Tänään on 16.10.2018 09:59 ja nimipäiviään viettävät: Sirkka, Sirkku, Stella, Vesta ja Diana. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle lähteä


Warkauden Lehti -

”Mitä haluaisitte tehdä syyslomalla?”, kuulen kysyväni lapsikatraaltamme. Yksi haluaa ainakin sipsiä Prismasta ja kavereita. Toinen varmistaa, että eikö oikeasti yhdeksään päivään tarvitse lähteä välttämättä mihinkään. Ilmaisevat myös halusta leikkiä pihalla pimeällä niin pitkään kuin jaksavat. Pleikkaripeliaikaa...


Uutisvirta.fi

Suomen Yrittäjät -

Erilaisia pintakäsittelypalveluita teollisuudelle tarjoava VTM-yhtiöt on kärsinyt viime aikoina monen muun yrityksen tavoin työvoimapulasta. Yrityksen johto toivoisi, että hallitus veisi ehdotuksensa irtisanomisen keventämisestä pienissä yrityksissä pikaisesti eduskunnan käsiteltäväksi. – Koeaika on liian lyhyt. On selvää, että jos saisimme vuodenkin tai jopa rajoittamattoman koeajan, se kannustaisi palkkaamista aivan eri tavalla kuin tällä hetkellä, VTM-yhtiöiden...


Uutisvirta.fi

Suomen Yrittäjät -

Erilaisia pintakäsittelypalveluita teollisuudelle tarjoava VTM-yhtiöt on kärsinyt viime aikoina monen muun yrityksen tavoin työvoimapulasta. Yrityksen johto toivoisi, että hallitus veisi ehdotuksensa irtisanomisen keventämisestä pienissä yrityksissä pikaisesti eduskunnan käsiteltäväksi. – Koeaika on liian lyhyt. On selvää, että jos saisimme vuodenkin tai jopa rajoittamattoman koeajan, se kannustaisi palkkaamista aivan eri tavalla kuin tällä hetkellä, VTM-yhtiöiden...


Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Tänään lähdetään liikkeelle jalkapallolla sekä jääkiekolla, sillä Nations League ja KHL tarjoavat jännitystä iltaan. Tässä pelivihjeet maanantain tuplaukseen! Pelikuponki 1: Viro – Unkari Viro on selvästi lohkon heikoin joukkue niin pelilillisesti kuin tuloksellisesti. Unkarilta löytyy tarvittavaa laatua, että maa pystyy hakemaan voiton vieraistakin. Unkarille ottelu on myös pakkovoitto, sillä muuten lohkovoiton voi unohtaa. Viro tulee ... The post Pelivihjeet tuplaukseen...


Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Syys-Vekara huomioi parhaillaan lomapäiviä viettävät lapset ja aikuiset ohjelmantäyteisellä viikolla, joten lomatunnelmaa ei välttämättä tarvitse lähteä hakemaan kauempaa. Ensimmäisiin tapahtumiin, heppapäivään ja yleisöluisteluun pystyi osallistumaan jo viime viikonloppuna, ja jatkoa ohjelmakirjolle...


Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

– Ensin tulee erotella kaksi kategoriaa: lapset, jotka lähtevät mielellään tekemään jotakin eli alakouluikäiset ja sitä nuoremmat sekä teinit. Teinit eivät halua tehdä mitään, joten on paras antaa asian olla ja teinin maatua huoneessaan. Teineille parasta ajanvietettä on se, että teini saa olla rauhassa. Mitä tulee alakoululaisiin ja alle kouluikäisiin lapsiin, Huonolla Äidillä on kolme ehdotusta: – Menkää metsään. Poimikaa lehtiä ja risuja, ja askarrelkaa...


Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Jättimäinen Kirstinharjun vuokratalokorttelin purkaminen ja uudisrakentaminen Espoon keskuksen Suvelassa käynnistyy ensi huhtikuussa. Espoolaisittain historiallisen suuressa urakassa 1970-luvulla rakentunut neljän vuokratalon kortteli rakennetaan vaiheittain kokonaan uudestaan. Vastaavantyyppinen purku-urakka tehtiin aiemmin Helsingin Jakomäessä. Sinne uudet kerrostalot valmistuivat muutama vuosi sitten. Espoon Asuntojen purettavien talojen tilalle nousee hyväksytyn kaavan mukaan peräti...


Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Kaustisella ravintolan järjestyksenvalvojaa pahoinpideltiin kahden miehen toimesta lauantai-iltana 22 aikaan. Tämän jälkeen miehet poistuivat paikalta henkilöautolla. Poliisi tavoitti henkilöauton Pietarsaaresta. Kun poliisi yritti pysäyttää henkilöauton niin kuljettaja päätti lähteä pakoon.Takaa-ajon jälkeen Pietarsaaren keskustassa auto saatiin pysäytettyä. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä Kaustisella...


Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Huumeiden levitykseen syntynyttä uutta ryhmää poliisi kutsuu ”kauppa-autopojiksi”. Huumekauppiaat markkinoivat palveluaan netissä, ottavat autoon lastin ja lähtevät maakuntakierrokselle eri kaupunkeihin. Tekijät kuormaavat autonsa ennakkotilausten mukaan. Näin palvelu tavoittaa nekin asiakkaat, jotka eivät pääse ostoksille huumekaupan keskuskaupunkeihin. Tarkoituksena voi olla myös poliisin hämääminen, luulo että kiinnijäämisriski on pienempi, kun eivät liiku...


Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Tiedotustilaisuus maaliskuussa 2016: Kysely kertoo, että Turun seudun liikematkustajat lähtevät lentomatkalle lähes yhtä usein Helsinki-Vantaan asemalta kuin Turun asemalta. Tähän pitää tarttua, Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtaja Janne Virtanen sanoo. Tiedotustilaisuus lokakuussa 2018: Hieman yli puolet samaan kyselyyn vastanneista käyttää liikematkustamisessa lähtöasemanaan Helsinki-Vantaata ja vajaa puolet vastanneista lähtee matkaan Turun kentältä. – Vastausten...


Uutisvirta.fi

YLE -

Kausi 3. 8/12. Riitalla ja Tomilla on edessään vuoden viimeinen uistelupäivä. Sanna ja Antti lähtevät jänismetsälle Manun testatessa puupassia peurajahdissa. Riikan Hippu-koira osallistuu jäniksenajokokeeseen.


Uutisvirta.fi



YLE -

2/13. Muukalaisvihaa. Lars haluaa muuttaa pois Bekkebakkenista ja suunnittelee lähtevänsä Detroitiin muiden elävien kuolleiden luokse. Sitten hän tapaa arvoituksellisen Annan. Lars, Anna ja Robert huomaavat, että oudot voimat haluavat puhdistaa Bekkebakkenin kaikesta erilaisuudesta. svenska.yle.fi/hajbo


Uutisvirta.fi

YLE -

Kausi 3. 8/12. Riitalla ja Tomilla on edessään vuoden viimeinen uistelupäivä. Sanna ja Antti lähtevät jänismetsälle Manun testatessa puupassia peurajahdissa. Riikan Hippu-koira osallistuu jäniksenajokokeeseen.


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

TSN:n sisäpiiritoimittaja Bob McKenzie paljasti, että Montreal Canadiensin GM Marc Bergevin on ilmoittanut kaikille NHL:n 31 GM:lle, että hän kauppaa hyökkääjäänsä. Canadiensilla on tällä hetkellä rosterissa jopa 16 hyökkääjää, joten joidenkin heistä täytyy lähteä pois siirtolistan tai vaihtokaupan avulla. Bergevin ei kuitenkaan halua menettää hyökkääjiään ilmaiseksi toiseen seuraan. – Joku hyökkääjistä saattaa joutua siirtolistalle, mutta […]


Uutisvirta.fi

YLE -

Kaikki me joskus lähdetään Hautausmaapappi Kai Sadinmaa vietti kesän elävien ja kuolleisen keskellä.


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 99 100 Seuraava »