Tänään on 14.10.2019 05:19 ja nimipäiviään viettävät: Elsa, Else, Elsi ja Ilse. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle musiikkisali


Länsiväylä -

Kirkkonummelta puuttuvan kunnollisen kulttuuri -ja musiikkisalin rakentaminen on nostettu tapetille. Paikka voisi löytyä uudesta lukiokampuksesta. Kirkkonummella halutaan ratkaista pikaisesti kummankin lukion tilakysymykset. Alustavasti lukioille kuin myös myös kansalais -ja musiikkiopistolle kaavaillaan sijoituspaikkaa pääkirjaston vierestä, johon rakennettaisiin uudisrakennus. Hanke vaatii asemakaavamuutoksen, josta on tehty ehdotus. Keskustan urheilupuiston -niminen asemakaava on nyt...


Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Turun ratapiha -hankkeen johtaja Ilkka Kilpimaa toivoo, että Turun kaupunki sijoittaisi sekä historian museon että musiikkisalin ratapihan elämyskeskuksen yhteyteen. – Tulemme tekemään kaupungille ehdotuksen, jossa sekä museo että musiikkisali sijoitettaisiin ratapihalle, Kilpimaa sanoo. Ratapihan etuna on hänen mukaansa valmis infrastruktuuri eli pysäköintipaikat, ravintolat, logistiikka ja aulatilat. – Sinne ei tarvitse rakentaa kokonaista musiikkitaloa. Riittää, että...


Uutisvirta.fi