Tänään on 25.06.2018 10:34 ja nimipäiviään viettävät: Uuno ja Uno. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle oilers

Pääkallo -

Salibandyliigan kauteen valmistautuva Esport Oilers julkaisi tiistaina ennen kauden alkua pelattavien harjoitusotteluidensa aikataulun. Viime kaudella puolivälierissä Classicille pudonnut ja tulevaa kautta ajatellen vahvistunut espoolaisryhmä pelaa harjoitusotteluita Suomessa ja ulkomailla. Kotimaisten pääsarjajoukkueiden kohtaamisten lisäksi Oilers haastaa Superliigan Siriuksen kotikentällään elokuun lopussa ja osallistuu elokuussa myös Latvian Openiin. Torstai 26.7 kello 19.00...

Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Edmonton Oilers valmistautuu ensi kauteen jälleen kovilla odotuksilla. Sille povataan vähintään pudotuspelipaikkaa, kun sillä on käytössään supertähdet Connor McDavid ja Leon Draisaitl sekä huippuvahti Cam Talbot. Jos seura saa puolustukseensa vielä huomattavia vahvistuksia, puhutaan jopa konferenssin kärkisijoista. Talbot tietää, että joukkueella on hyvät mestaruusmahdollisuudet vielä useana vuonna peräkkäin. Hänen sopimuksensa on kuitenkin päättymässä ensi kesänä...

Uutisvirta.fi

Pääkallo -

Miesten Salibandyliigan ja Divarin joukkueet aloittavat TEHO Sport Suomen Cupin omissa sarjoissaan pelattavilla cup-kierroksilla. Salibandyliigan ja Divarin otteluohjelmat ovat vielä valmisteilla, mutta otteluparit cup-kierroksille ovat selvillä. Salibandyliigan cup-kierros pelataan marraskuun alussa samanaikaisesti cupin 5. kierroksen kanssa. Seuraavissa ottelupareissa taistellaan Salibandyliigan sarjapisteistä sekä paikasta cupin 6. kierrokselle. Classic – Oilers Karhut – Happee LASB...

Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

NHL-pelaajien keräilykortit ovat olleet pitkään kiekkofanien totinen harrastus. Joidenkin harvinaisten korttien arvo nousee suuren kysynnän ja vähäisen tarjonnan vuoksi aivan pilviin asti. Näin kävi myös Edmonton Oilersin nuoren megatähden Connor McDavidin tulokaskortille, joka ostettiin eBaysta peräti 55 655 dollarilla. McDavidin vuoden 2015 tulokaskortille oli tehty 80 tarjousta eBayssa ja lopulta tarjouskilpailun voittaja maksoi ennätyssumman nykyaikaisesta […]

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Edmonton Journalin toimittaja Jim Matheson kertoo, että KHL:n Jokerit tavoitteli puolustaja Keegan Lowea tulevan kauden joukkueeseensa. 25-vuotias Lowe päätti kuitenkin jatkaa uraansa Edmonton Oilersin paidassa. Mies teki hiljattain seuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Lowe pelasi viime kaudella neljä NHL-ottelua. Pääosa kaudesta meni AHL:n Bakersfield Condorsin riveissä. 52 ottelua AHL:ssä toivat pisteet 2+12=14.  Lowen isä Kevin on legendaarinen NHL-pakki ja Oilersin entinen...

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Länsiväylä -

Helsingin Jokerit yritti tehdä kovaa kaappausta Pohjois-Amerikasta, paljastaa Edmonton Journalin toimittaja Jim Matheson. Toimittajan tietojen mukaan Jokereiden GM Jari Kurri halusi puolustaja Keegan Lowen ensi kaudeksi KHL:ään, mutta pelaaja ei tarttunut syöttiin. 25-vuotias Kanadan ja Yhdysvaltojen passin omaava pelaaja teki nimittäin vastikään kaksivuotisen jatkosopimuksen Edmonton Oilersin kanssa. Lowe on toimittajan mukaan kovaa pelaava puolustaja, jolta löytyy myös lujaa...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Salibandyliigassa pelanneet Esport Oilers ja Westend Indians säilyttivät viime kaudella pelaamalla paikkansa korkeimmalla sarjatasolla. Molemmille joukkueille myönnettiin Liigalisenssit. Indians oli hakenut poikkeuslupaa kotiottelujen pelaamiseen Otahallissa. Siellä kiinteän katsomon koko ei täytä pääsarjan sarjamääräysten ehtoja. Seura sai hakemansa poikkeusluvan, joka kattaa runkosarjan sekä mahdollisten pudotuspelien puolivälierät ja karsintaottelut. Divariin nousseelle...

Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Magnus Pääjärvi ja Ottawa Senators ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Sopimus on taloudelliselta arvoltaan 900 000 dollaria. – Hän on monipuolinen pelaaja, joka osoitti viime kaudella pystyvänsä pelaamaan joukkueemme tyylistä jääkiekkoa, Senatorsin GM Pierre Dorion luonnehti seuran tiedotteessa. Huippulahjakkaana lupauksena aikanaan pidetty Pääjärvi on Edmonton Oilersin 10. varaus kesän 2009 varaustilaisuudesta, muttei ole toistaiseksi kyennyt […]

Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

KHL-jätti Pietarin SKA koki pahan menetyksen kauden päätteeksi, kun joukkueen ykkösvahti Mikko Koskinen allekirjoitti ensi kautta koskevan NHL-sopimuksen Edmonton Oilersin kanssa. Koskisen paikkaaja on kuitenkin nyt vihdoin löytynyt. Venäläislehti Sport-Express uutisoi verkkosivuillaan, että Tanskan MM-kisoissa kultaa voittanut ruotsalaisvahti Magnus Hellberg siirtyy ensi kaudeksi SKA:n riveihin. Lehden tietojen mukaan 27-vuotias tähtivahti tienaa ensi kaudesta noin 850 […]

Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

TSN 1260:n toimittaja Jason Gregor kertoi torstaina Twitter-tilillään, että Edmonton Oilers on nimeämässä apuvalmentajakseen Glen Gulutzanin, joka erotettiin kuluneen kauden jälkeen Calgary Flamesin päävalmentajan tontilta. Lisäksi Oilersin valmennusrinkiin liittyvät Anaheim Duckin apuvalmentajana toiminut Trent Yawney ja OHL-seura Swift Current Broncosia luotsannut Manny Viveiros, kirjoittaa TSN Sportsin päätoimittaja Frank Seravalli. Edmonton erotti tämän kauden jälkeen koko...

Uutisvirta.fi

Pallomeri -

Kesälomaansa viettävä Jesse Puljujärvi teki pienimuotoisen yllätyksen, kun nuorukainen hyppäsi Kempeleellä kaukaloon Kesäliigan pelissä. Puljujärveä ei juurikaan voinut olla huomaamatta kaukalossa, sillä Edmonton Oilersin hyökkääjä erottui taidoillaan selvästi muista pelaajista. SippiTeamin paidassa pelannut Puljujärvi oli joukkueensa kantavia voimia, sillä NHL-pelaaja löi tauluun tehot 2+1. Se ei kuitenkaan riittänyt voittoon, sillä Joutsensilta Kesäliiga 2018 -sarjaan...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Puolustaja Markus Niemeläinen jää ilmeisesti ilman NHL-sopimusta. Edmonton Oilers varasi Niemeläisen kesän 2016 NHL-draftissa kolmannella kierroksella numerolla 63. Edmonton Sun -lehden toimittaja Jim Mathesonin mukaan Niemeläinen ei ole kehittynyt odotusten mukaisesti eikä Edmonton tule näillä näkymin tarjoamaan lähes kaksimetriselle puolustajalle NHL-sopimusta. Matheson on seurannut toimittajana Oilersin tapahtumia jo 1970-luvulta lähtien. Niemeläinen voitti varausvuonnaan Suomen...

Puolustaja Markus Niemeläinen saa jäädä odottelemaan NHL-unelmansa toteutumista. 19-vuotias suomalaislupaus on nimittäin Edmonton Sunin tietojen mukaan ajautunut NHL-seura Edmonton Oilersin papereissa kivikkoiseen tilanteeseen. Paikallislehden mukaan NHL-seura ei ole enää kiinnostunut pelaajan palveluksista. Syynä tähän on on tylysti se, ettei Niemeläinen ole kehittynyt seuran odottamalla tavalla. Lähes kaksimetrinen suomalaislupaus varattiin NHL:ään kesällä 2016, kun Oilers...

Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Pietarin SKA:n suomalaisvahti Mikko Koskinen jätti vastikään KHL-kaukalot taakseen ja rustasi NHL-sopimuksen Edmonton Oilersin kanssa. Koskisen maalivahtivalmentajana SKA:ssa viimeisen kaksi kautta toiminut Rashit Davydov ei ollut pari vuotta sitten vielä uskoa, että Koskinen joskus pelaisi NHL:ssä. – Kun minulle kerrottiin pari vuotta sitten, että Mikko pelaisi NHL:ssä, sanoin heti, että se olisi hulvatonta. Kuka!? Hän […]

Uutisvirta.fi

Pääkallo -

Tulevaan Salibandyliiga-kauteen valmistautuva Esport Oilers julkaisi viiden nuoren pelaajan sopimukset. Nimensä pahveihin kirjoittivat Nemo Sipilä, Niko Laiti, Eetu Manninen, Niklas Laurila ja Elias Pekari. Jokainen pelaajista on päässyt jo näkemään liigavauhtia Oilersin miesten mukana, mutta pääosin he ovat pelanneet A- ja B-juniorien mukana. 2000-ikäluokkaa edustavat viisikosta Sipilä, Manninen ja Laiti. Sipilä lukeutuu ikäluokkansa lahjakkaimpiin maalivahteihin […]

Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

KHL:ssä leivottiin torstaina vaihtokauppa, jossa Carolina Hurricanesin hyökkääjä Victor Raskin ja Edmonton Oilersin suomalaislupauksen Aapeli Räsäsen oikeudet matkustivat Dinamo Riikasta KHL:n suurseuran TsSKa Moskovalle. Dinamo sai vaihtokaupassa takaisin TsSKa:n puolustajan Dimitri Shuleninin. Räsänen on Oilersin kesän 2016 kuudennen kierroksen (163.) varaus. Hän pelasi viime kaudella Yhdysvalloissa Boston Collegen riveissä 32 ottelua tehoin 4+12=16. 19-vuotias huippulupaus […]

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 30 31 Seuraava »