Tänään on 19.07.2018 14:57 ja nimipäiviään viettävät: Sari, Saara, Sara, Salla, Salli ja Sally. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle kunnanhallitus


Kotiseutu -

Haapasalmen kyläyhdistys aikoo kunnostaa kylätalonsa laiturin ja investoida retkiluisteluradan ylläpitämiseen tarvittavaan jäähöylään. Rääkkylän kunnanhallitus myönsi yhdistykselle 10 000 euron puskurilainan, sillä kyläyhdistys on saanut Keski-Karjalan Jetina ry:ltä myönteisen leader-rahoitustukipäätöksen kumpaankin uudistukseensa. Hankkeen kustannukset ovat yhteensä 13 150 euroa, johon leader-tukea on myönnetty 9 862 euroa. Omarahoituksen osuudeksi on laskettu 3 287...


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Pielaveden kunnanhallitus on nimennyt mökkiläisneuvoston vuosiksi 2018–2020. Neuvostoon kuuluvat Terho Tikkanen, Matti K. Laukkanen, Pentti Valta, Tapio Lämsä, Esa Grönlund, Juhani Perttula, Hannu Raatikainen, Mikko Nevala, Ulla Mikkanen ja Sirpa Ruotsalainen-Niskanen.Kunnan edustajina ovat kunnanhallituksen...


Uutisvirta.fi

Pääkallo -

Jyväskylän Happee siirtyy kauden 2020-21 alkuun mennessä uuteen kotihalliin. Monitoimiareena rakennetaan Laukaan kuntaan Jyväskylän kupeeseen. Happeen toiminnanjohtaja Pasi Kotilainen avasi hankkeen taustoja Pääkallo.fi:lle keskiviikkona. – Päätös on tehty Laukaan kunnanhallituksen toimesta ja hanke etenee. Aiesopimus allekirjoitetaan heinäkuun aikana virallisesti. Jos asiat etenevät aikataulujen mukaisesti, niin rakentaminen on tarkoitus aloittaa toukokuussa 2019. Viimeistään...


Uutisvirta.fi

Kotiseutu -

Rääkkylän elinvoimalautakunta ei kannata sisäilmaongelmaisen alakoulun purkamista. Hyvinvointilautakunta esitti taannoin kunnanhallitukselle koulun purkamisesta pyydettävän tarjouksia. Kunnanhallitus päätti kuulla asiassa myös elinvoimalautakuntaa, joka totesi tiistain kokouksessaan, että ellei rakennusta voi korjata koulutilaksi, voisi se toimia tietyin edellytyksin ja toimenpitein varasto- ja kalustotilana. Sisäilmaongelmien takia rakennusta ei voi käyttää majoitustilana ilman...


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Kittilässä on viikko aikaa miettiä, miten kuntapäättäjät suhtautuvat valtiovarainministeriön päätökseen pidättää kunnan syytteessä olevat luottamushenkilöt luottamustoimistaan.Ensi tiistaina kokoontuu kunnanhallitus, jonka yhdeksästä jäsenestä on syytteessä viisi.Kunnanhallitus aikoo hakea Pohjois-Suomen...


Uutisvirta.fi

Kotiseutu -

Rääkkylän valtuusto päätti yksimielisesti jatkaa Oriveden rantaosayleiskaavan valmistelua. – Nyt vain olisi löydettävä ratkaisu, jolla kaava menisi läpi luonnonsuojelujärjestön mahdollisesta valituksesta huolimatta, kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Laasonen (kesk.) totesi. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Läpimurtohankinta Vieremällä Vieremän kunta hankkii tienvarsitaulun Läpimurto Oy:ltä 52 000 eurolla.Hankinnasta päätti kunnanhallitus, ja valtuusto hyväksyi kuluvan vuoden talousarvion investointiosaan 40 000 euron lisämäärärahan.Hankinnan rahoittamiseen käytetään kunnan investointi- ja kehittämisrahastoa.Sähköisellä...


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Kittilä aikoo hakea hallinto-oikeudelta täytäntöönpanokieltoa valtiovarainministeriön päätökselle pidättää kunnan syytteessä olevat luottamushenkilöt toimistaan, sanoo Kittilän kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala (kesk.) STT:lle.Rajalan mukaan kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran ensi viikon...


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Siilinjärven kunnanvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana kokouksessaan yksimielisesti Kehvo–Väänälänrannan rantayleiskaavan kunnanhallituksen esityksen mukaisesti. Rantayleiskaavan suunnittelualue sijoittuu kunnan lounaisosaan Pohjois-Kallaveden ja alueen sisäjärvien ranta-alueille Räimän, Kehvon, Väänälänrannan,...


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Siilinjärven Vuorelassa käynnistettiin kehittämishanke, jonka tavoitteena on Vuorelantien ja moottoritien välisen 1,5 hehtaarin alueen kaavoittaminen ja rakennuskäyttöön ottaminen. Siilinjärven kunnanhallitus hyväksyi hanketta koskevan sopimuksen kokouksessaan maanantaina.Sopimuksen osapuolina ovat Siilinjärven...


