Tänään on 13.12.2018 18:45 ja nimipäiviään viettävät: Seija ja Lucia. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle pöytä

Rikosuutiset -

Vuonna 1997 syntynyt kajaanilaismies rikkoi ikkunan ja tunkeutui sitä kautta toisen asuntoon Kajaanin Pustolassa torstaina aamuyöllä. Mies oli riisunut ulkovaatteensa asunnon lattialle ja nukahtanut istualleen pöydän ääreen. Syyksi tekoonsa mies kertoi kuulusteluissa olleensa vahvasti päissään ja kylmettyneenä.

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Useissa Espoon ravintoloissa pääsee nauttimaan jouluruoista ennen joulua, mutta aattona ravintolan pöytään mielivän ja perinteisiä jouluruokia haluavan on suunnattava Helsinkiin, jossa jotkut ravintolat ovat avoinna. Hotellien ravintoloista esimerkiksi Torniin ja Radisson Blue Seasideen pääsee syömään aattona. Ravintola Kylä Tapiolassa tarjoilee joululounasta 21. joulukuuta saakka. – Muutenhan meillä ei enää ole lounasta, mutta joululounas päätettiin järjestää tänäkin...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Vantaalla masinoitu ruoka-avun kehittämismalli Yhteinen pöytä on ollut niin tuloksellinen, että sitä halutaan levittää muuallekin Suomeen. Sitra ja Yhteinen pöytä käynnistivät viime joulukuussa asian tiimoilta puolitoistavuotisen Hukaton Vantaa -projektin, joka on edennyt nyt toimintakäsikirjan ja vaikuttavuusarvioinnin julkistamiseen. Vantaan ruoka-aputoiminnan kehittäminen on mallinnettu, jotta sen käytäntöjä voidaan soveltaa muuallakin. – Tarkoitus on, että eri alueiden...

Uutisvirta.fi

io-tech -

Intelin Sunny Cove on sen ensimmäinen puhtaalta pöydältä suunniteltu tehoprosessorien arkkitehtuuri sitten vuosikymmen sitten julkaistun Nehalemin. Tulevat Ice Lake -prosessorit perustuvat Sunny Cove -prosessoriytimiin ja Gen11 -grafiikkaohjaimeen. The post Intel Architecture Day: Ice Lake -prosessorien ytimet perustuvat uuteen Sunny Cove -arkkitehtuuriin appeared first on io-tech.fi .

Uutisvirta.fi

Netin hauskimmat -

Upeasti suunnitellut keksinnöt saavat meidät ihailusta mykäksi. Entäpä sitten, kun keksintö on järkeä vailla? Joskus suunnitelmat ja keksinnöt lyövät niin yli, ettei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kuten esimerkiksi korkeakorkoiset lenkkarit, banaaniauto ja pöydän läpi isketty fillari. Seuraava kuvasarja saa jokaisen raapaisemaan korvallistaan. Mitä on näiden suunnittelijalla päässään pyörinyt?! Tyhjää?? Katso 14 naurettavaa keksintöä! The post Tämä on jo...

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Vantaalla masinoitu ruoka-avun kehittämismalli Yhteinen pöytä on ollut niin tuloksellinen, että sitä halutaan levittää muuallekin Suomeen. Sitra ja Yhteinen pöytä käynnistivät viime joulukuussa asian tiimoilta puolitoistavuotisen Hukaton Vantaa -projektin, joka on edennyt nyt toimintakäsikirjan ja vaikuttavuusarvioinnin julkistamiseen. Vantaan ruoka-aputoiminnan kehittäminen on mallinnettu, jotta sen käytäntöjä voidaan soveltaa muuallakin. – Tarkoitus on, että eri alueiden...

Uutisvirta.fi

AfterDawn -

Saimme arvosteluun vuoden 2018 IFA-messuilla esitellyn Neato Botvac D6 Connected robottipölynimurin. Neato D6 on amerikkalaisen Neaton nykyisen malliston toiseksi kallein malli, joka pyrkii houkuttelemaan ominaisuuksista kiinnostuneita, hintatietoisempia kuluttajia. Neato on monissa länsimaissa toiseksi suosituin robotti-imureiden valmistaja, heti Roombaa valmistavan iRobotin jälkeen. Yhtiön tuotteiden markkinointikulmana toimii laser-tutkalla (lidar) toimiva sisätilanavigointi sekä...

Jatkoaika -

Saimme Mestiksen puheenjohtaja Tuomas Haanpään ja Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltusen saman pöydän ääreen keskustelemaan uudesta Liigan ja Jääkiekkoliiton välisestä sopimuksesta ja sen vaikutuksista Suomi-kiekkoon. Kuuntele mielenkiintoinen keskustelu podcastista.

