Tänään on 22.08.2018 02:38 ja nimipäiviään viettävät: Iivari, Iivo ja Ivar. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle ohje

YLE -

2/7. 11-vuotias Lukas on pahasti ylipainoinen ja saa klinikalta ohjeet, joiden noudattaminen osoittautuu vaikeaksi. Sarja seuraa viiden ylipainoisen lapsen ja heidän perheidensä kamppailua kohti terveellisempää elämää. (U)

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Vakuutusyhtiö LähiTapiola muistuttaa, että uudella autolla ajaessa kannattaa risteyksissä vilkaista sivuille aina vähintään kaksi kertaa. Syynä ovat uusien autojen ohjaamon pilarit, jotka ovat yleensä paksuja ja leveitä ja haittaavat näkyvyyttä. Yhtiön mukaan yksi vilkaisu ei risteyksessä riitä, sillä toinen auto jää helposti pilarien taakse piiloon. Vakuutusyhtiö antaa myös toisen ohjeen risteyksessä ajaville: risteykseen saapuessa kannattaa ottaa aikansa ennen menemistä...

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Länsiväylä -

Helsingin Uutiset -

Netin hauskimmat -

Näihin lienee syytä uskoa kuin kiveen. Moni vaatekappale olisi tälläkin planeetalla tuhoutunut, ellei niissä olisi pesulappuja, jotka neuvovat hyvin vaatteiden pesussa ja niiden hoidossa. Pesulaput saattavat sisältää myös jotain muutakin kuin pelkät ohjeet vaatteiden kunnossa pitämiseen. Kun niitä tarkastelee lähemmin, voi niistä paljastua myös muitakin tärkeitä vinkkejä, kuten seuraavista kuvista voi huomata. 1. Vaatteen valmistaja […] The post Vaatteet, joiden pesulaput...

Uutisvirta.fi

AfterDawn -

WhatsApp tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuden varmuuskopioida keskustelut ja niihin liittyvät mediatiedostot paikallisesti puhelimeen tai vaihtoehtoisesti Google Drive -pilvipalveluun. Paljon tiedostoja sisältävät keskustelut tuppaavat kuluttamaan paljon tilaa Google Drivessa, mutta jatkossa näin ei enää ole. Google ja WhatsApp ovat nimittäin lyöneet kättä päälle ja sopineet, ettei WhatsApp-varmuuskopiot enää kuluta Google Driven tallennustilan määrää. Varmuuskopiot tietysti...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Kesän grillikausi taittuu kohti vääjäämätöntä päätöstään. Osalle tämä tarkoittaa myös terveelliseen ruokavalioon palaamista. Tämä ei kuitenkaan onnistu välttämättä helpolla. Mieliteot, epäterveelliset herkut ja kesän aikana omaksutut ruokatavat voivat viedä mennessään. Ravitsemustieteen professorina Helsingin yliopistolla työskentelevällä Mikael Fogelholmilla on jälleen yhtä elämäntaparemonttia suunnitteleville lohdullisia uutisia: riittää, että 70–80...

Uutisvirta.fi

Amusa Kulttuuritori -

Lisäksi yleisö pääsee tutustumaan vaihtuviin kokoelmia esitteleviin näyttelykokonaisuuksiin. 50-vuotiaan Futuron juhlavuosi huipentuu Näyttelykeskus WeeGeellä, kun Mika Taanilan Futuro-taloon luoma ääni-installaatio Muovisydän avautuu yleisölle perjantaina 17.8.2018. Outi Pieski, Colle-eana. Kuva: Eila Tommila Outi Pieski: Čuolmmadit  12.9.2018-6.1.2019 Syyskauden avaa kuvataiteilija Outi Pieskin (s. 1973) näyttely Čuolmmadit. Tämä on taiteilijan ensimmäinen laaja...

Uutisvirta.fi

Ellit -

Jos työpaikalta puuttuu edullinen lounasruokala, askeleet suuntaavat usein läheiseen ravintolaan, jonne uppoaa helposti useampikin euro. Kun ruoat valmistaa alusta alkaen itse, säästää yleensä pitkän pennin. Tee eväät edellisenä iltana jääkaappiin odottamaan ja nappaa eväsrasia aamulla mukaan.

Uutisvirta.fi

Ellit -

Staattinen työasento aiheuttaa istumatyöläiselle monenlaisia vaivoja, joita voi ehkäistä nousemalla työpäivän aikana välillä ylös ja tekemällä pienen taukojumpan. Tällä helpolla ohjelmalla saat liikettä koko kroppaan hikoilematta ja poistumatta työpisteeltäsi.

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

– Jos eläin selkeästi kärsii niin, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta, niin kyllä sen voi ilman soittoja lopettaa, sanoo Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen eläinlääkäri Riku Pukonen . Pukosen mukaan ei kuitenkaan ole yleispätevää ohjetta siitä, milloin tietää eläimen kärsivän. – Mutta jos linnulta puuttuu siipi, niin kyllä varmaan useimman ihmisen maalaisjärki sanoo, ettei se ole korjattavissa. Linnulla ei ole silloin kiva olla ja on tarpeetonta...

Uutisvirta.fi

Hilavitkutin -

Suomessa on tuttua, että savustetaan ruostumattomasta teräksestä olevassa laatikossa tai pöntössä. Nyt olisi tarjolla hieman erilainen tee-se-itse-savustuspönttö – ohje. Päärakennusaineena ovat kaksi suurta terrakotta-kukkaruukkua. Siis näitä punertavia malleja. Kaksi ruukkua asetetaan vastakkain. Sisälle laitetaan ritilät, hiilet ja puu. Päällimmäiseen ruukkuun on tehty kahva. Oheisella videolla esitellyssä mallissa ruukut ovat kiinni tarranauhalla. Uskaltaisin kuitenkin...

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 40 41 Seuraava »