Tänään on 21.10.2018 03:48 ja nimipäiväänsä viettää: Ursula. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle kisat


Pallomeri -

Ronja Oja kirkasti pituushypystä tulleen EM-pronssin, kun suomalainen oli voitti huikeasti EM-kultaa 100 metriltä ajalla 13,68. Suomen parayleisurheilijat ovat olleet todella huikeassa iskussa Berliinin EM-kisoissa, sillä menestys on ollut suorastaan fantastista. Aikaisemmin tällä viikolla kultamitaleita on rohmunnut Leo-Pekka Tähti, mutta torstaina estradin valtasivat täysin uudet kasvot. Ensiksi Henry Manni nappasi T34-luokan EM-kultaa 100 metriltä ja ... The post Uskomaton menestys...


Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Henry Manni voitti torstai-iltana kultaa Berliinin parayleisurheilun EM-kisojen T34-luokan 400 metrin kilpailusta. Manni oli finaalissa täysin ylivoimainen ja myös voittoaika oli kova, sillä 54,40 on samalla uusi kisaennätys. Suomalaiskelaajalle mitali oli jo EM-kisojen toinen, sillä keskiviikkona Manni voitti EM-hopeaa 100 metriltä. 26-vuotias Manni on hallinnut 400 metrin matkaa Euroopassa jo pitkään, sillä voitto oli suomalaiselle ... The post Henry Manni voitti EM-kultaa uudella...


Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Suomen parayleisurheilijoiden kohtelu on nostanut valtavan kohun, sillä jokainen ilman mitalia jäävä urheilija joutuu maksamaan 900 euron laskun. Berliinissä on käynnissä tällä hetkellä parayleisurheilun EM-kisat, jotka ovat käynnistyneet suomalaisittain todella mallikkaasti. Varsinkin Leo-Pekka Tähti on dominoinut, sillä suomalaisella on jo kahdelta matkalta EM-kultaa. Otsikot on kuitenkin nyt varastanut suomalaisten urheilijoiden kohtelu, koska keskiviikkona paljastui, että ...


Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Seuraavien naisten jääkiekon MM-kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Emma Terho muistaa edelliset Espoossa pelatut MM-kisat. Hän kuului Naganon olympiavuonna 1998 maajoukkueeseen. – Seuraavana vuonna, kun MM-kisat pelattiin meillä Espoossa, kutsua ei tullut. Se oli tietysti pettymys. Hämeenlinnassa vuonna 2009 pelasin kotikisoissa. Tavallaan kotikisat tuovat lisää paineita, mutta myös lisää tsemppiä, Terho tietää omasta kokemuksestaan. Hän muistuttaa, että...


Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Kiinalaispelaaja Wang Shanshan on ollut käsittämättömässä iskussa Aasian kisoissa, sillä kolmessa ottelussa on syntynyt 11 maalia. Shanshan vei tehokkuuden täysin uusiin ulottuvuuksiin Tadzikistania vastaan. Nimittäin kiinalainen vaihdettiin kentälle 56. minuutilla ja tämän jälkeen käynnistyi täysin poikkeuksellinen maalitehtailu. Kiinalaispeluri suorastaan nöyryytti vastustajaa, koska Shanshan onnistui maalinteossa peräti yhdeksän kertaa. Hänen ensimmäisen osumansa syntyi...


Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Leo-Pekka Tähti voitti jo toisen kultamitalin Berliinin parayleisurheilun EM-kisoista. Tällä kertaa mestaruus tuli 400 metriltä. Tähden päämatka EM-kisoissa on 100 metriä, mutta se ei ole näkynyt kahdella muulla matkalla, sillä suomalainen on ollut suorastaan mykistävän ylivoimainen. Eilen mies voitti kultaa 200 metrillä ja tänään sama tahti jatkui 400 metrillä. Terävän lähdön ottanut Tähti karkasi hyvissä ... The post Video: Leo-Pekka Tähti nappasi jälleen EM-kultaa...


Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Espanjalainen urheilujulkaisu Diario Gol kertoo sivuillaan, että Real Madrid olisi tehnyt tarjouksen PSG-hyökkääjä Edinson Cavanista. Real Madridille ilmaantui tarve uudelle ykköshyökkääjälle, kun Cristiano Ronaldo vaihtoi maisemaa ja siirtyi Italian Serie A:ssa pelaavan Juventuksen riveihin. Diario Golin mukaan Real Madrid olisi nyt tehnyt Ranskan liigassa pelaavalle PSG:lle 70 miljoonan euron tarjouksen Uruguayn maajoukkueessakin kesän MM-kisoissa nähdystä ... The post...


Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Tenniksen Davis Cup on pelattu tähän asti pitkin vuotta, mutta nyt perinteinen maajoukkueiden taisto on kokemassa ison muutoksen. Perinteisestihän Davis Cupia on pelattu neljänä viikonloppuna, jotka ovat jakaantuneet ympäri kalenterivuotta. Kaudesta 2019 alkaen tämä perinteinen kaava kokee todella radikaalin muutoksen, kun maajoukkueet taistelevatkin yhdessä turnauksessa – aivan kuten esimerkiksi jalkapallon MM-kisoissa. Tähän kauden päättävään turnaukseen ... The post Davis...


Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Vantaalaisseuraa edustava koiraharrastajajoukkue tekee viikon päästä historiaa. Se on ensimmäinen virallisiin flyball-kisoihin osallistuva suomalaisryhmä. – Suomesta ei ole koskaan aikaisemmin osallistunut joukkuetta mihinkään flyball-kilpailuihin, saati euroopanmestaruuskilpailuihin. Tämä on lajille valtava harppaus, kertoo Jazz-espanjanvesikoiransa kanssa Flying Finns flyball-joukkueeseen kuuluva vantaalainen Mona Takkinen . Joukkue edustaa Hakunilan Seudun Koiraharrastajia...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Miro Heiskasen paikka Dallas Starsin kokoonpanossa lienee varma, vaikka NHL:n harjoitusleirit eivät ole edes alkaneet. Seuran GM Jim Nill katsoo Heiskasen jo todistaneen kykynsä, että voi pärjätä NHL-tasolla. -Olemme nähneet hänen peliään olympialaisissa ja oltuaan Euroopan puolustajien parhaimmistoa sekä pelattuaan MM-kisoissa, on hän osoittanut voivansa pelata tällä tasolla, kommentoi Nill Stars Inside Edgelle. Starsin valmentaja […]


Uutisvirta.fi



Pääkallo -

Salibandyliigassa ja Suomen maajoukkueessa pelannut Risto Töllikkö, 27, edustaa ensi kaudella kakkosdivisioonassa lappeenrantalaista PoNoVoa. Töllikkö oli uransa huipulla vajaa neljä vuotta sitten, jolloin hän oli mukana Suomen MM-joukkueessa, joka ylsi hopealle vuoden 2014 MM-kisoissa. Maajoukkueessa Töllikkö on esiintynyt yhteensä 38 kertaa ja onnistunut tehoin 9+13. Salibandyliigassa Töllikkö on pelannut 192 ottelua NST:ssä ja Esport Oilersissa. […]


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 199 200 Seuraava »