Uutisvirta.fi

YLE -

Jenny+ brunssilla puhutaan parisuhteista ja omannäköisistä valinnoista. Pöydässä polyamorinen koomikko Juuso Kekkonen, sinkku somestara Papananaama eli Sini Laitinen sekä Jenny Lehtinen ja Saara Sarvas.

SuomiKiekko -

Tämän vuosikymmenen kestomenestyjä Chicago Blackhawks on ajautunut todelliseen ahdinkoon, kun joukkue löytyy tällä hetkellä läntisen konferenssin toiseksi viimeiseltä sijalta. The Athletic -lehden tietojen mukaan Blackhawks olisi valmis muuttamaan kurssiaan vaihtokaupan avulla. Puolustaja Connor Murphyn palatessa loukkaantumisesta, joukkue olisi valmis kauppaamaan yhden nykyisistä puolustajistaan. The Athleticin lähteiden mukaan kaupattavat puolustajat olisivat Brandon Manning ja Jan...

Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Sportsnetin sisäpiiritoimittaja Elliotte Friedman tiputti melkoisen kovan huhun pöytään keskiviikkona todella suositussa 31 Thoughts -osiossaan. Friedmanin mukaan Pittsburgh Penguins on testannut viime aikoina tähtihyökkääjä Phil Kesselin kauppa-arvoa ympäri NHL:ää. Taustalla on se, että Penguinsin viimeaikainen heikko menestys on ajanut joukkueen vahvistamaan nykyistä kokoonpanoaan. – Useat lähteet ovat kertoneet, että Penguins on testannut Kesselin markkina-arvoa. Mutta […]

Uutisvirta.fi

YLE -

Jenny+-brunssilla puhutaan tavarasta ja sen hallinnasta. Pöydässä toimittaja ja wannabe-konmarittaja Marja Hintikka, näyttelijä ja minimalisti Markku Haussila sekä Jenny Lehtinen ja Saara Sarvas.

Pallomeri -

Kiinalainen Zhao Xintong oli tiukasti kiinni voitossa UK Championshipissä, mutta lopulta tuloksena oli äärimmäisen katkera tappio. Zhao Xintong kohtasi avauskierroksella walesilaisen Daniel Wellsin, joka lähti altavastaajana torstaina pelattuun otteluun. Wellsin urakka näyttikin päättyvän heti ensimmäiseen otteluun, sillä Zhao oli jo käytännössä varma voittaja. 5-4-johdossa ollut kiinalainen johti 10. erää jo 23 pisteellä, kun pöydällä oli ... The post Video: Kiinalainen...

Uutisvirta.fi

AfterDawn -

Qualcomm ja Apple ovat pääsemässä sopuun yhtiöiden välisessä patenttikiistassa, kertoo Qualcommin toimitusjohtaja Steve Mollenkopf CNBC:n Mad Money -ohjelmassa . Mollenkopfin mukaan yhtiöiden välillä on ollut keskusteluyhteys jatkuvasti ja hänen arvionsa mukaan kiistan sopimisessa ollaan päästy jo "porstuaan asti". Sovinnon hieromisessa ollaan päästy siis jo pitkälle, mutta aivan vielä mitään allekirjoitettavaa sopimusehdotusta ei ole pöydällä. Apple ei kommentoinut asiaa...

Uutisvirta.fi

Suomen Yrittäjät -

Juha Päivärinta istuu joka-aamuiseen tapaansa Fuengirolan rantabulevardin ravintolassa. Hän ei ole aikoihin tehnyt itse aamiaista, koska sen saa alle viidellä eurolla valmiiksi pöytään tuotuna.  Yrittäjänä Suomessa elantonsa tehnyt Päivärinta on viettänyt viime vuodet enimmäkseen Espanjassa, kesäkausia lukuun ottamatta. Espanjaan häntä on vetänyt paitsi aurinko, myös rakkaat harrastukset tennis ja golf. Rantakadulla Päivärinnan tunnistaa helposti. Hänen kannettavansa...

Iltamakasiini -

Huonekaluketju Ikea pyytää kaikkia valkoisesta lasista valmistetun jatkettavan Glivarp-ruokapöydän ostaneita asiakkaita lopettamaan tuotteen käytön ja ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun.  Ikea on saanut asiakkailta ilmoituksia jatkettavan Glivarp-ruokapöydän jatkopalan irtoamisesta uriltaan, mistä on aiheutunut sen putoaminen. Ikea kehottaa kaikkia kyseisen pöydän ostaneita asiakkaita palauttamaan tuotteen lähimpään Ikea-tavarataloon täyttä hyvitystä tai korvaavaa...

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 31 32 Seuraava »