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Pormestarimalli kiinnostaa Suomen suurimmissa kunnissa laajasti. Suomen 50:stä suurimmasta kunnasta 22:ssa on käyty keskusteluja pormestarimalliin siirtymisestä. Uutissuomalaisen kyselyyn vastanneista kunnanhallituksen puheenjohtajista 17 prosenttia kannattaa pormestarimalliin siirtymistä. Hieman harvempi...


Uutisvirta.fi



Kotiseutu -

Liperin kunnanhallitus päättää omalta osaltaan Liperin kouluratkaisuista tulevana maanantaina ja valtuusto hyväksyy koulujen hankesuunnitelmat 25. kesäkuuta kokouksessaan. Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Rautavaaran kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunnanjohtaja Unto Murrolle myönnetään ero Rautavaaran kunnanjohtajan virasta 1.2.2019 alkaen. Murto on pyytänyt eroa virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen vuoksi. Viimeinen virantoimituspäivä on 31.1.2019.Kunnanhallitus päätti julistaa kunnanjohtajan...


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Sonkajärven kunnanhallitus päätti Vieremän tavoin lähettää aloitteen alle 25-vuotiaiden maksuttomasta ehkäisystä Ylä-Savon sote -kuntayhtymälle kustannus- ja hyvinvointivaikutusten selvittämiseksi.Aloitteen ovat tehneet Ylä-Savon sote -alueen nuorisovaltuustot.


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Vieremän kunnanhallitus hyväksyi sopimuksen, jolla kunnan tekninen johtaja Mikko Kajanus alkaa toimia myös Vieremän Lämpö ja Vesi Oy:n toimitusjohtajana nykyisen toimitusjohtajan eläköityessä.Yhtiö vastaa Mikko Kajanuksen perehdyttämisestä toimitusjohtajan tehtävään. Kunta vastaa siitä, että Mikko Kajanuksella...


Uutisvirta.fi

Kotiseutu -

Liperin kunta jatkaa edelleen nopeiden tietoliikenneyhteyksien saatavuuden parantamista kunnan alueella. Periaatteet ovat liki samat kuin viime vuonna. Vuoden 2018 talousarvioon on varattu 200 000 euron määräraha tietoliikenneyhteyksien parantamiseen. Kunnanhallituksen mukaan määrärahaa voidaan käyttää uusien rakennettavien katujen putkittamiseen ja muiden toimijoiden kaivantojen putkittamiseen taajamissa. Kunta jatkaa tuettujen valokuituhankkeiden toteuttamisten selvittämistä...


Uutisvirta.fi

Kotiseutu -

Liperin kunta ostaa jatkossa pankkipalvelut Liperin Osuuspankista. Pankki vaihtuu kunnanhallituksen päätöksellä paikalliseen pankkiin Danske Bankista. Kunnalla on ollut sopimus Dansken kanssa vuodesta 2010. Danske on nostanut yksipuolisesti hinnoitteluaan, joka on huomattavasti korkeampi kuin kahdeksan vuotta sitten kilpailutuksen yhteydessä. Osuuspankin ilmoittama hinta kunnan palveluille on edullisempi. Pankkipalvelujen hankintaan ei tarvitse soveltaa hankintalakia, koska neljän vuoden...


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Rautavaaran kunnanjohtaja Unto Murto jää eläkkeelle tammikuussa 2019. Murron viimeinen virantoimituspäivä kunnanjohtaja on 31.1.2019. Rautavaaran kunnanhallitus käsittelee eroa kokouksessaan 11.6. Murto on toiminut Rautavaaran kunnanjohtajana helmikuusta 2011, jolloin hänen edeltäjänsä Matti Matikainen...


Uutisvirta.fi

Kotiseutu -

Rääkkylän kunnanhallitus päätti perua hovioikeuteen jättämänsä, puukartelliasiaan liittyvän valituksensa. Useat kunnat, Rääkkylä mukaan lukien, nostivat taannoin kanteen Stora Ensoa, Metsäliittoa ja UPM-Kymmentä vastaan kilpailunrajoituslain vastaisen menettelyn takia. Rääkkylän kunta hävisi 31 muun kunnan kanssa puukartellikanteen Helsingin käräjäoikeudessa marraskuussa. Rääkkylän kunnanhallitus päätti kuluvan vuoden helmikuussa valittaa Helsingin käräjäoikeuden...


Uutisvirta.fi

Kotiseutu -

Rääkkylän kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Oriveden rantaosayleiskaavan valmistelua jatketaan edelleen ja kaava viedään loppuun saakka. Kaavaa on valmisteltu vuosikaudet, ja prosessi on ollut viime kuukaudet seisauksissa valituksen takia. Kaavan valmistumisessa kiikastavat luontoarvot ja rakennuspaikkojen mitoitus, jotka eivät viranomaisnäkemyksen mukaan kohtaa toivotusti. Kaavoittajan mukaan kaavan loppuun saattamiseksi lisäkustannuksia kertyy noin 15 000 euroa, johon...


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Luikonlahden koulu sai uuden omistajan, kun Kaavin kunnanhallitus päätti myydä kiinteistön 12 000 eurolla Markku Koskelalle ja Päivi Vesteriselle. Kauppaan sisältyy sähkö- ja vesiliittymät sekä keittiön koneet. Muu irtaimisto ei kuulu kauppaan. Koulun kentän kunta myy siinä vaiheessa, kun valtionavun...


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 Seuraava »