Tänään on 18.09.2019 02:40 ja nimipäiviään viettävät: Tyyne, Tytti, Tyyni ja Pamela. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle kilo


Iltamakasiini -

Jari Heinonen oli kävelemässä tavalliseen tapaan kotiin, kun huomasi parin sadan metrin päässä ison pölylpilven. – Ajattelin ensin, että katos on romahtanut, mutta kun pääsin lähemmäs, huomasin, että kerrostalon seinästä oli irronnut ehkä jopa kolmen metrin pituinen pala suoraan pääsisäänkäynnin alapuolelle, Heinonen sanoo. Petri Kovanen asuu kerrostaloa vastapäätä ja kuuli työhuoneestaan kovan pamauksen ja näki valtavan pölypilven. Hän tuli myös katsomaan...


Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Vantaalainen painija Elias Kuosmanen edustaa Suomea painin MM-kilpailuissa. Kilpailut käydään 14.–22. syyskuuta Kazakstanin pääkaupungissa Nur-Sultanissa. Hän on tänä vuonna paininut jo EM-pronssia . Kreikkalais-roomalaisen painin 97 kilon sarjassa kisaava Kuosmanen karsi paikastaan ylimääräisessä karsinnasta Arvi Savolaisen kanssa tiistaina Kuortaneella. Suomen Painiliitto valitsi Kuosmasen kisoihin Paras kolmesta -...


Uutisvirta.fi

Muropaketti -

Lian Li jukaisi uuden kompaktin Mini-ITX -kotelon. Kotelo tulee saataville kahdessa värissä ja siihen kuuluu myös kantokahva, jonka luvataan kestävän yhteensä 15 kilon paino. Kotelo itsessään painaa 3,4 kiloa. Kompaktiin koteloon sopivat niin…


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Kahvakuulaurheilija Sanna-Maija Loikkanen voitti SM-kisojen Mastersluokassa hopeaa yhden käden rinnalleveto–työnnössä. Kahdenkymmenen kilon kuulalla hän teki 108 toistoa kymmenessä minuutissa. StrongSport-kisamuodossa syntyi 33 toistoa 28 kilolla neljän minuutin aikana. Tällä tuloksella hän saavutti...


Uutisvirta.fi



SuomiKiekko -

Kasper Björkqvist pelaa ensi kaudella ensimmäisen kautensa ammattilaisena kolmen yliopistovuoden jälkeen. Todennäköisesti suomalaishyökkääjä aloittaa taipaleensa AHL:ssä, mutta odotukset ovat korkealla. Björkqvist on harvinaisen rautaisessa kunnossa. NHL jakoi Twitter-tilillään videon suomalaisen treeneistä. Björkqvist nostelee keskivartalollaan kevyen näköisesti 260 kilon painoja kuusi kertaa peräkkäin. Björkqvist on Pittsburgh Penguinsin kakkoskierroksen varaus kesältä...


Uutisvirta.fi

Oikeuslaitos -

Törkeä huumausainerikos Törkeä todistusaineiston vääristeleminen Oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen Törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen Diaarinumero: R 17/750 Ratkaisunumero: 128376 Antopäivä: Tämä ratkaisuseloste sisältää Helsingin hovioikeuden tuomion niin sanotussa tynnyrijutussa, jossa vastaajana on ollut Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön päällikkönä toiminut rikosylikomisario Jari Aarnio. Selosteesta on jätetty pois hovioikeuden tuomioon...


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 15 16 Seuraava »