Tänään on 21.07.2019 06:20 ja nimipäiviään viettävät: Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna ja Jenny. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle puoli

Suomi F1 -

Emma Kimiläinen ajoi paalupaikalle W Series -sarjan Assenin kilpailun aika-ajoissa. Kimiläinen täräytti kärkiajan reilut viisi minuuttia ennen aika-ajojen loppua. Kuljettajat ajoivat sateen uhkaa vastaan, kun sesio keskeytettiin neljä ja puoli minuuttia ennen loppua hiekalleajon vuoksi. Sessio jatkui, kunnes moottoririkko toi toiset punaiset liput puoli minuuttia ennen session loppua. Näin ollen aikaparannuksia ei nähty, ja Kimiläisen […]

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Päihtynyt, vuonna 2000 syntynyt mopoilija kaatui katuun väistäessään edellä jarruttanutta henkilöautoa torstai-iltana Vantaan Hakunilassa. Todistajien mukaan mopokuski teki jarrutustilanteessa väistöliikkeen, jonka jälkeen hän oli törmäsi mopollaan puuhun ja ajautui jalkakäytävälle kaatuen maahan. Onnettomuus tapahtui puoli kymmenen aikaan torstai-iltana Hakunilantiellä. Onnettomuuspaikalle hälytetty poliisipartio puhallutti miehen. Mopokuski puhalsi alkometriin tuloksen, joka...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Kuorma-auto pyörähti katolleen Turunväylällä puoli kahdeksalta torstai-iltana Espoon Nupurissa. Onnettomuus tapahtui, kun kuorma-auto törmäsi tielle pysäköityyn turva-autoon. Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan Turunväylän oikealle kaistalle oli pysäköity turva-auto, jossa oli asianmukaiset varoituslaitteet sekä kookas liikenteenjakaja-liikennemerkki. Se ohjasi liikennettä vasemmalle kaistalle. Kuorma-auton perässä ajanut autoilija kertoi havainneensa ohjauslaitteen jo etäältä...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Rikosuutiset -

Pori. Lounais-Suomen poliisi sai ilmoituksen asunnon ikkunan lävistäneestä luodista perjantai-iltana 19.7. puoli yhdentoista aikaan. Poliisi hoiti asiaa usean partion voimin, sekä varautui ja varustautui tehtävän ja turvallisuuden vaatimalla tavalla. Työturvallisuussyistä tehtävällä käytettiin myös panssaroitua ajoneuvoa. Alueella liikkumista jouduttiin turvallisuussyistä rajoittamaan ennenkuin ampumapaikka ja ampumisesta epäillyt henkilöt saatiin paikallistettua. Tehtävän...

Uutisvirta.fi

Iltamakasiini -

Ruotsalainen tuottaja-DJ-huippu Alesso korvaa Weekend Festivalilla esiintymisensä peruneen Swedish House Mafian. Swedish House Mafia ilmoitti viime yönä, ettei kokoonpano pysty saapumaan Suomeen tuotannollisten ongelmiensa vuoksi. Weekend Festivalin järjestäjät kertovat tiedotteessa kuulleensa huhuja Swedish House Mafian peruuntumisesta varhain eilen ja käynnistäneensä heti neuvottelut yhtyeen esiintymisen varmistamiseksi. Illan mittaan alkoi kuitenkin varmistua tieto siitä, että...

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Tasan puoli vuosisataa sitten ihmiskunta pidätteli hengitystään, kun Yhdysvallat lähetti ensimmäisen kuuraketin matkaan. Kuun valloitus onnistui 20. heinäkuuta 1969 – samalla Apollo 11:n miehistö teki maailmanhistoriaa voittamalla Neuvostoliiton kanssa käydyn kilpajuoksun kuuhun. Vaikka miehitettyjä kuulentoja ei ole tehty enää vuoden 1972 jälkeen, kuututkimus ei ole suinkaan pysähtynyt. – Kuusta on tuotu maahan lähes 400 kiloa erilaisia näytteitä, joista valtaosaa...

Kajaanilainen vuonna 1992 syntynyt mies pahoinpiteli häntä pari vuotta nuorempaa kajaanilaismiestä paikallisella huoltoasemalla puoli yhdentoista aikoihin torstai iltana. Aluksi pahoinpitelijä oli suuttunut huoltoaseman työntekijälle ja jahdannut tätä huoltoaseman pihalle. Pahoinpitelyn uhri oli mennyt tapahtuman väliin ja saanut nyrkistä leukaan. Poliisi tunnisti tekijän valvontakameran kuvista.

