Tänään on 19.06.2018 05:47 ja nimipäiviään viettävät: Siiri, Sigrid ja Siri. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle rinne

Helsingin Uutiset -

Kolme Helsingin kaupungin liikuntaviraston palkollista ja kaksi Helsingin mäkihyppääjät ry:n vastuuhenkilöä on tuomittu  kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksista sakkorangaistuksiin Herttoniemen hyppyrimäkiturmassa. Hyppyrimäen alastulorinnettä laskeneet nuoret törmäsivät rinteen poikki viritettyyn  vaijeriin Herttoniemen hyppyrimäessä elokuussa 2015. Oikeuden mukaan tuomitut  laiminlöivät velvollisuutensa huolehtia siitä, ...

Uutisvirta.fi

Länsiväylä -

Helsingin Sanomien tuore HS-gallup kertoo, että sosiaalidemokraattien kärkipaikka puolueiden kannatuksessa jatkaa vahvistumistaan. Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, puolue keräisi 21,6 prosenttia äänistä. – Sdp on näyttänyt viime aikoina yhtenäiseltä puolueelta. Antti Rinne on ottanut onnistuneesti vahvan oppositiojohtajan roolin monilla avauksillaan, Yliopistonlehtori Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta sanoo...

Vantaan Sanomat -

Turkulainen -

Pallomeri -

Nashvillen maalivahti Pekka Rinne on vedonlyöntiyhtiö NordicBetin mielestä ylivoimainen ykkössuosikki NHL:n parhaan maalivahdin eli Vezina Trophyn saajaksi. Yhdessäkään muussa kategoriassa ykkössuosikki ei vedonlyöntikertoimissa ole yhtä selkeä. Valinnan tekevät NHL-seurojen General Managerit, joiden antamat äänet on annettu runkosarjan jälkeen, joten Rinteen epävarmasti sujunut playoff-kevät ei tulokseen vaikuta. NHL jakaa palkinnot Las Vegasissa 20. kesäkuuta. Rinne on ...

Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo olevansa tosi tyytyväinen presidentti Sauli Niinistön Nato-linjauksiin, joita hän esitti viikonloppuna sen jälkeen, kun kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vahvisti linjapuheessaan, että Suomen pitäisi liittyä puolustusliitto Natoon lähivuosina. Niinistö on eri...

Uutisvirta.fi

Uusi Suomi -

Kotimaa Politiikka Oppositiopuolue SDP.n puheenjohtaja Antti Rinne vastaa kovin sanoin kokoomuksen puheenjohtajalle, valtiovarainministeri Petteri Orpolle, joka sunnuntaina arvosteli muun muassa Rinteen eläkelupausta esimerkiksi Uudelle Suomelle antamassaan haastattelussa.

Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi jatkokaudelle valittu oikeusministeri Antti Häkkänen kaipaa puolueilta selkeitä linjauksia ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä EU-politiikasta. Häkkäsen mukaan ei voi olla puolueita, jotka eivät tiedä, miten he asemoivat Suomen kansainvälisellä kentällä. – Pitää olla...

Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

Kun Washington Capitals pääsi juhlimaan tänä kesänä mestaruutta, päättyi tulevan Hall of Fame -pelaajan Aleksandr Ovetshkinin pitkään jatkunut playoff-tuska. Stanley Cup puhdistaa venäläisen maineen, kun hän ei ole enää supertähti, joka ei ikinä voittanut. NHL:ssä riittää useita huippupelaajia, joilta mestaruussormus vielä puuttuu. NHL.com listasikin sarjan kymmenen parasta pelaajaa, jotka ovat samassa tilanteessa kuin Ovetshkin oli […]

Uutisvirta.fi

Uusi Suomi -

Kotimaa Keskustan puoluekokous Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rinne on suuttunut pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän Terrafame-väitteestä. Sipilä sanoi perjantaina, että oppositio on eduskunnassa vaatinut Terrafamen kaivoksen alasajamista. Rinteen mukaan tämä ei pidä paikkaansa.

Uutisvirta.fi

Warkauden Lehti -

Jo vuosia Iisalmeen toivotut kuntoportaat ovat askeleen lähempänä toteutumista Ylä-Savon Veturin hallituksen puollettua Leader-rahoitusta kuntoportaiden rakentamiseen.Paloisvuoren rinteeseen suunniteltujen portaiden kokonaispituus on 125 metriä ja nousua tulee 25 metriä. Hanke toteutetaan 30.6.2019 mennessä....

Uutisvirta.fi

SuomiKiekko -

NHL-pudotuspeleistä muistetaan usein vain sankarit ja onnistujat. Epäonnistujiakin kyllä löytyy, myös tämän kevään NHL:n pudotuspeleistä. Sportsnetin toimittaja Sean McIndoe listasi pudotuspelien pahimmat flopit. Kaksi suomalaista sai kyseisen kunnian, kun listalle päätyivät Nashville Predatorsin maalivahti Pekka Rinne sekä Colorado Avalanchen hyökkääjä Mikko Rantanen. – Rinne lähes varmasti voittaa Vezinan. Mutta kun pudotuspelit alkoivat, hän oli epätasainen...

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 .. 47 48 Seuraava »