Tänään on 20.09.2019 14:01 ja nimipäiviään viettävät: Varpu, Vaula ja Erna. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle nuha

Kuntsari -

Maauimalassa Paimion Ankkalammella on sinilevää. Ympäristöterveydenhuolto on laittanut asiasta varoituksen nähtäville. Yli puolet sinilevistä eli syanobakteereista on myrkyllisiä. Ne saattavat aiheuttaa iho-ongelmia, vatsavaivoja, nuhaa, kuumetta ja päänsärkyä. Etenkään lapsia ei ole syytä päästää veteen, josta he voivat saada levää suuhunsa.

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Allergisesta nuhasta kärsii noin 20-30 prosenttia suomalaisista. Allergian hoitaminen on tärkeää, sillä hoitamaton allergia voi lisätä astman kehittymisen riskiä. Allerginen nuha oireilee aivasteluna, nenän vuotamisena ja kutinana. Vantaan ja Keravan Allergia- ja Astmayhdistyksen toiminnanjohtajan Marja-Riitta Kytön mukaan allergisesta nuhasta kärsivien kannattaa ottaa muutama asia huomioon sängyn, vuodevaatteiden, peiton ja tyynyn valinnassa. Ensinnäkin materiaalin tulisi olla...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Vantaan Sanomat -

Helsingin Uutiset -

Tänä keväänä koivun ja lepän siitepölyä on poikkeuksellisen paljon ilmassa. Syynä on viime vuoden aurinkoinen kesä. Mimi Tran, 21, ei ole asiasta erityisen riemuissaan. Tran kärsii koivun siitepölyallergiasta keväällä ja timotein aiheuttamasta heinänuhasta kesällä. Lähikuukausina on taas luvassa roppakaupalla ärsyttävää kutinaa, punoitusta, nuhaa ja turvotusta. – Silmät ja nenä vuotavat, vaikka ei olisi flunssa. Usein silmät punoittavat, vuotavat ja voivat jopa...

Ilmatieteen laitos -

Katupöly heikentää ilmanlaatua lähipäivinä 27.3.2019 9:37 Kuluvalla viikolla on mitattu korkeita katupölypitoisuuksia useissa Suomen kaupungeissa. Sään jatkuessa aurinkoisena ja poutaisena katupölyä voi esiintyä edelleen runsaasti. Kuva: Olli Toivonen Katupöly syntyy, kun liikenne nostaa kuivilta kaduilta pölyhiukkasia, jotka ovat lähtöisin hiekoitushiekasta sekä tien pintojen ja renkaiden kulumisesta. Pahin tilanne on tyypillisesti ruuhka-aikoina vilkkaasti liikennöidyillä...

Uutisvirta.fi

Helsinki -

Tyypillisiä ärsytysoireita ovat nuha, yskä sekä kurkun ja silmien kutina. Pölykausi on yleensä pahimmillaan maalis–huhtikuussa, mutta jo nyt teiden ja katujen kuivuessa ilmassa on paikoin runsaasti katupölyä.

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Nuorten maastohiihdon MM-mitalisti Anita Korva valmistautuu uransa ensimmäisiin aikuisten arvokisoihin, mutta nuoren naisen urakkaa on hankaloittanut sairastelu. 19-vuotias lupaus on flunssan kourissa, ja hänen matkustamisensa kisapaikalle Seefeldiin saattaa pitkittyä. Korvan valmentaja Esko Paavola vahvisti sairastelun MTV Urheilulle. – Vähän nuhaa...

Suomen Lääkärilehti -

Antihistamiini, kortisoni nenäsuihkeina sekä silmätipat lievittävät allergista nuhaa ja silmäoireita, mutta kaikille koivuallergisille potilaille ne eivät riitä. Siedätyshoito pistoksina tai paikallisesti otettuna on tehokasta, mutta pitkän aikavälin tuloksia tarvitaan. Saksalaistutkijat hakivat niitä yhdistämällä lääkerekisteridatan ja vakuutusyhtiöiden kliiniset tiedot.

Uutisvirta.fi

Pallomeri -

PSG:n supertähti Neymar painoi todella kauniin vaparimaalin keskiviikon Mestarien liigan kierroksella serbialaista Crvena zvezdaa vastaan. PSG aloitti Mestarien liigan lohkovaiheen tappiolla, kun se kärsi Anfield Roadilla 2-3-tappion Liverpoolille. Sisuuntunut ranskalaisjoukkue tuli sellaisella tahdilla toiseen otteluun, että Crvena zvezdalle tuli jo nuha ensimmäisten minuuttien aikana. Maalijuhlat käynnistyivät 20. minuutilla, kun isäntien brassitähti asettui ampumaan vapaapotkua...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Nyt on aika varautua alkavaan influenssakauteen rokotteilla. Kauden 2018–2019 influenssaviruksia vastaan valmistetut rokotteet saapuvat lähipäivinä apteekkeihin. Influenssan aiheuttavat influenssavirukset, jotka jaetaan kolmeen päätyyppiin.  Influenssaepidemioita esiintyy joka talvi, jolloin viruksen arvioidaan sairastuttavan 5–15 prosenttia aikuisista ja jopa 20–30 prosenttia lapsista.  Influenssan oireita ovat nopeasti nouseva kuume ja siihen liittyvä lihaskipu, päänsärky ja...