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Vuonna 2000 syntynyt mies ajoi torstai-iltana päihtyneenä mopolla Hakunilantiellä ja menetti ajokkinsa hallinnan edellä ajaneen auton jarrutettua. Todistajien kertoman mukaan mies oli väistöliikkeen jälkeen törmännyt puuhun ja ajautunut jalkakäytävälle. Sen jälkeen hän oli kaatunut. Onnettomuus sattui noin puoli kymmenen aikaan illalla. Paikalle hälytetty poliisipartio puhallutti miehen ja seulontakokeen tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Koska mopoilija loukkasi...

Uutisvirta.fi

Rikosuutiset -

Vesannolla yritettiin torstaiaamuna puoli kymmenen aikaan varastaa paikkakunnalla olleiden Reiska-futiksen MM-kisojen majoitusalueelta bajamaja. Asiasta hätäkeskukseen soittaneen ilmoittajan mukaan neljä päihtyneen oloista miestä rahaa bajamajaa ja olivat ennättäneet nostaa sen pakettiauton kyytiin. Ilmoittaja oli keskeyttänyt miesten puuhan ja saanut bajamajan takaisin. Yksi miehistä oli lähtenyt ajamaan pakettiautolla ja ilmoittajalla oli vahva epäilys, että tämä oli päihtynyt...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Puoli vuosisataa sitten ihmiskunta pidätteli hengitystään, kun Yhdysvallat lähetti ensimmäisen kuuraketin matkaan. Kuun valloitus onnistui 20. heinäkuuta 1969 – samalla Apollo 11:n miehistö teki maailmanhistoriaa voittamalla Neuvostoliiton kanssa käydyn kilpajuoksun kuuhun.   Vaikka miehitettyjä kuulentoja ei ole tehty enää vuoden 1972 jälkeen, kuututkimus ei ole suinkaan pysähtynyt. – Kuusta on tuotu maahan lähes 400 kiloa erilaisia näytteitä, joista valtaosaa pidetään...

Uutisvirta.fi

Suomi F1 -

Suositun Supercars-sarjan kilpa-autoihin suunnitellaan elektronisia ohjausjärjestelmiä. Australialainen rata-autosarja on maansa suosituimpia moottoriurheiluluokkia. Huippuunsa viritetyt tehdasautot ovat täynnä tuoreinta tekniikkaa. V8-moottoreilla varustettujen menopelien ohjaus on toiminut kuitenkin aina perinteisellä mekaniikalla. Nyt kyseinenkin puoli tuodaan nykypäivään. Supercars-kilpureihin harkitaan parhaillaan elektronista ”drive by wire” -ohjausta. Ilmailualalta tiensä...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

73-vuotias nainen joutui hyökkäyksen kohteeksi Kartanon koulun lähistöllä Järvenpäässä keskiviikkona 17.7. noin kello 12.15–12.30. Asiasta uutisoi ensin Keski-Uusimaa-lehti. Nainen ajoi kevyen liikenteen väylällä pyörällään, kun hän näki edessään nuoren miehen ja kysyi, kummalta puolelta hän voi ohittaa. Mies oli potkaissut naista jalkaan kaataen samalla pyörän ja naisen. Nainen löi kaatuessaan rintakehänsä ohjaustankoon. –...

Kotiseutu -

Liperissä ja Rääkkylässä on Järviwikin mukaan vältytty sinilevältä viimeisen viikon aikana. Viileä ja tuulinen sää lienee auttanut tältä ongelmalta välttymiseen. Viikon ajalta on lähivesissä havainto sinilevästä vain Suur-Onkamon itärannalta Tohmajärven puolelta. Havainnon on kirjannut asiantuntija ja levää on runsaasti. Sinilevän suhteen on syytä aina olla tarkkana, sillä tilanne vaihtelee nopeasti. Kaikki sinilevä ei ole myrkyllistä, […]

Uutisvirta.fi

Me Naiset -

Risteilypäällikkö Marika Viitala-Nykänen on laivalla töissä aina 8–10 vuorokautta yhteen menoon ja matkustaa sinä aikana Helsingin ja Tallinnan väliä kymmeniä kertoja. Työn nurja puoli on pitkä ero pienestä tyttärestä ja miehestä, jota hän näkee noin neljänä päivänä kuussa. Mutta paljon iloakin työhön mahtuu.

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 115 116 Seuraava »