Tänään on 23.04.2019 04:00 ja nimipäiviään viettävät: Yrjö, Jyrki, Jyri, Jori, Yrjänä, Georg, Gran, Örjan, Jöran, Jörgen ja Jörn. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle olof

YLE -

Ruotsinkielinen huumoriryhmä KAJ on tehnyt Wasa Teaterille ensimmäisen Vöyrin murteella esitettävän musikaalinsa! Fiktiivisessä Gambämarkin pohjalaiskylässä ollaan vankasti sitä mieltä, että ennen olivat asiat paremmin, joten kylä rakentaa ympärilleen muurin ja julistautuu itsenäiseksi. Karismaattisen Kurtin johtamassa yhteisössä talkoita ja tansseja piisaa, ja hirviä saa jahdata ympäri vuoden. Viihtyvätkö kaikki kuitenkaan Gambämarkissa? Olof Film, 2019.

Uutisvirta.fi

YLE -

Miltä huumoriryhmä KAJ:n jäsenet Kevin Holmström, Jakob Norrgård ja Axel Åhman näyttivät lapsina? Mistä monille ruotsinkielisillekin käsittämättömällä Vöyrin murteella esiintyvä ryhmä sai alkunsa? Vuonna 2009 perustetun ryhmän läpimurto tapahtui viisi vuotta myöhemmin kappaleella "Jåo nåo e ja jåo YOLO ja nåo", ja silloin leikkinä ja hullutteluna alkaneesta esintymisestä tulikin työ. Ohjelmassa seurataan ryhmän työskentelyä kulissien takana, ja kuullaan sen...

Osa 3/7. Voiko toiselta puolelta maailmaa löytää aitoa rakkautta? Dane paljastaa Tanin todellisen taustan. Sandra ja Hans saavat ikäviä uutisia Sandran tyttären viisumihakemuksesta. Olof Film, 2018.

Osa 5/7. Voiko toiselta puolelta maailmaa löytää aitoa rakkautta? Pranee ja Michael saavat vauvan, mutta onko lapsi tyttö vai poika? Ana pohtii tulevaisuutta ja perhettään. Olof Film, 2018.

Uutisvirta.fi

YLE -

Osa 4/7. Voiko toiselta puolelta maailmaa löytää aitoa rakkautta? Dane ja Tani valmistelevat muuttoa. Michael ja hänen isänsä leikkivät junaradalla. Sandra laittaa tyttärensä huoneen valmiiksi. Olof Film, 2018.

Uutisvirta.fi

YLE -

Osa 6/7. Voiko toiselta puolelta maailmaa löytää aitoa rakkautta? Sandra ja Hans lähtevät Filippiineille tapaamaan Sandran lapsia. Pranee ja Michael kohtaavat Bangkokin helteen vastasyntyneen lapsensa kanssa. Olof Film, 2018.

Uutisvirta.fi

YLE -

Osa 2/7. Voiko toiselta puolelta maailmaa löytää aitoa rakkautta? Filippiiniläinen 41-vuotias Ana asuu Korppoossa 72-vuotiaan Torgilsin ja Thea-tyttären kanssa. Sandra on huolissaan lapsistaan, jotka jäivät Filippiineille. Olof Film, 2018.

Uutisvirta.fi

YLE -

Osa 1/7. Voiko toiselta puolelta maailmaa löytää aitoa rakkautta? Bangkokista kotoisin oleva 25-vuotias Pranee tapasi 40-vuotiaan pohjalaisen Michaelin, "ikuisen poikamiehen", internetin deittisivustolla. Olof Film, 2018.

Uutisvirta.fi

YLE -

Osa 7/7. Voiko toiselta puolelta maailmaa löytää aitoa rakkautta? Dane ja Tani toivovat saavansa lapsensa takaisin. Michael tapaa appivanhempansa. Joutuuko Sandra jättämään lapsensa vielä kerran? Olof Film, 2018.

Helsingin Uutiset -

Dieselin hinnan nousu sai suomalaiset toivomaan niin sanotun dieselveron poistamista niin hartaasti, että asian puolesta tehty kansalaisaloite täyttyi ennätysajassa . Myös asiantuntijat ovat arvioineet, että käyttövoimaverosta, joka tunnetaan kansan suussa dieselverona, luopuminen voisi olla perusteltua. Tutkimusprofessori Nils-Olof Nylund Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä sanoo...

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Länsiväylä -

Vantaan Sanomat -

Rakennusliitto -

Helinä Häkkänen-Nyholm ja Jan-Olof Nyholm yhdistivät saman katon alle lakimies- ja psykologipalvelut. Teksti: Johanna Hellsten Kuvat: Antti Kirves PsyJuridican toimisto Helsingin Kampissa näyttää enemmän kodikkaalta porvarisasunnolta kuin lakitoimistolta. On pehmeitä sohvia, nojatuoleja ja tyynyjä, vanhoja mattoja, taidetta seinällä ja vanhan kerrostaloasunnon sokkeloisuutta. Vierailija ei hämmästyisi, vaikka ovella tassuttaisi vastaan koira. – Pidämme tästä toimistosta...

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 Seuraava »