Tänään on 21.08.2018 15:29 ja nimipäiviään viettävät: Soini, Veini ja Sven. Käytämme EVÄSTEITÄ | MOBIILIVERSIO M.UUTISVIRTA.FI

Hae uutisista

li-arrow.gif Hae blogeista sanalle ruoho

YLE -

Kesälaitumilla. Kun Vestlandetin tuntureilla kevät muuttuu kesäksi, pääsevät uuhet ja kilit maistamaan tuoretta ruohoa ikiaikaisilla kesälaitumilla.

Uutisvirta.fi

Iltalehti -

Uutisvirta.fi

Suomen Yrittäjät -

Yrittäjä Pekka Tanttu perusti ensimmäisen yrityksensä vuonna 1990. Nykyisin hän pyörittää korjausrakentamiseen ja kunnostustehtäviin keskittynyttä Kivapiha Oy:tä, jolla on myös oma puutarhaliike. Tanttu on viime vuosina työllistänyt säännöllisesti osatyökykyistä henkilöä, joka on tehnyt muun muassa puutarhanhoitotehtäviä. – Osatyökykyisen palkkaus oli ollut mielessä kauan. Olen halunnut pönkittää ihmisiä, jotka eivät pärjää normaalissa työelämässä...

Perussuomalaiset -

Euroopan parlamentin talousrikoksia, veropetoksia ja veronkiertoa käsittelevä TAX3-erikoisvaliokunta keskusteli torstaina 28.6. EU:n alueella tapahtuvista arvonlisäveropetoksista. Vuonna 2016 noin 160 miljardia euroa arvonlisäveroa jäi keräämättä, mikä vastaa EU:n vuosibudjettia. Arvonlisäveropetosten osuuden on arvioitu olevan summasta 60 miljardia euroa. Osa tästä rahasta valuu ISIS:in ja al Qaedan kaltaisten terroristijärjestöjen toimintaan. Vuodesta 2009 lähtien...

Uutisvirta.fi

AfterDawn -

Robottiruohonleikkurit ovat tekemässä tuloaan Suomeen ihan kunnolla ja siellä täällä pieniin arjen apureihin jo törmääkin. Eniten leikkureita näkee helposti leikattavilla, tasaisilla kaupunkien pihamailla, joissa leikattavaa pinta-alaa on korkeintaan muutamia satoja neliömetrejä ja pihamaa naistenlehden kannesta repäistyn tasainen. Mutta miten robottileikkurit pärjäävät, kun pihaa on kertaheitolla reilusti enemmän ja pihalta löytyy kuoppia, puunjuuria, esteitä ja muuta...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Ukko ja Matti seuraavat Mia Grönstrandia kuin koirat. Ne kulkevat metsätiellä vapaana, haukkaavat tupon ruohoa ja kipittävät taas kiltisti perään. Syksyllä ne tulevat mukaan sieni- ja marjametsään. Osa saaliista hupenee parempiin suihin, mutta ainakin retkiseura on mainiota. Kun Grönstrand toi pihaan ensimmäiset vuohet, hän ei tiennyt niistä mitään. – Pihapiirissä oli umpeenpusikoitunut vanha vasikkalaidun. Naapurin ratsastustallilla oli vuohia, joten siellä heräsi ajatus...

Uutisvirta.fi

Helsinki -

Helsinki jatkaa tänä kesänä robottien testaamista viherhoidon töissä. Etu-töölöläisessä puistossa ja Espalla ruohoa leikkaavat kuluttajapuolelta tutut laitteet. Lisäksi Stara jatkaa kahden start up -yrityksen kanssa monikäyttöisen, kaupungin tarpeisiin soveltuvan robotin kehittelyä.

Uutisvirta.fi

Perussuomalaiset -

KOLUMNI Korruptio on vakava ongelma EU:ssa. Erilaisten arvioiden mukaan sen aiheuttamat taloudelliset menetykset ovat 120-990 miljardia euroa vuodessa. Perinteisesti Pohjoismaat ovat pärjänneet hyvin eri korruptiovertailuissa, mutta korruption riskiä näissäkään maissa ei tule aliarvioida. Rakenteellinen piilokorruptio ja erityisesti vastapalveluksille perustuvat hyvä veli -verkostot ovat ongelmallisia. Lisäksi poliitikkojen ja virkamiesten liian läheiset suhteet liike-elämään sekä...

Uutisvirta.fi

Vantaan Sanomat -

Kun lumi keväällä suli, piha oli ruskeiden tammenlehtien peitossa ja näkymä lohduton. Lea Leikkaisella ei ollut voimia haravointiin. – Ystävä sanoi, että odotahan kun ruoho alkaa nousta ja vihreä pilkistää. Kyllä sinä puutarhaihmisenä silloin tartut toimeen. Niin tapahtui, hän kertoo mökkinsä pihamaalla. Perintömökki Lopen Sajaniemessä on puiden ja kukkien ympäröimä. Kotkansiivet levittäytyvät kahden lammen rantaan, kymmenet mustaviinimarjapensaat kypsyttävät...

Länsiväylä -

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen pahoinpitelemä ja ahdistelema kansanedustaja Veera Ruoho (kok.) on joutunut poikkeukselliseen törkyviestien tulvaan, kertoo Aamulehti . Viesteissä Ruohon ulkonäköä on pilkattu, häntä on syyllistetty ja halveksittu ja jopa uhkailtu. Viestit...

Uutisvirta.fi

Helsingin Uutiset -

Aurinko paistaa ja ruoho pöllyää, kun Ansa, Jussi ja Vilja jahtaavat toisiaan ennen kuin he ryntäävät varjoon auringonpaistetta pakoon. Pieni huikka vettä ja sitten on hyvä asettua aloilleen ottamaan aurinkoa. Ansa, Jussi ja Vilja ovat kanoja, tarkemmin he ovat Suomen Maatiaiskanoja Alhon kannasta ja heille on rakennettu komeat tilat missä temmeltää. Heille on Kotolassa rakennettu talkoovoimin kesäkanala. Idea lähti siitä, kun Kotolan hoitajat alkoivat keskenään pohtia...

Uutisvirta.fi

« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Seuraava »