Tänään on 20.01.2019 16:07 ja nimipäiviään viettävät: Henna, Henni, Henriikka, Sebastian ja Fabian. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle lyödä


Länsiväylä -

Esport FC Honka aloittaa toisen kautensa Veikkausliigassa. Viime kauden joukkue sijoittui neljänneksi. Tulevalla kaudella sarjasysteemi on erilainen kuin ennen. Sen vuoksi pelipäivät on voitu lyödä lukkoon vain kahden runkosarjan kierroksen osalta. Sen jälkeen joukkueet jatkavat kuuden joukkueen ylemmässä tai alemmassa loppusarjassa. Ylempi on saanut nimen mestaruussarja ja alempi on haastajasarja. Nämä sarjat alkavat syyskuun puolivälissä. FC Honka pelaa ensimmäisen 11...


Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Noin 30- ja 40-vuotiaat miehet asioivat Jyväskylän Kauppakadulla sijaitsevassa vaateliikkeessä seitsemältä perjantai-iltana. He olivat laittaneet vaatteita mukanaan olleisiin kasseihinsa. Miehet poistuivat kaupasta tuotteita maksamatta, Sisä-Suomen poliisi kertoo. Vartijat ottivat varkaat kiinni. Miehet olivat yrittäneet viedä mukanaan noin 750 euron arvosta vaatteita. Toinen miehistä lähti yhtäkkisesti juoksemaan karkuun, mutta hänet saatiin kiinni. Kiinnioton yhteydessä hän...


Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Jyväskylä. Noin kolmekymppinen ja nelikymppinen mies asioivat Jyväskylän Kauppakadulla sijaitsevassa vaateliikkeessä perjantaina klo 18.58. He olivat laittaneet vaatteita mukanaan olleisiin kasseihinsa. Miehet poistuivat kaupasta tuotteita maksamatta. Vartijat ottivat heidät kiinni. Kasseissa oli n. 750 euron arvosta vaatteita. Toinen miehistä lähti yhtäkkisesti juoksemaan karkuun. Hänet saatiin kiinni. Kiinnioton yhteydessä hän yritti lyödä vartijaa ja vastusti kiinniottoaan […]


Uutisvirta.fi

AfterDawn -

Ei ole lainkaan tavatonta, että Internetissä tapahtuu sellaisiakin asioita, joita ei yksinkertaisesti voisi tapahtua todellisessa maailmassa. Tästä tuorein esimerkki on munasta otettu kuva, joka on kerännyt tähän mennessä peräti 44,5 miljoonaa tykkäystä Instagramissa. Tykkäysten määrä on valtava, sillä Instagramilla on suunnilleen noin miljardi kuukausittain aktiivista käyttäjää. Siis vajaa viisi prosenttia koko Instagramin aktiivisista käyttäjistä on käynyt...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Vedonlyönti on tunnetusti iso osa urheilukulttuuria ja mahdollisuudet mitä erilaisimpien vetojen lyömiseen ovatkin nykyään lähes rajattomat. Myös kanadalainen Mise-o-jeu-sivusto tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden lyödä mitä kummallisimpia vetoja, joiden osumisesta saatiin viime yönä tuorein osoitus. Paikallinen fani oli nimittäin lyönyt illan NHL-kierrokselle viiden dollarin suuruisen vedon sen puolesta, että jokainen miehen valitsemista neljästä joukkueesta voittaa ottelunsa...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen maailmanmestaruus on aiheuttanut monille ulkomaalaispelaajille ikäviä hetkiä harjoituksissa. Muun muassa Rauman Lukon harjoituksissa nähtiin maanantaina hauska tilanne, kun seuran kanadalaisvahvistukset Brandon DeFazio sekä Justin Danforth viilettivät jäällä Suomi-paidat yllään. Kanadalaiset joutuivat laittamaan ylleen Suomen maajoukkueen pelipaidat, koska hävisivät ilmeisesti pukukopissa vedonlyönnin alle 20-vuotiaiden...


Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Tapanilan Saniaistiellä syttyi aamulla kuuden aikaan rakennuspalo, jossa on kuollut yksi ihminen. Pelastuslaitos kertoo, että palomiehet murtautuivat toisessa kerroksessa sijaitsevaan asuntoon, josta löytyi keski-ikäinen mies. Häntä yritettiin elvyttää. Palomestari Petri Strandberg kertoo, että hälytyksen tekivät naapurit, jotka huomasivat rappukäytävässä savua ja kuulivat palohälyttimen äänen. – Poliisi saapui paikalle ensin ja sitten palokunta. Liekit löivät ikkunasta...


Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Tapanilan Saniaistiellä syttyi aamulla kuuden aikaan rakennuspalo, jossa on kuollut yksi ihminen. Pelastuslaitos kertoo, että palomiehet murtautuivat toisessa kerroksessa sijaitsevaan asuntoon, josta löytyi keski-ikäinen mies. Häntä yritettiin elvyttää. Palomestari Petri Strandberg kertoo, että hälytyksen tekivät naapurit, jotka huomasivat rappukäytävässä savua ja kuulivat palohälyttimen äänen. – Poliisi saapui paikalle ensin ja sitten palokunta. Liekit löivät ikkunasta...


Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Malmin Saniaistiellä syttyi aamulla kuuden aikaan rakennuspalo, jossa on kuollut yksi ihminen. Pelastuslaitos kertoo, että palomiehet murtautuivat asuntoon, josta löytyi keski-ikäinen mies. Häntä yritettiin elvyttää. Palomestari Petri Strandberg kertoo, että hälytykset tekivät naapurit jotka huomasivat rappukäytävässä savua ja kuulivat palohälyttimen äänen. – Poliisi saapui paikalle ensin ja sitten palokunta. Liekit löivät ikkunasta, Strandberg kertoo. Tulipalo syttyi...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Upeaa tulokaskautta pelaavalla Dallas Stars -puolustaja Miro Heiskasella on mahdollisuus lyödä tällä kaudella kunnolla rahoiksi. NHL-toimittaja Sean Shapiro kertoo The Athletic-lehden artikkelissa 19-vuotiaan suomalaisen kuittaavan ensimmäisen tulokassopimuksessaan olevista bonuksista hiljattaisella valinnalla taalaliigan tähdistöotteluun. Valinta tuottaa Heiskaselle 212 500 dollaria tulokassopimuksen 925 000 dollarin kausitienestien päälle. Shapiro kertoo suomalaisen sopimuksen...


Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Kauppias Markku Hautalan K-Citymarket Järvenpäässä on tullut tunnetuksi sushivalikoimastaan. Nyt maailman johtava kaupan alan markkinointiyritys TCC ylistää Citymarketia nettiartikkelissaan. Asiasta kertoo Kauppalehti. TCC:n asiantuntija Bryan Roberts kehuu Hautalan K-Citymarketia laajassa...


Uutisvirta.fi



Helsingin Uutiset -

Kauppias Markku Hautalan K-Citymarket Järvenpäässä on tullut tunnetuksi sushivalikoimastaan. Nyt maailman johtava kaupan alan markkinointiyritys TCC ylistää Citymarketia nettiartikkelissaan. Asiasta kertoo Kauppalehti. TCC:n asiantuntija Bryan Roberts kehuu Hautalan K-Citymarketia laajassa...


Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Kauppias Markku Hautalan K-Citymarket Järvenpäässä on tullut tunnetuksi sushivalikoimastaan. Nyt maailman johtava kaupan alan markkinointiyritys TCC ylistää Citymarketia nettiartikkelissaan. Asiasta kertoo Kauppalehti. TCC:n asiantuntija Bryan Roberts kehuu Hautalan K-Citymarketia laajassa...


Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Formula ykkösten valmistajien sarjassa peräti viidenneksi sijoittunut Haas yllättyi itsekin päättyneen kauden suoritustasostaan. Tallijohto oli mielissään siitä, miten hyvin autoilla pystyttiin taistelemaan keskikastin kärkisijoista. Romain Grosjean ja Kevin Magnussen olivat useina kisaviikonloppuina taistelemassa hyvistä pistesijoituksista, ja loppupisteissä kuskikaksikko kuittasikin Haasille viidennen sijan. Renault pääsi edelle lopulta niukasti, mutta paremmalla tuurilla...


Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Helsingin Jokerien vuoden viimeinen viikko on ottelutahdiltaan kiivas. Vuoden viimeisessä kotiottelussa tapaninpäivänä Hartwall Arenalla vierailee Dynamo Moskova ja vielä ennen vuodenvaihdetta edessä on vieraspelit HK Sotshia ja Slovan Bratislavaa vastaan. Jokerit taistelee yhä runkosarjassa divisioonavoitosta SKA Pietarin kanssa, mutta pietarilaisten lyöminen vaatii äärimmäisen kovaa ja tasaista suoritustasoa runkosarjan viimeisille kuukausille. Helsinkiläiset lähtivät...


Uutisvirta.fi



« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 16 17 Seuraava »