiin, kirjoittaa  New York Post . Sydneyn, Cambridgen (Englannin), Edinburghin ...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Valtatie 1:n eli Turunväylän ylittävä Naapurinmäen silta otetaan käyttöön perjantaina 8. kesäkuuta Espoon Kirkkojärvellä. Uusi kevyen liikenteen silta on osa Turunväylän parannushanketta ja se yhdistää Espoon ja Kauniaisten kevyen liikenteen verkostot. Silta tarjoaa kulkuyhteyden Kirkkojärven ja Kasavuoren välille. Kuusi metriä leveälle ja 120 metriä pitkälle sillalle mahtuu talviaikaan sekä latu että aurattu kävely-yhteys rinnakkain. Uuden sillan avauduttua suljetaan...

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Rantaraitin maisemissa järjestetään kaikille soveltuva yhteiskävely tiistaina 29. toukokuuta kello 14–15.30. Lähtö- ja paluupaikka on Cafe Merenneidon edustalta (Matinlahdenranta 3). Kävely kulkee Rantaraittia pitkin Haukilahden venesatamaan ja takaisin ja matkaa kertyy yhteensä noin kolme kilometriä. Yhteiskävelyyn sisältyy myös helppoa jumppaa, lihaskuntoliikkeitä, tasapainoharjoitteita ja venyttelyä. Kävelyn järjestää Espoon liikuntapalvelut. Kävelylle ei tarvitse...

Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Yhä useampi markkinointisähköposti yrittää mennä tunteisiin Yhä useampi löytää sähköpostistaan voimakkaasti tunteisiin vetoavia markkinointiviestejä. Usein kyse on niin sanotusta win back -markkinoinnista.Win back -markkinointi on tunnettu jo pitkään, mutta viime vuosina se on siirtynyt erityisen vahvasti...

Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Astronautti Alan Bean on kuollut, kertoi hänen perheensä Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan julkaisemassa tiedotteessa. Tiedotteen mukaan Bean kuoli lauantaina 86-vuotiaana. Hän oli sairastunut yllättäen joitakin viikkoja aiemmin. Kaksi kertaa avaruudessa Nasa-uransa aikana käynyt Bean oli neljäs Kuussa...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Tapiolan Kilta järjestää kaikille avoimen Tapiola-kävelyn torstaina 24. toukokuuta kello 18. Kävely alkaa opastetulla kierroksella Espoon kaupunginmuseolta (Weegee-talo), jossa tutustutaan ensin Särkynyt elämä – Espoo sisällissodassa -näyttelyyn. Tämän jälkeen matka jatkuu Mäntyviidan vallihaudoille. Siellä kuullaan tietoisku niiden historiasta, oppaana on Pekka Vehniäinen . Lopuksi kävellään kahvittelemaan Otsolahden minigolf-radalle, ja ideoidaan alueen kehittämistä...

Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Autot ajavat Vuorikadun ja Käsityökadun kautta Vihtorin eli entisen Anttilan katon pysäköintikannelle. – Tulee fiilis, saako tässä ajaa. Kävelijät kun eivät oleta, että tulee auto, katolle pysäköinyt Veikka Siivonen kertoo.Paraatipaikalla torin vieressä olevan pysäköinnin ensimmäinen tunti on ilmainen....

Uutisvirta.fi

Kouvola -

Kävelykatu Manskin Keskikadun vesiaihe on pois käytöstä. Käyttöönottovaiheessa on ilmennyt vesijohtovuoto, joka on todennäköisesti vesiaiheen kaivon liitoksessa. Vikaa kartoitetaan ja vesiaihe pyritään saamaan käyttöön mahdollisimman pian.

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 Seuraava »