Tänään on 16.08.2018 08:58 ja nimipäiviään viettävät: Aulis ja Brynolf. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle paeta

YLE -

Pertsa ja Kilu ovat vaihtaneet vanhan veneensä suurempaan ja suunnittelevat kavereidensa kanssa pitkää lomapurjehdusta. Matkaan tulee kuitenkin mutkia, kun pojille ennestään tutut roistot yrittävät paeta maasta. (1975)

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Entinen kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja kertoo kolumnissaan puhuneensa eduskunnassa vahvassa humalassa. Kirjoitus julkaistiin Satakunnan Kansan verkkosivuilla tänään tiistaina. Kataja on porilainen asianajaja ja poliitikko, joka toimi kokoomuksen kansanedustajana vuosina 2007–2015. – Elämäni kriiseissä olen sortunut vääriin keinoihin. Olen paennut todellisuutta ja hakenut iloa viinistä. Pahimmillaan se ilmeni, kun puhuin eduskunnassa ympäripäissäni, Kataja kirjoittaa...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Pelson vankilassa vartijan murhasta ja työnopettajan murhan yrityksestä elinkautiseen tuomittu vanki pääsee ehdonalaiseen vapauteen ensi vuonna. Helsingin hovioikeus hyväksyi tiistaina miehen ehdonlaishakemuksen. Vapauttamispäivä on 31. joulukuuta 2019. Mies tuomittiin vuonna 2005 julmaksi kuvaillusta henkirikoksesta, jossa toisena tekijänä oli toinen vanki. Kaksikko pakeni Pelson vankilasta Pohjois-Pohjanmaalla helmikuussa 2004. Paon yhteydessä he surmasivat vanginvartijan ja...

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Vantaan Sanomat -

Pelson vankilassa vartijan murhasta ja työnopettajan murhan yrityksestä elinkautiseen tuomittu vanki pääsee ehdonalaiseen vapauteen ensi vuonna. Helsingin hovioikeus hyväksyi tiistaina miehen hakemuksen päästä ehdonalaiseen vapauteen. Vapauttamispäivä on 31. joulukuuta 2019. Mies tuomittiin vuonna 2005 julmaksi kuvaillusta henkirikoksesta, jossa toisena tekijänä oli toinen vanki. Kaksikko pakeni Pelson vankilasta Pohjois-Pohjanmaalla helmikuussa 2004. Paon yhteydessä he surmasivat...

Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Mikkeli. Poliisipartion suorittaessa liikenteenvalvontaa Mikkelissä Juvantiellä partio yritti pysäyttää suurella nopeudella liikkuneen kilvettömän moottoripyörän. Kuljettaja ei totellut poliisin antamaa pysäytysmerkkiä vaan yritti ajamalla paeta partiota. Partio seurasi pakenijaa Juvantietä noin kaksi kilometriä. Moottoripyörä vaaransi liikenneturvallisuutta ajamalla suurella nopeudella ja välittämättä väistämisvelvollisuudesta risteyksissä. Lopulta kuljettaja kaatui ja...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee ilman ajo-oikeutta ajaneen naisen menettäneen kuljettamansa henkilöauton hallinnan Turunväylällä ja törmänneen kovalla nopeudella linja-autopysäkkiin. Onnettomuus sattui maanantaina 13. elokuuta kello kolmen aikaan yöllä. Poliisin mukaan nainen pakeni juosten paikalta törmäyksen jälkeen. Poliisi tavoitti naisen myöhemmin taksin kyydistä Kehä I:ltä. Nainen kertoi poliisille ensin väärät henkilötiedot. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa...

Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Ajo-oikeudeton nainen menetti Turunväylällä kuljettamansa henkilöauton hallinnan ja törmäsi linja-autopysäkkiin kovalla nopeudella maanantaina 13.08.2018 kello 03.00. Törmäyksen jälkeen kuljettaja pakeni juosten paikalta. Poliisi tavoitti autoilijan myöhemmin Kehä I:ltä taksin kyydistä. Nainen kertoi ensin poliisille väärät henkilötiedot. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta auto vaurioitui kauttaaltaan.

Uutisvirta.fi

YLE -

Päätoimittaja Aye Chan Naing palaa seuraamaan vaaleja Myanmariin, maahan josta joutui pakenemaan henkensä uhalla. Onnistuuko demokratia entisessä diktatuurissa, maassa jossa sananvapautta ei kunnioitettu? (U)

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Vuonna 1996 syntynyt ulkopaikkakuntalainen mies pakeni moottoripyörällä poliisia Raumalla. Takaa-ajo sattui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 1.11–2.12. Valtatiellä 12 Raumalta Euran suuntaan matkalla ollut poliisipartio havaitsi kovaa ylinopeutta vastaan tulleen moottoripyörän ja kääntyi moottoripyörän perään. Poliisipartio saavutti moottoripyörän ja yritti pysäyttää sen kytkemällä pysäytysvalon päälle. Moottoripyöräilijä ei totellut poliisin...

Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Ulkopaikkakuntalainen vuonna 1996 syntynyt mies pakeni moottoripyörällä poliisia lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 1.11-2.12 välisenä aikana Rauman alueella. Vt12:lla Raumalta Euran suuntaan matkalla ollut poliisipartio havaitsi kovaa ylinopeutta vastaan tulleen moottoripyörän ja kääntyi moottoripyörän perään. Poliisipartio saavutti moottoripyörän ja yritti pysäyttää moottoripyörän kytkemällä pysäytysvalon päälle. Moottoripyöräilijä ei totellut poliisin...

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Paraisilla murtauduttiin perjantaiaamuna kultasepänliikeeseen, kertoo Turun Sanomat . Tiloihin oli päästy ikkuna ja ovi rikkomalla. Tekijät veivät kelloja ja koruja, ja poliisin mukaan saalis oli huomattava. Tekijöitä epäillään olleen kaksi, ja he pakenivat poliisia aamuliikenteessä. Poliisia paettiin ajamalla huomattavaa ylinopeutta ja jalkakäytävällä. Takaa-ajo päättyi yhdeksän aikaan tekijöiden ajamaan nokkakolariin Kalkkitiellä....

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 49 50 Seuraava »