Tänään on 26.04.2018 01:23 ja nimipäiviään viettävät: Terttu, Teresa, Teresia ja Terese. MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle rikostorjunta


Helsingin Uutiset -

Poliisin tietoon tulee valtakunnallisesti vuosittain noin 250–350 epäiltyä ryöstöä, joiden epäilty tekijä on alle 18-vuotias. Merkittävä osa näistä tapauksista tapahtuu Helsingissä. Viime vuonna määrä oli koko maassa 324, joista kolmannes eli yhteensä 111 ryöstöä tehtiin Helsingissä. – Pääkaupungin osuus alaikäisten ryöstöjen kohdalla on vaihdellut viimeisen kymmenen vuoden aikana 25–50 prosentin välillä, kertoo Helsingin poliisilaitoksen Rikostorjunta-toiminnon...

Rikosuutiset -

Kouvola. Sunnuntaina 22.04.2018 noin klo 09.50 aikaan yksin henkilöautossa matkustanut 69-vuotias paikkakuntalainen mies menehtyi 80 km/h nopeusrajoitettua Sippolantietä kulkeneen ajoneuvonsa ajauduttua Matarojantien T-risteyksen ylitse kallionleikkaukseen. Onnettomuusajoneuvon keula vaurioitui kauttaaltaan. Poliisin alustavan tiedon mukaan onnettomuuteen ei liity muita osallisia. Onnettomuutta tutkiva Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen Kouvolan pääpoliisiasema pyytää tapahtuneesta...

Sisäministeriö -

Rajavartiolaitoksen rikostorjunnasta säädetään jatkossa uudessa laissa. Uusi laki selkeyttää ja täsmentää sääntelyä. Rajavartiolaitoksen rikostorjunnan toimivaltuuksiin ei tule merkittäviä...







« Edellinen 1 2 3 4 Seuraava »