Tänään on 17.11.2018 13:55 ja nimipäiviään viettävät: Eino, Einari, Einar ja Enar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle kolmannes

Suomen Lääkärilehti -

LÄHTÖKOHDAT Yli 300 sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatiota käyttää vapaaehtoista vaaratapahtumien HaiPro-raportointijärjestelmää. Ilmoituksia on tehty yli miljoona. MENETELMÄT Analysoimme tilastollisesti valtaosan ilmoituksista, yhteensä 847 492. TULOKSET Ilmoitusten vuotuinen määrä on kasvussa. Kolmannes koski läheltä piti -tilanteita. Potilaaseen kohdistuneet haitat olivat useimmiten korkeintaan lieviä. Yleisimmin ilmoitukset koskivat lääke- ja nestehoitoa, tapaturmia...

Uutisvirta.fi

Iltamakasiini -

Kolmannes yrityksistä kertoo asiakasyritystensä pidentäneen maksuaikoja viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana. 35 prosenttia yrityksistä joutuu odottamaan maksua yli kuukauden. – Pahimmillaan pitkät maksuajat voivat johtaa siihen, että laskujen maksamista odottava yritys ajautuu konkurssiin, toteaa lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä. 31 prosentille yrityksistä on aiheutunut taloudellista haittaa pitkistä maksuajoista. Maksuaikoja venyttävät...

Uutisvirta.fi

TM -

Tekniikan Maailman nettisivuilla kerrottiin jo, miltä uudet Auriksen korvanneet Corolla Hatchback ja Corolla Sports Touring maistuvat esisarjan autoista saatujen kokemusten perusteella. Samalla matkalla meille näytettiin kuva kolmannesta sisaruksesta, Corolla Sedanista. Kolmikon viimeisenä esiteltävä jäsen ei sikäli ole mikään yllätys, että porrasperäinen Corolla on ollut tuotannossa ja myynnissä Euroopassakin koko Auriksen kahdentoista vuoden valtakauden ajan. Silti […]

Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Red Bullin Max Verstappen ei ole kiinnostunut MM-sarjan kolmannesta sijasta. Verstappenin alkukausi oli hankala, mutta hollantilainen on äitynyt hurjaan vireeseen kesätauon jälkeen. Hän on noussut mukaan taisteluun kolmannesta sijasta suomalaisten kanssa. Red Bull -tähti ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ole kiinnostunut kolmannesta sijasta. – 15 vuoden päästä kukaan ei muista, että kuka oli kolmas, Verstappen […]

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Kolmannes yrityksistä kertoo asiakasyritystensä pidentäneen maksuaikoja viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana. 35 prosenttia yrityksistä joutuu odottamaan maksua yli kuukauden. – Pahimmillaan pitkät maksuajat voivat johtaa siihen, että laskujen maksamista odottava yritys ajautuu konkurssiin, toteaa lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä. 31 prosentille yrityksistä on aiheutunut taloudellista haittaa pitkistä maksuajoista. Maksuaikoja venyttävät...

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Helsingin Uutiset -

Länsiväylä -

YLE -

8/9. Itämeri on maailman saastuneimpia sisämeriä. Noin kolmannes sen pohjasta kärsii hapenpuutteesta maatalouden liiallisen lannoittamisen seurauksena. Ympäristömyrkyt kerääntyvät eniten ravintoketjun huipulla oleviin petoeläimiin, kuten norppiin. Ruotsalainen luontosarja.

Uutisvirta.fi

Suomen Yrittäjät -

Kolmannes yrityksistä kertoo, että asiakasyritykset ovat pidentäneet maksuaikoja viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana. 35 prosenttia yrityksistä joutuu odottamaan maksua asiakkaalta yli kuukauden.   Tiedot käyvät ilmi Yrittäjägallupista, jonka Kantar TNS teki Suomen Yrittäjien pyynnöstä syyskuussa 2018. Kyselyyn vastasi 1056 yrittäjää Suomesta.     Erityisen suuri ongelma on alle 10 henkilön yrityksissä, joissa yli kuukauden rahojaan joutui odottamaan jopa 45 prosenttia...

Force Indian tavoitteena on taistella kaudella 2019 Red Bullin kanssa kolmannesta sijasta, tallipäällikkö Otmar Szafnauer kertoo. Force India on sijoittunut Formula 1:n valmistajien MM-sarjassa kausilla 2016 ja 2017 neljänneksi. Tällä kaudella talli menetti kaikki pisteensä puolivälin jälkeen omistajavaihdoksen myötä, mutta on silti sarjassa seitsemäntenä. Szafnauerin mukaan tallilla on potentiaalia haastaa Red Bull ensi kaudella. – […]

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Raision Vesi Oy alentaa määräaikaisesti loppuvuodeksi vesitaksojaan. Perusmaksua alennetaan kolmanneksella ja talousveden uusi alennettu käyttömaksu on loppuvuoden ajan 1,75 euroa kuutiolta ja jäteveden käyttömaksu 1,64 e/m3. Ennen taksan alennusta talousveden käyttömaksu oli 3,19 €/m3 ja jäteveden käyttömaksu 2,95 €/m3. Taksan alennukset koskevat laskutusta syyskuusta eteenpäin vuoden 2018 loppuun asti. Omakotitalossa asuvan nelihenkisen perheen vesimaksu laskee alennusten...

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 27 28 Seuraava »