Tänään on 23.10.2019 01:28 ja nimipäiviään viettävät: Severi, Severin ja Sren. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle lahjapaperi


Iltamakasiini -

Joululahjoista tuleva pakkausjätteen määrä on tuonut kuormaa jätehuoltoon tällä viikolla. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n mukaan kyse on kuitenkin hetkellisestä piikistä, joka tasoittuu viikon aikana. Jouluna syntyvää jätemäärää ei HSY:n ympäristöasiantuntija Minna Partin mukaan tilastoida tarkemmin. Sekajätettä tulee noin 16 000 tonnia kuukaudessa. – Joulun aikaan syntyy jätettä määrällisesti enemmän, mutta se ei ole kovin painavaa. Erilainen...


Uutisvirta.fi

Metropoli -

Kierrätys on tärkeää! Monet ihmiset ostavat rullatolkulla lahjapaperia paketoidessaan lahjoja perheelle ja läheisille. Yleensä näitä papereita käytetään vain kerran ja sitten ne päätyvät roskikseen. Reddit-verkkoyhteisön käyttäjä saxamaphone710 postasi valokuvan joululahjasta, joka oli paketoitu vanhaan karttaan. Kuvan yhteydessä hän kertoi, että työskentelee matkatoimistossa ja kyseiset vanhentuneet kartat olivat menossa tuhottaviksi, mutta päätyivätkin näin...


Uutisvirta.fi

YLE -

Ennen joulua maatilalla riittää puuhaa, sillä Frank ja perhe valmistavat lahjapaperia, jouluherkkuja ja lahjoja. Onneksi sataa myös lunta ja perhe voi nauttia oikeasta talvesta. (U)


Uutisvirta.fi

YLE -

Jouluna, syntymäpäivinä ja muina lahjapäivinä tarvitaan lahjapaperia. Strömsön puuseppä Jim Björni nikkaroi lahjapapereille puisen säilytyskorin.


Uutisvirta.fi

YLE -

Jouluna, syntymäpäivinä ja muina lahjapäivinä tarvitaan lahjapaperia. Strömsön puuseppä Jim Björni nikkaroi lahjapapereille puisen säilytyskorin.


Uutisvirta.fi