Tänään on 19.07.2019 05:37 ja nimipäiviään viettävät: Sari, Saara, Sara, Salla, Salli ja Sally. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle pasila

Helsingin Uutiset -

Viime syksynä Itä-Pasilassa töhritty katutaideteos odottaa yhä korjausta. Tšekkiläinen Chemis-taiteilija maalasi Angry Birds -lintuja muistuttavan teoksen toukokuussa 2018. Kolmiulotteisella syvyysvaikutelmalla leikittelevä maalaus on ollut erityisesti lapsiperheiden suosiossa. – Palautetta töhritystä maalauksesta on tullut paljon. Ihmiset ovat pettyneitä. Juuri saimme palautteen, että se on erään lapsen lempiteos, sanoo Itä-Pasilan...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Lähijunien E ja Y liikenteessä on jälleen isoja poikkeuksia ensi ja sitä seuraavalla viikolla. Syynä ovat turvalaitetyöt, joiden takia osa raiteista on suljettu Helsingin päärautatieaseman ja Pasilan välillä. Helsingin ja Kauklahden väliä kulkevat E-junat on peruttu maanantaista perjantaihin 15.–28. heinäkuuta. Lauantaisin ja sunnuntaisin junat ajetaan tavalliseen tapaan, tiedottaa Helsingin seudun liikenne. U-junat kulkevat maanantaista perjantaihin poikkeusaikatauluin Helsingin...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Pasilan vanhoilla veturitalleilla avataan heinäkuun lopussa uusi yleinen sauna. Sauna sijaitsee Pasilan veturitallien toisessa kerroksessa ja on veturimiesten entinen sauna, jota kunnostetaan parhaillaan. Helsingissä on liikaa suljettuja tiloja. Haluamme avata niitä kaupunkilaisten käyttöön, perustelee ympäristöjärjestö Dodon toiminnanjohtaja Tehilah Auramo saunan avaamista. Saunan, puku- ja pesutilojen kunnostamista koordinoi Dodo yhdessä samassa rakennuksessa olevien muiden...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Helsinginkadun ylittävän rautatiesillan kohdalle ehdotetaan uutta juna-asemaa. Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutetun Mikko Särelän (vihr.) tekemässä aloitteessa sanotaan, että aseman rakentaminen Helsinginkadun kohdalle parantaisi junalla liikkuvien yhteyksiä merkittävästi Kallion, Töölön ja Ruoholahden suuntaan. Samalla se toisi oman juna-aseman Linnanmäelle ja Töölönlahdelle. Aikanaan Pasilan ja Helsingin välissä on ollut asema, jota kutsuttiin Eläintarhan...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Helsingin hovioikeus on pääosin pysyttänyt Helsingin käräjäoikeuden antaman 10 vuoden ehdottoman vankeusrangaistustuomion Helsingin huumepoliisin entiselle päällikölle Jari Aarniolle . Hovioikeus katsoo Aarnion syyllistyneen viiteen törkeään huumausainerikokseen sekä törkeään todistusaineiston vääristelemiseen, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen ja lukuisiin virkarikoksiin. Eräiltä osin Aarnioon kohdistuneet syytteet hylättiin. Hovioikeuden mielestä Aarnio on...

Uutisvirta.fi

Turkulainen -

Vantaan Sanomat -

Pasilan pohjoisosaan Keskuspuiston ja Ilmalan ratapihan lähelle on alkanut uuden asuinalueen Postipuiston rakentaminen. Koteja rakennetaan 5 700 asukkaalle. Tänä vuonna alkaa noin 850 asunnon toteutus. Tulossa on myös päiväkoteja, alakoulu, kaupallisia palveluita sekä yhteistila asukkaille. Rakentaminen on käynnistynyt katu- ja infrarakentamisella Postiljooninkadulla, Lavakadulla ja Kuormakadulla. Kunnallisteknisten liittymien rakentaminen saattaa häiritä liikennettä ajoittain...

Uutisvirta.fi

Helsinki -

Pasilan pohjoisosaan Keskuspuiston ja Ilmalan ratapihan lähelle on alkanut uuden asuinalueen, Postipuiston, rakentaminen. Koteja rakennetaan 5 700 asukkaalle, lähes 850 asuntoa. Tulossa on myös päiväkoteja, alakoulu, kaupallisia palveluita sekä yhteistila asukkaille.

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Lähijunat E ja Y eivät liikennöi juhannuksen jälkeisellä viikolla arkipäivisin lainkaan. Kyseiset junat eivät kulje arkisin myöskään ajalla 15.–28. heinäkuuta. Rantaradan junaliikennettä karsitaan Helsingin ratapihalla tehtävien töiden vuoksi. – Kyse on samoista töistä, jonka vuoksi junia katkaistiin viime kesänä Pasilaan. Kaikki junat jatkavat nyt Helsinkiin saakka, mutta raiteet eivät vedä (töiden vuoksi) määräänsä enempää, kertoo viestinnän asiantuntija...

Eläketurvakeskus -

Eläketurvakeskus on myynyt Itä-Pasilassa sijaitsevan toimitalonsa kiinteistöyhtiö Kielolle. Eläketurvakeskus jatkaa toimitalossa vuokralaisena vähintään kaksi vuotta. Lisätietoja: johtaja Katri Raatikainen, puh. 029 411 2281   Kuva: Karoliina Paatos Artikkeli Eläketurvakeskuksen toimitalo myyty julkaistiin ensimmäisen kerran ETK .

Uutisvirta.fi

Helsinki -

Pasilan kaupunkitaidekeskus avataan perjantaina 14. kesäkuuta Kasöörinkadulla Itä-Pasilassa. Keskuksen ensimmäisessä näyttelyssä on esillä kuvataiteilija Jukka Peltosaaren maalauksia, veistoksia ja taidegrafiikan vedoksia.

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 12 13 Seuraava »