Tänään on 18.11.2018 02:43 ja nimipäiviään viettävät: Tenho, Jousia ja Max. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle kulttuuri


Amusa Kulttuuritori -

Pihkalalta ilmestyi vuonna 2017 teos Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo (Kirjapaja), joka oli ilmestyessään ensimmäinen suomalainen ympäristöahdistusta käsittelevä teos. Palkintoperusteissa mainitaan Pihkalan olevan keskustelun herättäjä ja tutkija, joka etsii ratkaisuja epäkohtiin sen sijaan, että vaikenisi suurten kysymysten äärellä. Hän on elinikäisen oppimisen vaalija. Lisäksi perusteissa todetaan, että Pihkala on ansiokkaasti kannustanut ihmisiä puhumaan...


Uutisvirta.fi

Helsinki -

Alueellisen ja osallistavan kulttuurityön eli Helsingin mallin uuden kauden 2019–2021 hankkeet on valittu. Valtaosa mukaan valituista toimijoista on ollut mukana mallin pilottikaudella 2016–2018, uusina aloittavat Suomalainen Barokkiorkesteri sekä Teatteri Tuike. Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto päätti Helsingin mallin avustusten kohdentumisesta kokouksessaan 15.11.2018.


Uutisvirta.fi

Helsinki -

Vuosittain julkaistava Tilastotietoja Helsingistä -vihkonen eli ”Helsingin taskutilasto” ilmestyi uudistetulla sisällöllä ja ulkoasulla päivitettynä. Taskutilastoon kootaan keskeisiä tilastotietoja kaupungista viideltätoista aihealueelta, joita ovat muun muassa väestö, asuminen, koulutus, työllisyys, kulttuuri, matkailu ja terveys.


Uutisvirta.fi

Perussuomalaiset -

Helsingin valtuustossa keskusteltiin eilen vuoden 2019 budjetista, enimmäkseen rauhalliseen sävyyn. Poikkeuksen teki tällä kertaa pormestari Jan Vapaavuori (kok.), joka katsoi asiakseen löylyttää perussuomalaisia puhujapöntöstään oikein urakalla. Älähdyksen taustalla oli se, ettei PS lähtenyt mukaan budjettisopuun. Perussuomalaisten ryhmäpuhuja Nuutti Hyttinen oli hetkeä aiemmin todennut, ettei PS ”voi lähteä leikkiin, jossa kaikesta kivasta halutaan tehdä sosialismin...


Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Roope Salminen oli taannoin Meksikossa kuvaamassa uutta Myyrä-sarjaa, jonka juontajana mies toimii. Viihteen moniosaajan mukaan kaikki toimi loistavasti ja kuvausryhmästä pidettiin huolta, mutta eräs asia häntä ihmetytti pitkään. Nimittäin paikallisten käytös kuvauksissa. – Siellä availtiin mulle ovia ja pidettiin sateenvarjoa mun pään yläpuolella, vaikka itse seistiin sateessa. Se alkoi olla jo vähän kiusallista ja ihmettelin sitä, mies kertoo. – Sitten selvisi, että...


Uutisvirta.fi

Iltamakasiini -

Roope Salminen oli taannoin Meksikossa kuvaamassa uutta Myyrä-sarjaa, jonka juontajana mies toimii. Viihteen moniosaajan mukaan kaikki toimi loistavasti ja kuvausryhmästä pidettiin huolta, mutta eräs asia häntä ihmetytti pitkään. Nimittäin paikallisten käytös kuvauksissa. – Siellä availtiin mulle ovia ja pidettiin sateenvarjoa mun pään yläpuolella, vaikka itse seistiin sateessa. Se alkoi olla jo vähän kiusallista ja ihmettelin sitä, mies kertoo. – Sitten selvisi, että...


Uutisvirta.fi

Amusa Kulttuuritori -

Kolbe viilettää polkupyörällä pitkin Berliinin katuja ja kysyy, miksi kaupunki on rosoisuudessaan niin täynnä elämää. Mikä Lontoossa viehättää aina uudelleen ja mistä kumpuaa Pariisin charmi? Entä Helsinki – millaiseen kaupunkilaisuuteen se tänään nojaa? Kolbe johdattaa kuljeskelemaan kaupunkien kaduille ja kurkkaamaan sisäpihoille, seisahtamaan puistoissa ja nostamaan katseen rakennusten fasadeihin. Julkinen ja yksityinen tila tuovat kaikki oman ripauksensa siihen, mitä...


Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Koroisten tilalla (Koroistentie 2) alkavat kekrijuhlat lauantaina 17. marraskuuta talkoiden merkeissä kello 11­–15. Oman pellon kuituhamput ja –pellavat työstetään perinteisin menetelmin, jotta kuidut saadaan irti kehruuta varten. Iltapäivällä on tarjolla alustuksia muun muassa Aurajokivarren pyhistä paikoista ja illalla nautitaan musiikista ja muusta elävästä kulttuuriohjelmasta. Kuitujen muokkaustalkoita on ohjaamassa tekstiilisuunnittelija Helbe Pajari , joka toimii Elävän...


Uutisvirta.fi

Perussuomalaiset -

Kansainvälinen yliopistotutkijoiden ryhmä on perustamassa uuden tieteellisen julkaisun, joka sallii sensitiivisien aihepiirien tutkijoiden julkaista tutkimusraporttinsa nimimerkillä. Tutkijoiden mukaan pelon ja itsesensuurin kulttuuri rajoittaa vapaata älyllistä keskustelua kiistanalaisista asioista, BBC kertoo. Uusi julkaisu, The Journal of Controversial Ideas, aloittaa ensi vuoden alussa. Oxfordin yliopiston moraalifilosofian professori Jeff McMahan on yksi uuden julkaisun perustajista...


Uutisvirta.fi

YLE -

Ruotsin, Norjan ja Suomen Lapissa kulkee väsymättä kirjastoauto. Auto on elämänlanka, joka tuo kulttuurin lähelle ja josta on saatavissa kaikki Suomessa ilmestynyt saamenkielinen kirjallisuus.


Uutisvirta.fi

YLE -

Ruotsin, Norjan ja Suomen Lapissa kulkee väsymättä kirjastoauto. Auto on elämänlanka, joka tuo kulttuurin lähelle ja josta on saatavissa kaikki Suomessa ilmestynyt saamenkielinen kirjallisuus.


Uutisvirta.fi

YLE -

Ruotsin, Norjan ja Suomen Lapissa kulkee väsymättä kirjastoauto. Auto on elämänlanka, joka tuo kulttuurin lähelle ja josta on saatavissa kaikki Suomessa ilmestynyt saamenkielinen kirjallisuus.


Uutisvirta.fi

YLE -

Ruotsin, Norjan ja Suomen Lapissa kulkee väsymättä kirjastoauto. Auto on elämänlanka, joka tuo kulttuurin lähelle ja josta on saatavissa kaikki Suomessa ilmestynyt saamenkielinen kirjallisuus.


Uutisvirta.fi

Helsinki -

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala kutsui kaupunkilaisia mukaan keskustelemaan Töölönlahden tulevaisuudesta ja ideoimaan alueen kehittämistä 9.10. Paikalle saapui 25 osallistujaa, joiden kanssa järjestettiin neljä keskustelupiiriä Erätauko-menetelmällä. Kahden tunnin keskustelussa sivuttiin monia yksittäisiä aiheita ja ideoita alueen kehityksen suhteen. Erityisesti esiin nousseita teemoja olivat etenkin alueen luonto, luonne ja kulttuurinen merkitys.


Uutisvirta.fi

Amusa Kulttuuritori -

Nyt he ovat tarttuneet espanjalaiseen klassikkoon, ja vievät katsojat seuraamaan Don Quijoten ja hänen aseenkantajansa Sancho Panzan seikkailuja. Esitys on suunnattu aikuisyleisölle. Kuva: Red Nose Company Don Quijote on kuuden teatterin yhteistuotanto, jossa vapaan kentän teatterit ja laitosteatterit lyövät kättä. Red Nose Company on hankkeen päätuottaja, osatuottajana toimii Teatteri Quo Vadis. Yhteistuotantokumppaneina ovat Kuopion kaupunginteatteri, Lahden kaupunginteatteri, Turun...


Uutisvirta.fi



Länsiväylä -

Espoo Wärkfest 2018 on tee-se-itse -kulttuurin ja kaiken maailman värkkääjien juhlaa. Ison Omenan kirjasto täyttyy erilaisista värkkääjistä eli tekijöistä lauantaina 10. marraskuuta. Wärkfest on yleisötapahtuma, joka liikkuu tieteen, taiteen ja teknologian rajapinnassa. Suomalaiset ovat innostuneet itse tekemisestä ja tekemällä oppimisesta. – Tänä vuonna on tulossa aika paljon musiikin harrastajia, jotka ovat rakentaneet omia instrumentteja tai käyttöliittymiä. Paikalla...


Uutisvirta.fi

Muropaketti -

Uuno Turhapuron roolista ja Eino Leinon runojen tulkitsijana tunnettu Vesa-Mari Loiri nauttii videopelaamisesta. Suomalaisen viihteen ja kulttuurin suurmies Vesa-Matti Loiri ei enää keskity elokuvien tekemiseen, sillä mies kertoo Me naiset -l…


Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Keskiviikkona 14. marraskuuta Turku Future Forumin teema on Turun ratapihan kehittäminen. Paikalle ovat tervetulleita kaikki alueen kehittämisestä innostuneet ideoimaan yhdessä kokonaisuuden tulevaisuutta. Työpajatyöskentelyn tulokset hyödynnetään suunnittelutyössä. Seminaari alkaa Radisson Blu Marina Palacessa kello 16. Seminaarissa pohditaan muun muassa millaiset kulttuuri- ja elämystoiminnot tukisivat elämyskeskuksen ja uuden matkailun vetovoimakohteen syntymistä ratapihan...


Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Mies on pääosin itse luomansa kulttuurin uhri. Miehelle kaikenlainen heikkous on epäonnistumista niin miesten itsensä kuin naisten tyypillisen asenteen mukaan, kirjoittaja pohtii. Näin Miesten Viikolla on sopiva aika kiinnittää huomiota sukupuolierityisyyteen. Sillä tarkoitetaan niitä sukupuoleen perustuvia erityispiirteitä, joissa huomioidaan myös tekijät, joihin ihmisellä ei ole valtaa. Ne ylläpitävät toisaalta miehen ja toisaalta naisen hyvinvointia. Mieserityisyyden ja...


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 40 41 Seuraava »